"We are the champions..."

Tuttuun tapaan koulussamme järjestettiin tiistaina 28.8 Superpesis-tournament, jossa koulumme huippuunsa treenatut, ammattilaispelaajista koostuneet joukkueet ottivat mittaa toisistaan. Luvassa oli siis suuren urheilujuhlan tuntua joukkueiden tavoitellessa mestaruutta.

Pelaaja-valmentaja Jussi ”Pro” Marttilan piiskaama 2B aloitti turnauksen omalta osaltaan pelaamalla pesäpallon huippunimiin lukeutuvaa 2A:ta vastaan. Ottelu oli loppumetreille asti haastava, minkä vuoksi 2B joutuikin voittonsa varmistamiseksi turvautumaan toinen toistaan monimutkaisempiin pelikuvioihin ja strategioihin. Lopulta 2B vei tasaväkisen ja tiukan ottelun lukemin 21-2.

Loput alkulohkon pelit 2B pelasi ykkösluokkalaisia vastaan saavuttaen voiton molemmista otteluista. Häviöstä katkerat pelaajat – mukaan lukien nimeltämainitsematon Vesku – yrittivät turhaan pistää tappionsa tuomarointivirheen piikkiin, sillä 2B oli todellakin raivannut tiensä finaaliin kostaakseen viime vuoden nöyryyttävän tappion.

Kaikki oli huolella varmistettu 2B vs 3B -finaalia varten: tuomarien lahjonta, vastustajien räpylöiden ja mailojen sabotointi sekä dopingtestien manipulointi. Viime hetken strategioiden hiomisen jälkeen koitti kauan odotettu h-hetki. Nopeasti mennyt ensimmäinen ja samalla viimeinen vuoropari päättyi 0–0-tulokseen, minkä vuoksi ottelussa siirryttiin kotiutuskisaan. Tässä vaiheessa 2B:n voitontahtoinen valmentaja käytti joukkueen uhkailua ja kiristystä sisältäneen aikalisän, jonka jälkeen motivaatiota saanut joukkue aloitti todellisen taistelun palkintopystistä. Hyperjännittävän kotiutuskisan tuloksena 2B (lue: valmentaja Marttila) sai lopultakin juhlia kauan himoitsemaansa mestaruutta kera riemunkiljahdusten, iloisten tuuletusten ja cheerleading-esitysten.

Voitonjuhlistaan selvinneenä 2B kävi loppuottelun opettajia vastaan, ja opettajat pääsivätkin näyttämään tarkkaan hiottuja kuvioitaan ja taitojaan. Mestaruudesta sekaisin ollut 2B oli kuitenkin armollinen ja antoi opettajien voittaa – täytyyhän arvosanoistaan pitää huolta.

Kaiken kaikkiaan turnaus oli onnistunut – huipputason pesistä on luvassa siis ensi vuonnakin!

ps. kuvamateriaalia tulossa myöhemmin!

- Voitokkaan 2B:n kasvatti, Nelli -

Eräjormailua UKK:ssa

Tunnelma bussissa oli sekä innostunut että hermostunut. Seitsemän retkeläistä pohtivat tulevaa viikkoa tunturien ja porojen keskellä sekä sitä, mihin oikein olivat itsensä laittaneet. Alkamassa oli viiden päivän vaellusreissu Urho Kekkosen kansallispuistossa Inarissa, jossa vaeltaisimme noin 80 kilometriä vaihtelevassa maastossa kantaen kaikkea selviytymiseen tarvittavaa selässämme. Sitä ennen edessä olisi kuitenkin vielä pitkä ja puuduttava 14 tunnin yöllinen bussimatka, jonka aikana ei paljon silmiä ummistettu.

                      Aamun sarastaessa saavuimme Kiilopään tunturikeskukseen väsyneinä öisestä valvomisesta. Väsymyksestä huolimatta edessä oli 15 kilometrin patikointi Suomunruoktun autiotuvalle, jossa viettäisimme ensimmäisen yön. Ensimmäiset kilometrit olivat rehellisesti sanottuna täyttä tuskaa, sillä rinkka painoi harteilla enemmän kuin kaikki Poromaan porot yhteensä. Kun pääsimme matkan puolivälissä sijaitsevalle laavulle, olimme tauosta huojentuneita, joten kaivoimme trangiat ja pussiruuat rinkoistamme ripeästi esiin ja aloimme keittää vettä, jonka olimme juuri noutaneet tunturipurosta. Iltapäivällä Suomunruoktussa autiotupa yllätti odotuksemme: se oli siisti ja sijaitsi aivan puron varrella. Matkasta ja valvomisesta väsähtäneet miehet päätyivät telttoihinsa vetämään sikeitä jo kello viideltä. Naiset puolestaan kävivät pesulla jääkylmässä purovedessä ja painuivat sen jälkeen pehkuihin.

                      Puoli yhdeksän herätyksen jälkeen vedimme puurot naamariin, siivosimme tuvan ja lähdimme kohti seuraavaa etappia, Tuiskukurua. Jo nyt matkan teko tuntui paljon vaivattomammalta johtuen siitä, että kroppamme olivat jo tottuneet ”erämaan” rasituksiin. Tästä huolimatta päivän haasteena oli tuhoton kuumuus ja auringon paiste, jotka söivät miestä rotan lailla.

Maisemat vaihtelivat metsäisistä soista karuihin tunturikoivikkoihin. Reitin varrella bongasimme esimerkiksi lakkoja, kynttiläkuusia, sammakoita, lampia, koskia sekä riekon ja maakotkan. Vaellustahtimme oli reipas, joten perillä Tuiskukurun autiotuvalla meillä oli runsaasti aikaa levätä kuuman kaakaon ja korttipelien äärellä.

                      Keskiviikkoaamun kahdeksan kilometrin kävely ei kauaa vaeltajien eliitiltä kestänyt. Matkan loppupuolella odotti hyisen puron yli kahlaus, joka aiheutti kirkaisuja ja tunnottomia jalkoja. Määränpäässä Luirojärvellä saimme valita Sokosti-tunturille kiipeämisen ja laiskottelun väliltä. Veskun sanoin: ”Lauttakylän lukion vaelluskurssilaiset yöpyivät Hiltonissa. Ilona, Janita ja Satu huiputtivat Sokostin, muut tyydyttivät hedonistisia mielihalujaan saunomalla, uimalla ja aiheuttamalla pahennusta.” Saunominen ja uiminen luonnon helmassa olivat ainutlaatuisuudessaan viikon miellyttävimpiä hetkiä ja sen jälkeen olo tuntui puhtaammalta kuin koskaan. Iltaisen hierontapiirin ansiosta uni maittoi.

                      Voimat alkoivat lähennellä loppuaan torstain vaelluksella, mutta matkaa oli kuitenkin vielä runsaasti taitettavana. Pinnat olivat kireällä itse kullakin, sillä torstai oli päivistä ylivoimaisesti raskain. Sade ja vaikea maasto sekä tunturissa harhailu koettelivat hermoja, joten Lankojärven autiotuvalle pääsy tuntui suurelta saavutukselta.

                      Viimeisen päivän 20 kilometrin vaellus sujui voimiimme nähden sutjakkaasti. Sakarin mielikuvien seurauksena mielemme valtasi kylmä Coca-Cola jäillä. Ja tuntureita riitti: kiipesimme ylös, alas, ylös ja alas. Uupumus näkyi kaikista kurssilaisista, muun muassa allekirjoittaneista toinen heitti kuperkeikkaa rinkka selässä, ja toinen puolestaan ryntäsi puuta päin. Viimeiset kilometrit matkasimme lähes juosten ja perillä limonadi sekä korvapuusti maistuivat sanoinkuvaamattoman herkullisilta.

                      Kokonaisuudessaan viikko Lapin luonnossa oli rakoista sekä kipeistä lihaksista huolimatta mieleenpainuva ja loistava kokemus. Vaikka ehkä hieman hassulta kuulostaakin, oli uskomattoman hienoa olla lähes viikko ilman yhteyksiä normaaliin arkielämään. Vaelluksen haasteellisuus ja luonnon armoilla oleminen saivat ajattelemaan erilaisesta näkökulmasta. Kuten Roope totesi, luonnossa on ihmisen hyvä olla.

                                                                                                                                          Emma ja Julia

                                                                                                             
                                                                                                                                              

Uusia opetusmetodeja?!?

Lauantaina 18.8. tätä lukuvuotta oli takana jo kokonainen viikko, joten opettajat olivat jo työhyvinvointipäivän tarpeessa. 

Päivän aikana nautittiin Suomen komeista metsistä mitä hienoimman kesäisen kelin siivittämänä. 

Opettajat keskittyivät omaksumaan sellaisia rooleja, joilla lukiomme opetuksen korkea taso ei pääsisi tänäkään lukuvuonna laskemaan. 

Ohjelmassa oli värikuulasota, jota käytiin useiden tuntien ajan. Tästä huolimatta voittaja jäi lopultakin epäselväksi.

Koska varusteet ja maasto vaativat hyvää kuntoa, pääsi jano välillä yllättämään, mutta siitä selvittiin hetkellisellä välirauhalla.

 Vaikka osumiakin otettiin, kukaan ei loukkaantunut pahasti.

Abit valmisteltiin viimeiseen vuoteen

Lauttakylän lukion opiskelijat palasivat kesälomilta tänään 13.8. Päivä alkoi tutusti salissa, mutta rehtori Timo Mäkisen päätettyä yleisten asioiden esittelyn, muuttui päivän kulku kohti tuntematonta. Ryhmänohjaajat Nina Naatula, Jonna Nyholm ja Petteri Mertala esittelivät tulevan vuoden merkitystä uudessa valossa. Petteri kertoi omista urapoluista lukion viimeisen vuoden jälkeen, Nina kävi läpi valkolakin tarinaa suomalaisessa opiskeluperinteessä ja Jonna taustoitti toivottavasti tutuksi tulevan Gaudeamus igitur -kappaleen.

Tämän jälkeen siirryimme salista akateemiselle piknikille. Opiskelijat vakuuttivat saavansa lakin pääsääntöisesti seuraavana keväänä, jotta ainakin vappupiknikki tai tulevat opiskelijariennot olisivat mahdollisia. Sääkin suosi, mikä ei kuluneena kesänä ollut mikään itsestäänselvyys.

Ryhmänohjaajat jäävät odottamaan lupausten realisointia. Voimia ja menestystä koko lukion väelle alkavaan lukuvuoteen!

Petteri Mertala