KVK:n jouluinen kulttuurimatka

Harva juhlapäivä yhdistää eri kulttuureja samalla tavalla kuin joulu. Joulua juhlitaankin yhteensä noin 160 maassa. Tietenkään Nigeriassa ei joulun viettoon kuulu rosolli, glögi tai joulukuusi, vaan juhlan sisältö on erilainen maiden ja kulttuurien välillä. Päätimmekin siis Team KVK:n kanssa perehtyä hieman millainen on tämä juhla eri maissa ja maanosissa. Tässäpä siis olisi tarjolla ainutlaatuinen jouluinen kulttuurimatka teille luettavaksi jouluateriaa ja lahjoja odotellessa. Pahoittelemme pitkää monotonista tekstiä ja kuvien puutetta.

Eurooppa

Joulunvietto monien Euroopan maiden välillä ei poikkea paljon toisistaan. Tyypillistä näille maille on joulun juhlimisen aloittaminen 24. päivä syöden perinteiset ylenpalttiset jouluruuat ja avaten lahjat tuolloin. Kuitenkin jotkin maat, kuten Venäjä juhlivat joulua tammikuussa. Liki kaikilla mailla on myös oma versio joulupukista, oli sitten kyse Venäjän pakkasukosta tai Islannin Yule Ladseista. Joulun uskonnollinen tärkeys vaihtelee eri maiden välillä, kuten myös niiden sisälläkin. Eli aika lailla samaa settiä kuin täällä kotoisassa Suomessakin, ei siitä sen enempää. 

Afrikka

Etelä-Afrikassa joulu on juhlapyhä. Sitä vietetään 25.12. Heillä on oma joulutarina pikkupojasta, Dannysta, joka oli syönyt keksejä jouluna ennen joulupukin saapumista. Hänen isoäitinsä oli tappanut hänet tämän vuoksi ja Danny kummittelee nyt taloissa joulun alla pelotellen lapsia ja pitäen yllä ”hyvää joulumieltä”.

Nigeriassa jouluun kuuluu kaupunkien tyhjeneminen ihmisistä, jotka matkaavat jouluksi esivanhempiensa kyliin. Jouluherkkuihin makeisien sijaan kuuluu pääasiassa erilaiset lihat. Lahjojen antaminen ei yleensä tapahdu ystävien tai perheenjäsenten kesken, vaan hyväosaiset auttavat huonomassa asemassa olevia lahjoilla tai rahallisella avulla.

Aasia

Vaikka Intiassa kristinusko on vähemmistössä, on joulu silti juhlapyhä. Intian jouluperinteet juontavat juurensa Englantiin, jonka siirtomaa Intia olikin vuoteen 1947 asti. Myös muut uskonnot juhlivat joulua. Joulu tunnetaan myös nimellä ”Badaa Din" (Big Day) Intiassa. Pakistanissa jouluperinteisiin kuuluu joululaulujen laulaminen kulkien ovelta ovelle keräten rahaa, joka käytetään usein hyväntekeväisyyteen tai annetaan kirkolle. Pakistanissa joulutähdet eivät korista kuusen latvaa, vaan talojen kattoja.

Kiinassa 25.12. ei ole juhlapyhä, paitsi Hong Kongin ja Macaun alueilla, joissa on siirtomaa-ajoilta jäljellä vielä kristillisiä perinteitä. Kiinan keskiosassa kuitenkin joulua vietetään epävirallisesti. Joulun viettoon kuuluu mm. joulukorttien lähettäminen ja lahjojen antaminen. Joulunvietto on suosittua myös Japanissa, vaikka se ei olekaan juhlapyhä. Jouluaattoa pidetään Japanissa pariskuntien aikana. Jouluruokiin Japanissa kuuluu joulukakku ja KFC:n kanaruoat.

Filippiinien ollessa yksi Aasian kristityistä maista, joulu on tärkeä juhla heille. Joululaulut alkavatkin raikua jo syyskuussa. Jopa joulupukki on löytänyt paikkansa joulunajan symbolina trooppisesta ilmastosta huolimatta. Jouluateria syödään aattona, keskiyön aikaan, ja joulupöytään kuuluu muun muassa juustopallerot, kinkku ja kaakaojuomat. Joulun aika päättyy Filippiineillä 6.1.

Oseania

Oseaniassa joulu on kesäaikaan. Joulupäivä sekä nyrkkeilypäivä (25.–26.12.) ovat kansallisia palkallisia vapaapäiviä. Joululaulut ja muut perinteet (joulupukki, reki yms.) ovat samoja kuin esim. Pohjois-Amerikassa. Jo marraskuun alusta lähtien kauppoihin ilmestyy joulukoristeita ja jouluruokia.

Joulukuun aikana monilla työpaikoilla järjestetään pikkujouluja, kuten Suomessakin. Usein näitä juhlia kutsutaan kuitenkin "vuodenpäättymis-juhlaksi", eikä siellä saata olla yhtään jouluun viittavia asioita.

Toisin kuin esimerkiksi Isossa-Britanniassa, TV:n katseleminen ei ole isossa osassa jouluna. Pääasiana on viettää aikaa ystävien ja perheen kesken, syöden hyvää ruokaa ja jakaen lahjoja. Lapsille kerrotaan joulupukin tulevan ja jättäen lahjoja joko joulukuusen alle tai "joulusukkiin", joita roikotetaan usein takan edessä. Pukille jätetään usein välipalaa ja juomia (myös alkoholia sisältäviä juomia), ja lahjat avataan joulupäivänä 25. päivä, toisin kuin Suomessa.

Joulun aikana on kaksi isohkoa urheilutapahtumaa, krikettiä ja veneilyä. Ruokailuissa syödään kinkkua, kalkkunaa, kanaa, salaatteja ja vihanneksia, samppanjaa ja luumuvanukasta. Karkkitangot ovat suosittuja makeisia. Oseanian ilmaston vuoksi ruokailussa on usein kevyitä annoksia tai grillaamista varsinkin rannikolla, missä kalaruoat ovat isossa osassa perinteitä.

Amerikka

Pohjois-Amerikan joulu on laaja-alaisesti suosittu juhla. Jouluaika alkaa marraskuun lopulla, kun Black Friday tapahtuu. Silloin kaupoissa on erittäin halvat hinnat ja asiaan kuuluu keskellä yötä shoppailu. Black Friday on heti Kiitospäivän jälkeen. Yhdysvalloissa varsinkin jouluun panostetaan kunnolla. Kotitaloja ja rakennuksia koristellaan valoilla ja koristeilla, joihin käytetään jopa tuhansia dollareita. Kaupoissa soi joululaulut ja ostoskeskuksissa on joulualennuksia ja paljon ihmisiä. Koristeita aletaan riisua taloista uudenvuodenaikaan.

Joulupukin sanotaan tulevan jouluaaton ja joulupäivän välisenä yönä ja lahjat avataan joulupäivän aamuna. Joulukuusen alle tai joulusukkiin jätettyihin lahjoihin panostetaan ja käytetään paljonkin rahaa. Myös lemmikeille saatetaan ostaa joululahjoja. Sukulaiset ja ystävät kokoontuvat yhteen jouluisin. Ihmiset lentävät kotiin kaukaakin tapaamaan sukulaisiaan.

Perinteisellä jouluaterialla tarjotaan usein kalkkunaa täytteen kera, perunoita, vihanneksia, kastikkeita, munatotia ym. Perinteisiin kuuluu myös joulukirkko, mutta vain uskonnolliset perheet menevät sinne. Kouluissa esitetään Raamatun joulukertomus ennen loman alkua. Joulun aikaan myös turistipaikoissa ihmisten määrä kasvaa. Eri tapahtumat ja ilmiöt lisäävät turisteja joka vuosi.

Keski-Amerikassa perinteet ovat osittain erilaisia. Esim. Guatemalassa ihmiset pukeutuvat koristeellisiin hattuihin ja tanssivat rivissä. Juhlassa on myös espanjalaisia ja mayalaisia elementtejä. El Salvadorissa lapset juhlivat joulua leikkimällä pienillä raketeilla. Teini-ikäiset ja aikuiset leikkivät isommilla raketeilla tai Roomalaisilla Kynttilöillä. Perheillä on myös juhlia, joissa he syövät ja tanssivat. Perinteisiä ruokia ovat kalkkunavoileivät kasvisten kera ja leivonnaisia jälkiruokana. Juomina ovat esim. kaakao ja ananasmehu. Kello 12 aamupäivällä kaikki kokoontuvat joulukuusen ympärille ja avaavat lahjansa.

Etelä-Amerikassa 25. päivä joulukuuta on kansallinen juhlapäivä. Perinteisiin kuuluu joulukortit, koristelut, joulukuusi ja lahjojen vaihtelu. Vaikka ilmasto on lämmin, koristeluissa saattaa olla lumiteemaisia koristeita. Jouluaatto on tärkein päivä joulukuussa. Toisin kuin esimerkiksi Pohjois-Amerikassa, joulun tapahtumat ovat enimmäkseen keskiyöllä perheruokailujen ja lahjojen kanssa.

Kolumbiassa ja Venezuelassa joulu on uskonnollinen juhla. Joulupukin sijaan Jeesus-lapsi tuo lahjat. Silti joulupukilla on tärkeä rooli jouluna. Monet naapurit ystävineen ja sukulaisineen kokoontuvat yhteen "festareille". Ihmiset myyvät esimerkiksi ruokaa ja lapset leikkivät keskenään esim. rullalautojen kanssa. Ihmiset myös kiertelevät talolta talolle laulaen joululauluja. He saavat ruokaa ja juomaa eri taloissa ja he kantavat usein Jeesuksen kuvaa. Lapset kirjoittelevat pyyntökirjeitä Jeesukselle, joka lähettää lahjat keskiyöllä, jolloin ihmisillä on juhlia, jotka loppuvat vasta aamuyöllä.

Joo, nyt ei enää jaksa kirjoittaa. Hyvää joulua kaikille vaan!

Jenni & Sampo

Joulu joka päivä, koulu vain 190 päivänä

Voit joulun elää joka päivä vaan, jos tulet Lauttakylän lukioon. Muuten et. Näin oli tulkittavissa kommenteista lukion perinteisestä joulujuhlasta, sillä rehtori ilmoitti meille suuren ilon, että loma on lähellä. Ja yhtäkkiä oli rehtorin kanssa suuri joukko tavall... öh, taivaallista lukioväkeä, ja he ylistivät toistensa esityksiä.

Hallituksen jouluspektaakkelissa oli havaittavissa tietynlaista hierarkiaa.

Ja tapahtui niin päivinä sellaistakin, että oppilaskunnan hallitukselta kävi käsky, että vallan oli vaihduttava. Ja tämä vallanvaihto oli harvinaislaatuinen ja tapahtui Kim Jong-Nellin ollessa tyrannina. Laupias ja armahtavainen Nelli kuitenkin malttoi - sisäpiirin ja etenkin omista epäilyksistä huolimatta - luopua vallasta tarpeelliset poliittiset puhdistukset tehtyään. Luopumisen tuskaa helpottanee sekin, että Nelli palkittiin syksyn ylioppilaskirjoitusten äidinkielen kokeen Satakunnan parhaana.

Oppilaskunta oli lupaillut suurta spektaakkelia, ja kyllähän kirkkaus loisti heidän ympärillään estradilla. Ykköset ovat näemmä hyvin oppineet lalumaista sarkasmia sanoittamalla lalumaisesti, kun taas kakkoset levittivät taivaallista ilosanomaa Bellinin Samba de Janeiron tahtiin. (Äidinkielen lehtori olisi ilahtunut vielä enemmän versiosta Samba e gol. #Ranska98) Abit pitivät kiinni linjastaan esittämällä Sika vol. III, ja etenkin pääosan esittäjä vakuutti luonneroolissa. Myöntää täytyy, että esitys on saanut lisää taiteellista syvyyttä sitten ensi kuuleman 2011.

Ykköset debytoimassa. Kiitämme sarkasmista. #lalu

Rytmiryhmä koulumme keskivaiheilta: kakkosten jouluperformanssi.

Abit ja Sika. Näyttää olevan ihan harmaasuolattu.

Seuraavaksi hiljennyttiin kuuntelemaan opettajien taiteellisen eliittijoukon heleää laulua, ja lopulta päästettiin loputkin miesopettajat irti - pitihän jonkun olla laval eka laval vika. Vikaa oli ainakin eräiden musiikillisissa taidoissa sen verran, että soitanto saattaa takavuosien musiikinopetuksen häpeään. Huolellisesti esityksen suunnitellut ja ohjannut orkesterinjohtaja Marttila tosin vaati ja siten myös saanee kaiken korkean kunnian itselleen. Eli maassa rauha ja ihmisillä hyvä tahto...

Teksti: Bemarien vapautusrintaman poliittinen siipi
Kuvat: Vesa, joulun lapsi

Sini Saarela, kuuletko heitä?

Kun tuomarikolmikon puhenainen Veera Hongisto kertoi väittelykilpailun finaalin tuloksen, monen leuka loksahti ja twitteria kohahti. Oli koettu vaiheikas finaali, jossa puolustavat mestarit Antti-Matti, Sakke ja Joonas vaikuttivat vetävän taas pidemmän korren. Pojat olivat vielä vakuuttavampia kuin voittoisana viime vuonna, Antti-Matti teki pari "verbaalista ilmaveiviä", kuten Risto twitteritse kommentoi, ja hersytti yleisöstä parit servausaplodit. Mestarit esiintyivät itsevarmasti ja johdonmukaisesti tuulettaen julkisesti jo finaalin aiheen kuultuaan.

Ja silti he hävisivät. Eve, Eve ja Veera pitivät puolensa, onnistuivat jotenkin ahdistamaan mestareita hyökkäyksillään - ja voittivat. Finaali lähti hieman kangerrellen liikkeelle, mutta hiljalleen tahti kiihtyi ja tyttöjen taktiikka toimi. He onnistuivat vakuuttamaan tuomariston siitä, että suoran toiminnan kansalaisaktivismi on hyväksyttävää, jos sen tarkoitus on hyvä - Sini Saarela oli siis oikeassa. Ehkä ratkaisu oli siinä, että pojat eivät onnistuneet pitämään tarpeeksi vahvasti esillä sinänsä hyvin mietittyjä argumenttejaan.

Joonas hämmentyy, Sakke vakavoituu (kerrankin...) ja Antti-Matti keskittyy.

Vakuuttavaa esiintymistä Eveltä. Veera ja Eve murhaavat katseella.

Väittelyiden taso oli vakuuttava. Ensimmäisessä välierässä voittajakolmikko vielä hieman hapuilevasti haki otetta Terhiä, Essiä ja Lottaa vastaan, mikä tekikin hallitsevista mestareista suosikkeja finaaliin. Toisessa välierässä pojat nimittäin selvittivät villillä kortilla mukaan päässeiden ykkösten trion Olavin, Roosa-Marian ja Ilonan heittämän haasteen. Väittelystä saattoikin povata tulevaa El Clasicoa - ainakin Joonas uhosi tulevansa ensi vuonna hakemaan revanssia, ja ykkösiltä on lupa odottaa vahvaa esiintymistä tulevinakin vuosina. Toisaalta nyt on jo opittu se, että väittelykilpailussa varmaa on vain yllättävyys.

Parempi onni ensi kerralla, Terhi, Essi ja Lotta.

Ykkösten ennakkoluuloton kolmikko, josta kuulemme vielä.

Teksti: Jari
Kuvat: Anu, tai Vesku. Jäi puheenjohtajalta huomioimatta.

Minun taisteluni (Romania Minkan silmin)

Osa 1

Kello 2.00 lähdimme Huittisten linja-autoasemalta kohti Helsinki-Vantaan lentokenttää, josta suuntasimme Münchenin kautta Bukarestiin. Matka sujui erittäin hyvin ja myös hieman väsyneissä tunnelmissa. Bukarestiin saavuttuamme tilasimme taksit ja lähdimme kilpaa kohti hotelliamme, jossa tietysti suurimman, kylpyammeella ja kauneimmalla näköalalla varustetun huoneen saimme minä ja Anni. Ilta sujui KFC:ssa herkutellen ja hotellihuoneessamme makoillen.           

Seuraava päivä alkoi ihanalla aamiaisella ja saatuamme vatsamme täyteen lähdimme hieman kiertelemään kaupunkia. Tulihan siinä nähtyä jos jonkinlaista, esimerkiksi vaatimattoman kokoinen Romanian parlamenttitalo. Lattiapinta-alahan rakennuksessa on vain vaivaiset 330 000 neliömetriä . Anu tahtoi myös jostain kumman syystä raahata meidät taidemuseoon, jossa ihastelimme toinen toistaan luovempia teoksia ja sivistimme itseämme (en muista juuri mitään ajasta, jonka siellä vietimme, sillä saatoin olla kooman kaltaisessa tilassa). Vaelsimme pitkin Bukarestia, kunnes Anu bongasi Van Gogh nimisen kahvilan. Tähän kuppilaan oli siis aivan pakko mennä ja jokainen varmaan ymmärtää miksi. Pienen välipalan jälkeen pääsimme takaisin hotellille ja lähdimme kaikki kulkemaan omia reittejämme. Illalla menimme aterioimaan Timon ja Anun suosittelemaan huippuravintolaan (jonka nimi tosin on hämärän peitossa). Nukkumaan menimme todella aikaisin (yeah right), sillä tahdoimme olla virkeinä hereillä sovittuun aikaan eli kello 8:30.

Osa 2

Heräsimme tietysti ajallaan ja sovimme, milloin olisimme laukkujemme kanssa valmiina hotellin respassa, sillä emmehän me voineet myöhästyä aina niin säntillisten polakkien kanssa sovitusta tapaamisajasta. Vaeltelimme jälleen kahden hengen porukoissa muutaman tunnin ajan, jonka jälkeen odottelimme ikuisuuden Puolan tyttösiä, jotka tavastaan poiketen olivat myöhässä. He kuitenkin yllättivät meidät ja saapuivat noutamaan meitä suloisella pienellä bussillaan. Pahaa aavistamatta nousin tuohon ajoneuvoon, tietämättä sen suunnan olevan Helvetin portteja kohti. Kaunis kaupunkimaisema vaihtui johonkin Vampulaa/Punkalaidunta muistuttavaan karmivaan näkyyn. Tuo näky tunnetaan Romaniassa paremmin nimellä Pitesti (loistava matkakohde seikkailun haluisille ihmisille! ). Tunsin asioiden olevan pielessä. Astuessani ulos bussista näin

tytön, jonka Aida esitteli emännäkseni. Istuin Dacian kyytiin, kuvittelin majoittuvani kerrostaloon tai edes johonkin sivistyksen lähistölle. Istuttuani autossa noin puoli tuntia ja katsoessani katulamppujen häviävän ymmärsin, etten ehkä enää koskaan tule tapaamaan Anua, Timoa, Heidiä, Josefiinaa, Annia, rakasta kissaani tai ketään muutakaan. Ohitimme matkan aikana vähintään kolme hautausmaata, mikä ei lievittänyt pelkoani yhtään… En myöskään löytänyt WiFi-yhteyttä, jolloin tunsin jo kuoleman olevan lähellä. Loppujen lopuksi houstini isä (kavereiden kesken Räikkönen) pysäytti menopelinsä ja kävelin punaisten porttien läpi kohti tuhoa. Oli niin pimeää, etten nähnyt muuta kuin ränsistyneen ”talon”, johon minun oli määrä asettua. Minut ohjattiin huoneeseen, johon mahtui pulpetin kokoinen ruokapöytä, pieni kirjahylly, kaksi sänkyä ja läjäpäin hometta (sitä riitti). Minulle myös kerrottiin, ettei yhtä ikkunoista saa kiinni, eikä lämmitys ole toiminut sitten vuoden 1943 (huomasin samalla, etteivät edes ovet pysyneet kunnolla kiinni). Mitä tekee suomalainen kermaperse siinä vaiheessa? Itkee tietysti silmät päästään ja koittaa saada navigaattorin toimimaan, jotta löytäisi nopeimman lenkkipolun Suomeen. Navi ei tietenkään toiminut ja soitin Anulle, jonka avulla rauhoituin edes hieman. Itkun loputtua pyysin päästä vessaan. Silloin minut raahattiin ulos (en edes tiedä miksi oletin sen olevan sisällä). Vessa muuten tarkoittaa romaniaksi lautahäkkyrää, jonka pohjassa on pieni reikä, romanialaisessa vessassa ei käytetä yleensä valaistusta, mutta onneksi houstini oli ymmärtäväinen ja tarjosi minulle taskulamppua mukaan. Selvittyäni sisälle, en suinkaan vaihtanut yövaatteisiin, vaan laitoin takin päälle ja vedin viltin korviin saakka. Muistan ajatelleeni, että näkemäni rotta syö minut elävältä tai kuolen kylmyyteen.

                      Aamu kuitenkin tuli! Ajattelin ensiksi mennä käyttämään toilettia, mutta päätin kuitenkin pidätellä, sillä eteisessä minua odotti vastaanottokomitea, nimittäin miljoona maailman ruminta kanaa. Seisoin bussissa noin 45 minuutin verran, kunnes lopulta pääsin koululle. Siellä ajattelin olevani turvassa. Myös Heidillä oli ollut samankaltaisia ongelmia asumiseen liittyen, joten asia otettiin puheeksi Team Romanian keskuudessa. Tuona kyseisenä hetkenä minun houstini loukkaantui verisesti ja päätti pitää mykkäkoulua miltei koko päivän. Saimme kuitenkin sovittua, mutten päässyt illalla muiden kanssa viettämään vapaa-aikaa. Vaihdoimme edellisestä kauhujen talosta toiseen taloon ja Heidi sai vaihtaa myös isäntäperhettään.

 Ajattelin kaiken sujuvan vihdoin hyvin, mutta kuinka väärässä olinkaan… Ensin rakas houstini tahtoi kuulla, miksi minusta on tullut lihava. Olin tietysti hieman yllättynyt ja aika tavalla loukkaantunut, mutta häntä se ei kiinnostanut. Selitin toki parhaani mukaan turvonneisuuteni syyn ja hän tarjosi minulle ”laihdutuspäärynöitä”. Ihan mahtavia olivat! Näitten kuuluisien päärynöitten nimi on Gutuie, joten jos jotain muutakin liikakilot painaa niin päärynää poskeen vaan.

Tein myös itse kohtalokkaan virheen päivittämällä Facebook-tilani ja meillä sitten tuli pienimuotoinen ongelma… Eli mykkäkoulu, joka kesti noin kaksi päivää. En tietenkään päässyt viettämään vapaa-aikaa yhtenäkään iltana ja sain myös kiellon käyttää internettiä, joten melkeinpä koko loppu viikko meni nukkuessa ja koulussa käydessä.

Toki kävimme myös vierailemassa museossa ja Ronera -nimisessä yrityksessä, jossa yrityksen johtaja kaavaili kaksimetrisestä pojastaan miestä Josefiinalle, Heidille ja Annille (minulla ei kuulemma riittänyt pituus). Keskiviikkona koululla pidettiin YES –festivaalit, ja päädyimme Romanian telkkariinkin (wou, hyvä me!). Festivaaleilla oli siis erilaisia yritysideoiden esittelyjä ja tanssiesityksiä, joihin mekin jouduimme loppujen lopuksi osallistumaan.

Osa 3

                      Torstai koitti viimeinkin ja pääsimme istumaan bussiin. Sinaiaan matkaaminen taukoineen päivineen kesti vähintään kymmenen tuntia ja matkalla ehdimme nähdä Draculan linnan, mikä oli paras kohde koko Romanian matkan aikana. Kun pääsimme Sinaiaan, majoituimme jälleen kahden hengen huoneisiin. Tällä kertaa onni ei suosinut minua ja Annia, sillä vessa ei vetänyt ja ovessa ollut lukkokaan ei toiminut moitteettomasti.

 Me suomalaiset saavuimme illalliselle hieman ylipukeutuneina verrattuna muihin, mutta me edustamme aina toisin kuin eräät, joten mitä voikaan odottaa. Ohjelman mukaan illallinen alkoi kello 19:00, mutta muistan istuneeni vielä 20:30 pöydässä ilman ruokaa. Illallisen jälkeen oli läksiäisjuhlien vuoro. Team Finland hoilotti antaumuksella Dingoa ja jos en ihan väärin muista niin noilla paikkeilla väki alkoi mystisesti vähentyä… Loppujen lopuksi salissa oli vain opettajat ja suomalaiset oppilaat (muilla oli yläkerrassa vähän kovemmat bileet). 

Noudatimme melkein Anun antamaa prinsessasääntöä, joten heräsimme kutakuinkin ajoissa ”aamiaiselle”, josta jatkoimme kohti Pelisorin linnaa. Lopulta meidät päätettiin vapauttaa vankeudestamme ja pääsimme takaisin Bukarestiin, jossa etsimme Anun valitsemia ruokapaikkoja, jotka kaikki olivat  joko lopettaneet tai muuten vain huonoja. Päädyimme siis lopulta Pizza Hutiin. Lauantaina kotiinpaluu sujui loistavasti, lukuun ottamatta Anun laukkujen katoamista.

Teksti: Minka Leppänen

Kuvat: Anni Laurila ja Anu Heinonen-Seppälä

Pääosaa näytteli aikuislinja

Itsenäisyyspäivän aattona vietettiin luultavasti ainutlaatuinen ylioppilaiden lakitus: arvatenkin ensimmäistä kertaa lukion historiassa juhlittavana oli vain aikuislinjalta valmistuneita. Juha Sario ja Kari Oksanen saivatkin osakseen erityismaininnat rehtorin puheessa. Rehtori Mäkisen mukaan Juha onnistui yhdistämään työnteon ja opiskelun erinomaisin tuloksin, kun taas Karin valkolakki on osoitus päättäväisyydestä.

Aikuislinjan uudet ylioppilaat Kari Oksanen ja Juha Sario.

Sinänsä juhla oli perinteinen: rehtori pohdiskeli puheessaan Suomen itsenäisyyttä ja koulutuksen ynnä sivistyksen merkitystä, Petri Bondfolk oli koonnut bändin iltapäivän viihdykkeeksi, ja nousevana tähtenä esiintyi Terhi Virtanen soittaen kanteletta kuin itse Väinämöinen.
Esimerkiksi valokuvauksesta vastannut Riihi-Foto Oy haltioitui niin, ettei saanut kameraansa toimimaan, ja siksi julkaisemme kuvan toisesta musiikkiesityksestä:

Perinteinen vapauden viesti siirsi vallan oppilaskunnan hallituksessa väistyvältä puheenjohtajalta uudelle, joskin diktaattorimaisuudessaan Nelli Mäkitalo ei ollut ihan varma, voiko hän jättää jälkeensä valtatyhjiötä. Varmaa ei ole sekään, mitä Eveliina Järän dynastia tuo tullessaan ja kuka kiskoo naruista taustalla.

Even ilme kertoo, miltä tuntuu saada valta käsiinsä. Nelli vain näyttelee.

Teksti: JE
Kuvat: VR

Luonto on lahja - Turkissakin

Taksilla pääsee ja liiralla saa kebabia. Aboriginaali Istanbulin asukas nauttii Iskenderinsä sulaan rasvaan upotettuna. Sitä ei ehkä saa koulumme lähikebaberiasta, mutta addiktoituneena tuolle kulinaristiselle nautinnolle aiomme sitä seuraavalla kerralla vaatia.

Koulumme toinen Turkin koomailu suoritettiin tällä kertaa Nature as a Gift-henkisen ryhmän toimesta marraskuun alussa. Asialla olivat Jasmin, Anna-Helena, Reetta, Salla sekä opettajista Jari ja Vesku. Anna-Helenan ja Jasminin virallisen reissuraportin voit lukea tästä. Isäntäkoulumme nimen voit puolestaan lukea alla olevasta kuvasta. Koulussa opetetaan lastenhoidosta ja kebabin leivonnasta alkaen suurinpiirtein kaikkia niitä tietoja ja taitoja, joita turkkilainen elämänsä varrella tarvitsee.

Isäntäkoulun nimi. Kaikkiin ikkunoihin ei ole riittänyt kaltereita.

Niille, jotka ovat viettäneet mantsan tuntinsa horroksessa tai twitterissä (eli suurinpiirtein kaikki) mainittakoon, että Istanbul sijaitsee Bosborin salmen molemmin puolin jakautuen Euroopan ja Aasian puoleisiin osiin. Me vietimme aikamme enimmäkseen Euroopassa mutta piipahdimme pariin otteeseen myös Aasiassa. Asukkaita kaupungissa on 15-20 miljoonaa riippuen siitä keneltä kysytään. Kyseessä on kuitenkin väkiluvultaan Euroopan suurin kaupunki. Joten lippalakki päästä ja rispektiä sille. Suuren metropolin tapaan kaupungin ilma on sankkana saasteista ja sisäkorvaa hivelee taukoamaton torvisoitto - liikenteessä pätee nopeimman ja äänekkäimmän laki.

Utuinen näkymä Galatan tornista yli Kultaisen Sarven.

Mustafa Kemal Atatürk on Turkin kansallissankari, maan maallistaja sekä uudistaja. Hän on siis lähes Kekkoseen verrattavissa oleva mystinen johtaja, jota palvotaan Turkissa laajasti ja estoitta. Kemal on läsnä kaikkialla, mutta ei kuitenkaan t-paidoissa, minkä saimme havaita etsiessämme turhaan katu-uskottavaa päällepantavaa. Kuvaan Kemalin kanssa silti päästiin, minkä alla oleva otos todistaa.

Turkin kolme tärkei(levi)ntä tyyppiä.

Turkkilaiset ovat jalkapallohullua kansaa ja Istanbulissakin kyseistä peliä pelataan pääsarjatasolla useammankin joukkueen voimin. Saimme kuulla, että kovin kaikista on Galatasaray. Valitettavasti vierailuviikollemme osui ainostaan Besiktasin lauantai-illan sarjapeli, jonne kannattajat olivat hankkineet viisaasti porttikiellon hulinoituaan edellisessä pelissä. Paikan päällä stadionilla havaitsimme kuitenkin, että naisväki pääsi sisälle de facto. Mielessä kävi sonnustautuminen naisihmiseksi, jolloin portti olisi auennut myös meille, mutta Jarin olemus ja möreä ääni ei suonut menestystä tälle suunnitelmalle. Niinpä jäimme nuolemaan kebab-aromisia näppejämme stadionin ulkopuolelle, yhdessä lukuisten mölisevien miesfanaatikkojen kanssa.

Väijytyskuva aidan takaa. Olisihan tuonne mahtunut burkhan kanssa.

Jaa se luonto? Sarjakuvapossu Wagnerin sanoin "luonto on vain suuri rautakauppa, sieltä voi hakea kaikenlaista". Istanbulissa tuo rautakauppa on jo ostettu jokseenkin tyhjäksi, ja sen ainoan jäljellä olevan Gezi-puiston puiden tilalle päättäjät aikoivat istuttaa ostoskeskuksen. Kansa päätyi barrikadeille, mistä voi lukea lisää vaikka tästä . Poliisit päivystivät edelleen kaikkialla ja erityisen aktiivisena virkavalta hääri Taksimin aukiolla. Mitään myllyjä ei kuitenkaan viikon varrella bongattu ja elämä sujui Istanbulissa kuten aina, hektisen rauhallisesti.

Turkki ja siten myös Istanbul kuuluu islamilaiseen kulttuuripiiriin, minkä kaikki mantsan tunneilla hereillä olleet tietävät. Reissun aikana kävi kuitenkin selväksi, että ilman moskeijoita (jotka muuten ovat komeita ja visiitin arvoisia) ja minareeteista kaikuvia rukouskutsuja kaupungissa ei juuri uskontoon törmää. Siten Istanbul sopii tutustumiskohteeksi myös islamfoobikoille. Tai ainahan voi mennä Alanyaan.

1500-vuotias Hagia Sofia on Istanbulin kuuluisin moskeija.

Turkissa lukio seikkailee seuraavan kerran Samsunissa. Siihen asti, merhaba!

Eli turkinterveisin, Vesku ja Jari.

Kansainvälisyyttä vaihtarinäkökulmasta

Saimme kansainvälisyyskurssilta tehtäväksi kirjoittaa siitä, miten itse olemme kokeneet kansainvälisyyttä. Mieleemme tuli se, miten olemme kokeneet kansainvälisyyttä Piritan ollessa kesävaihdossa ja Lauran parhaan ystävän viettäessä vaihtovuottaan toukokuusta lähtien. 

Ollessani kuusi viikkoa kesävaihdossa Etelä-Afrikassa pääsin kokemaan paljon uusia asioita. Pääsin käymään muun muassa Kapkaupungissa, Krugerin kansallispuistossa sekä kokeilin vaijeriliukua ja näin Etelä-Afrikan suurimman buffalon (sekä paljon muita eläimiä).

 

Sain huomata myös miten eriarvoisessa asemassa ihmiset Etelä-Afrikassa elävät.. Suomalaiselle oli outoa myös se, että asuinalue oli ympäröity sähköaidalla ja jopa kauppojen pihoilta löytyivät omat työntekijänsä vartioimaan asiakkaiden autoja. Vaihdon aikana opin, että afrikkalaiset luovat omat sääntönsä, oli kyse sitten liikenteestä tai paikallisen vartiointiyrityksen harjoittamasta huumekaupasta. 

Vietin myös kaksi viikkoa paikallisessa koulussa. Julkisessa koulussa oppilaita oli kaikista eri etnisistä ryhmistä. Varakkaammista perheistä kaikki oppilaat kuitenkin olivat, sillä yhden kuukauden koulumaksu oli jo noin 200 euroa. Paikallisten mukaan ”pienessä” koulussa oli noin 700 opiskelijaa. Kertoessani lukiomme oppilasmäärän luulivat paikalliset minun käyvän yksityiskoulua. Koulu oli jotain aivan muuta kuin se mihin olen Suomessa tottunut. Apinoiden pyrkiessä sisään luokan ikkunoista ja opettajan käyttäessä oppitunnin verhojen vaihtamiseen ja lehden lukemiseen tajusin olevani todella kaukana kotoa. No kyllä koulussa tietysti myös opiskeltiin ja parhaiten kokeissa menestyneet kutsuttiin palkittavaksi kaikkien oppilaiden ja opettajien eteen. 

Vaihdon aikana opin ymmärtämään paremmin ihmisiä, joilla on erilaiset taustat kuin itselläni. On helppo tuomita toisen ajatukset vääriksi tietämättä hänen kotimaansa historiasta ja tavoista mitään. Vaihdossa oleminen oli mahtava kokemus.

Eräs ystäväni lähti vaihtoon Aasiaan kymmeneksi kuukaudeksi. Aluksi ajatus siitä, että aika menisi hitaasti tuntui kamalalta, mutta onneksi tämä yli puoli vuotta on mennyt aika kivuttomasti. Yhteyden pito on helppoa, kiitos nykytekniikan. Olemme pitäneet yhteyttä esimerkiksi WhatsApin, Skypen ja Facebookin kautta. Ystäväni kertoo kokemuksistaan ja thaimaalaisesta kulttuurista, mikä kyllä eroaa erittäin paljon suomalaisesta kulttuurista. Ulkomailla asuvan ystävän elämä eroaa tällä hetkellä melko paljon omastani, mutta on hienoa päästä oppimaan uusia asioita aasialaisesta kulttuurista. Olen kuullut ystävältäni sellaisia asioita, joita en turistina pääsisi edes kokemaan. Olen kuullut muun muassa miten aasialainen koulujärjestelmä eroaa suomalaisesta ja kuinka erilaisia ihmiset ovat. 

- Pirita ja Laura

Nature as a Gift - Turkey

In the beginning of November a part of the students involved in Nature as a Gift -project (Reetta, Salla, Anna-Helena and Jasmin) travelled to Istanbul, Turkey with two of our teachers: Vesku and Jari. There was a lot to see and visit in Istanbul (at least our hosts thought like that, so we didn't have enough time for shopping...) We also had a chance to get to know how the local teens use their free time and we spent time with different kind of activities: some included environment, some didn't.

Galata tower was the first place where we visited. From the top you can see almost whole Istanbul and a part of Asia.

We visited in the Blue Mosque which was one of the largest mosque that we saw.

On Monday we went to the Istanbul Aquarium where we saw some fish like this.

We also got in the same picture with Poseidon!

On the last day in Istanbul, we visited the Dolmabaçhe Palace. It's huge...

One day at the school we had a "little" art project:

We started with a few bottles...

and several hours later ended up with this. (recycle..?)

After all, we all were very pleased with the trip and Turkey. People in Turkey were welcoming and friendly, even though most of them wasn't able to speak English very well. Turkish food was also really good if we don't count that kebab-overload we all had. We all made it back to Finland in one piece and that is all what really matters! (so few lost plane tickets means nothing, right?)

Text and pictures: Jasmin and Anna-Helena

Lukiomessut 2013

Lauttakylän lukion ensimmäiset messut pidettiin keskiviikkona 30.10.2013. Ovet olivat avoimet kaikille ja väkeä tulikin useampi sata. Ala-aulassa vieraita odotti bändimme ja info-piste. Musiikista vastasivat Jonne Soukola, Sampo Wiik ja Joona Lintunen. Vieraina oli peruskoululaisia aina Lauttakylän koulun kakkosluokkalaisista Pellonpuiston ysiluokkalaisiin opettajineen ja oppilaiden vanhempia.

Bändi soitti hyvin, vaikka basisti katosikin tuon tuosta...

Oppilaat ja opettajat toimivat eri pisteillä ja ohjasivat vieraitamme sekä kertoivat millaista lukiossa on. Kalle ja hänen oppilaansa esittelivät erilaisia kokeita vieraille. Opo ja oppilaat tekivät erilaisia töitä betonista ja savesta. Vierailla oli mahdollisuus myös testata oma puristusvoimansa, ihastella vanhojentanssimekkoja, koota logiikkapeli ja nähdä taikatemppuja.

Vaikka yritys olikin kova, hermoja raastavan logiikkapelin selvitti vain muutama henkilö.

Betonia työstivät Julia Kranni, Sami Salminen ja Milja Kylänpää.

Näin meillä lukiossa!

Tietysti esittelimme myös laajaa kurssivalikoimaamme kielien osalta ja vierailla olikin mahdollisuus päästä kielikylpyyn!

Sekaan oli eksynyt myös Helga Saksasta ja Peppi Pitkätossu Ruotsista.

Yhteiskuntaopin pisteellä oli mahdollisuus päästä äänestämään, jos vastasi kysymyksiin oikein.

Jos taas vastasi väärin, oli vastassa "pelottava" Olavi.

Sponsoreita oli paljon ja kaikille tarjoiltiin Saarioisten pitsoja, Lauttakylä-lehden ja Säästöpankin karkkeja. Pisteillä oli tarjolla myös keksejä, karkkeja ja mehua.

Toiset tosin vain päivittelivät Twitteriä ja söivät keksejä...

Eri pisteiden mainonnasta ja puhumisesta vastasi Nina.

Oli mukava esitellä lukiota ja kertoa eri kursseistamme. Muutenkin kaikilla oli hauskaa ja oli mukava pitää hieman erilainen koulupäivä!

Mutta Petteri, miksi kv:n pisteellä ei ollut karkkeja?!?

Kuvat Juho Torpo ja Joonas Sillanpää

Teksti Roosa-Maria Valo

Ihanan keskellä kansainvälisyyttä

Kun kahdelle punkalaitumelaiselle annetaan tehtäväksi kirjoittaa kansainvälisyyden kohtaamisesta lokakuussa, niin saattaapi huittislainen hetken aikaa pohtia, että mitä kumman kansainvälistä muka Punkalaitumella on?

Eihän tehtävä helppo ollut kahdelle ihan paljasjalkaiselle laitumelaisellekaan. Saihan siinä päätänsä hetken raapia, kunnes aamubussissa välähtää: siinähän se istuu kahden penkin päässä. Bussissahan istuu siis punkalaitumelaisia pakolaisia matkalla Huittisiin. Bussissa kuulee erilaisia kieliä ihmisten jutellessa ja joskus aamubussissa raikuu myös (tietävästi) arabiankielinen musiikki.

Punkalaitumella eli pussikaljan luvatussa maassa kansainvälisyyshän näkyy ihan joka puolella: Kaupoissa (kyllä, monikkossa) kuulee silloin tällöin jotain vierasta kieltä, kirjastossa (kyllä, Punkkiksella on kirjasto) istuu aina joku pakolainen ja katukuva on yhtä kirjava kuin mummon seinävaate. Paikallisessa lehdessäkin (kyllä, Punkalaitumella on ihan oma lehti) on melken viikottain jokin uutinen liittyen maahanmuuttajiin.

Sitä ei aina huomaa kuinka lähellä kansainvälisyys on, vaikka se kävelisikin sinua joka päivä vastaan. Joskus kansainvälisyyttä löytää myös yllättävistä (sekä joillekin tuntemattomista ja vieraista) paikoista, kuten Punkalaitumelta.

Laitumella kuvat on yhtä sumeita kuin ihmiset. (huom. Veeran photoshoppaustaidot)

Lisäinfoa Punkalaitumesta saa Wikipediasta ja Hikipediasta. Hikipedia lienee luotettavampi.

Lasse & Veera                                  

Humanisteja ja teekkareita

"Ennustaminen on aina vaikeaa, varsinkin tulevaisuuden ennustaminen", todettiin ihan valtiomiestasolla takavuosina. Abit yrittivät raottaa verhoa tulevaan ja hälventää hämäryyttä omista suunnitelmistaan lukion jokavuotisena abipäivänä. Kun ykköset ja kakkoset uurastivat ja raatoivat taksvärkkirahojen eteen, abit kuuntelivat luennointia erilaisista opintoihin liittyvistä asioista.

Päivän kruununa oli lukiomme entisten opiskelijoiden tarinoita omista opiskelupaikoistaan. Esitelmäkirjo oli laaja: oli kauppatieteitä (Emilia), lääketiedettä (Pete), humanistipuolelta kielitiedettä (Johanna) ja historiaa (Katri), teekkarimeininkiä (Antti) sekä AMK-sektorilta liiketaloutta (Jenna) ja sairaanhoitoa (Noora). Enää pitäisi osata valita, mitä sitä sitten lähtisi opiskelemaan.

Tulevaisuuden toivot tarkkaavaisina

Nykyisyyden toivot: Emilia, Noora, Pete, Jenna, Johanna, Katri ja Antti.

Pete ser ut som en läkare, och faktiskt studerar han medicin på Uppsala universitet.

Petteri miettii, lähtisikö opiskelemaan historiaa. Sieltä saa kivoja haalarimerkkejäkin.

Tuleva kauppatieteiden maisteri Emilia myisi vaikka kauppakorkeakoulun lukiolaisille.

Jos päässä on teekkarilakki kuten Antilla, vastuu puheen sisällöstä on kuulijalla.

Teksti ja kuvat: JE