torstai 28. toukokuuta 2015

Temppu ja kuinka se tehdään

Mestari on kuollut, eläköön mestari! Lalun jalkapallomestaruus siirtyi 2A:lta 1B:lle kuin lahjusraha FIFA:n herrojen tilille: yllättäen, pyytämättä ja suhmuroinnin seurauksena.

Päivähän alkoi sillä, että eräs nimeltä mainitsematon matematiikan lehtori, jonka etunimi alkaa Jussilla ja jonka sukunimi päättyy Marttilaan, salamyhkäinen hymynkare suupielissään ilmoitti kakkosten matikankokeen venyvän aikataulusta. Tämän revisionistisen provokaation seurauksena kakkoset tipahtelivat kentälle milloin sattuivat. 2A:n ryhmänohjaaja kuitenkin iski takaisin aloittamalla psyykkauksen...
...ja provosoitu 2A vastasi huutoon ottamalla 4-0-voiton 2B:stä. Lataus kantoi lopulta lohkovoittoon asti, kun abit kaatuivat dramaattisten vaiheiden jälkeen 2-1, vaikka abit olivat kaivaneet kentälle jopa itse haudankaivajan kesken työpäivän ja löytäneet naftaliinista miehen, jonka edellinen kurssisuoritus taitaa olla parin vuoden takaa.
Samaan aikaan toisaalla viaton matematiikan lehtori 1B-joukkoineen eteni voitosta voittoon: 1A kukistui 3-2 (tappio oli tiettävästi Petterin ensimmäinen jalkapallossa) ja 1C 4-2. Pronssiottelussa 1A pyöritteli abit kumoon, mutta maailmanlaajuisen, monisatamiljoonaisen tv-yleisön huomio oli jo finaalissa...
...josta ei sitten oikeastaan kerrottavaa olekaan. 3-2 vissiin päättyi. Oli siinä jokunen maalipaikka. Ja yritystä. No, kunnia sille jolle se kuuluu: 1B oli puolustavia mestareita parempi, vaikka sillä olikin oma ristinsä kannettavanaan.
Saamiemme tietojen mukaan 2A:n ryhmänohjaaja aikoo kantaa vastuunsa tappioon ja harkitsee vakavasti eroamista. "Se on tulos tai ulos", hänen kuultiin jupisevan lehdistötilaisuudessa. Näinköhän "kultainen sukupolvi" on tiensä päässä?

Sitten oli vielä jäljellä muuan muodollisuus.
1-0. Mutta ehkä vielä jonakin päivänä...

Teksti: JE
Twiitit kuvineen: NN (?)

5 kommenttia:

  1. Sodassa ja jalkapallossa kaikki on sallittua???

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tässä tapauksessa voisi paremminkin kysyä, mikä ero niillä on...

      Poista
  2. Nina! Tapa se! -Lasse

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. *epämääräistä huutoa ja mylvintää* -Mertala

      Poista
  3. Häviäjätkö täällä huutelee...

    VastaaPoista