Kevään ylioppilaskirjoituksista

Luulin, että nyt kun koko lukiourani suurin ponnistus, eli ylioppilaskirjoitukset, on ohi, ei olisi enää temppu eikä mikään kirjoittaa jonkinlainen kommentti niistä tänne lukion blogiin. Kuinkas sitten kävikään, olin väärässä. Ideoita kyllä olisi, mutta jotenkin ne eivät sitten loppujen lopuksi liitykään ylioppilaskirjoituksiin niin tiiviisti. Esimerkiksi haluaisin kertoa, kuinka moni asia on näin ylioppilaskirjoitusten ja sitä kautta myös lukion lähenevän päätöksen kautta muuttunut, vaikka samaan aikaan kaikki tuntuukin tavallaan olevan ennallaan. Tai muistuttaa, kuinka paljon arvostan jokaista lukion opettajaa ja kaikkea sitä työtä, mitä he tekevät meidän vuoksemme. Ja tietenkin haluaisin myös ylistää mitä parhaimpia siivoojia, terveydenhoitajaa sekä keittiössä ihmeitä tekevää Sirpaa.

Mutta entä ne ylioppilaskirjoitukset? Millaista se sitten olikaan?
- No eipä kummempia, rehtori tarjosi kahvia ja pullaa, vessaan mennessä sinulle avattiin ovi ja kun kynä tai kumi tippui lattialle, joku opettajista oli aina valmis nostamaan sen sinua varten.
Aika arvokkaaksihan sitä tunsi olonsa, vaikka eihän tuo ollutkaan koko totuus.

Syksystä asti jokainen opettaja on painottanut oman oppiaineensa tärkeyttä kertoen edellisvuosien kirjoittajien huikeista tuloksista ja odottavansa tietysti vähintäänkin yhtä hyviä tuloksia meidänkin ikäluokalta (ei siis paineita). Muistiinpanot taas ovat täyttyneet kaikista mahdollisista alleviivauksista, huutomerkeistä ja takuuvarmoista yo-tärpeistä, joista voisi helposti koota kirjan. Penkkareiden jälkeen meidät, abit, sysättiin pois koulusta ja passitettiin pänttäämään viikkotolkulla neljän seinän sisällä. Kaiken kukkuraksi koulun ruokala sulki ovensa meiltä, ja saatoimme vain kuvitella kuinka ensimmäisen ja toisen luokan opiskelijat nautiskelivat koulussa ilmaisen ruuan antimista. Ei siis ihme, että ennen kirjoituksia stressasi. Ja ottaen huomioon kaiken ylioppilaskirjoituksia edeltävän, olihan se nyt vähintäänkin suotavaa kohdella meitä kirjoitustilanteessa kuin kuninkaallisia.

Mutta nyt kaikki tuo kirjoituksia edeltävä kärsimys on vihdoin ohi (lukuunottamatta sitä faktaa, ettemme vieläkään pääse nauttimaan lukion ilmaisesta ateriasta). Enää jäljellä on piinaava tulosten odotus, mikä toki vetää vertoja kirjoituksia edeltävälle stressille. Onneksi kuitenkin avuliaat opettajamme ovat jo esitarkistaneet kokeemme ja ainakin tiedämme mitä on odotettavissa; toisilla parempaa, toisilla huonompaa. Itse onneksi odotan tuloksia positiivisin mielin ja toivottavasti niin moni muukin.

Linda

Kuvan tarkoin varjellusta salaisuudesta nappasi Vesku.