Tällainen on Lalun intiimi perhejoulu - katso kuvat!

- Ja tervetuloa tänne Lauttakylän lukion N:nsiin jouluspektaakkelijuhlagaalailtamiin. Kanssani täällä studiossa on lukion entinen primus dieselmotor, nykyinen jouluasiantuntija Klaus Santanen. Klaus, miten kuvailisit tämänvuotista rehtorin juhlavastaanottoa?

- Mielestäni rehtori otettiin vastaan juhlavasti, sillä tänäkään vuonna hänen puheelleen ei vihelletty, buuattu eikä muutenkaan ole hänen joulurauhaansa millään sopimattomalla tavalla häiritty.

- Vai niin. Entäpä esitykset? Tänä vuonna oli panostettu muutakin kuin glögiä.

- Näin on nälkäjoulu. Koulun kellaribändi musavouhotti niin energisesti, että Kallehan loihtii siitä vielä jonkin demon. Tosin olisin kaivannut ohjelmistoon Juicen biisiä Kuusessa ollaan, sillä se jos mikä olisi sopinut tämän paikan henkeen. Jouluevankeliumissa oli suvaitsevaisuutta, enkä tiennytkään, että suomenruotsi kuulostaa virolta.

- Jassoo. Sitten tulikin ykkösiltä ykkösluokkaa ja kakkosilta kakkoslaatua, eikös näinkö?

- Täten on tähtitorttu. Paitsi että kakkoset nähdäkseni ansaitusti putsasivat palkintopöydän kuin Petteri kakkulautasen. Kyllä huomaa, mikä merkitys ryhmänohjaajilla on tässä. Ykkösillähän tämä näkyi siinä, että 1B:n kävi niin kuin Jussin ryhmillä usein urheiluturnauksissa käy. Että lopussa näkyy ylipitkäksi vedetty treenikausi. Mutta näistä lähtökohdista oikein mallikkaita esityksiä!

- Vaissoo. Abiturientit ainakin olivat tasollaan.

- Siten on silakkarullat. Hehän ovat jo kolmatta vuotta opettelemassa improvisaatiota, eli kuinka selvitä tekemättömistä läksyistä kuivin suin, eikunsiis kuivin jaloin. Näytelmän puhe kuulosti paikoin hatustavedetyltä jargonilta, mutta nauruhermot olivat koetuksella ja luonnerooleissa loistettiin usean luumenin verran, joka kuten tunnettua on on valon määrä, jonka valovoimaltaan kandelan valonlähde säteilee steradiaanin avaruuskulmaan: tämä valon määrä lankeaa metrin päästä kartion pohjalle, jonka (pallomainen) pinta-ala on neliömetri. 1 lm = 1 cd · sr

- Jaa niin. Viimeisestä esityksestä tuskin kannattaa puhua.

- Ei kannatakaan. 

- Puhutaan nyt silti ettei meitä lomauteta.

- A priori hyperbolinen farssi vaatii eskaloitumista groteskista makaaberiin, ja vaikka intentiot olivat potentiaaliset, a posteriori spektaakkelin modaalinen metafyysiikka jäi personifioitumatta intrigien redusoivan degeneratiivisuuden vuoksi. Demagogista ryönää. Ehdotan invalidille käsikirjoittajalle viittä vuotta uudelleenkoulutusleirillä.

- Nonni. Tiernasukupuolineutraalit jäikin kuvaamatta kameramiehen järkytyttyä näkemästään. Juuri saamani tiedon mukaan hänellä on kuitenkin kohtalaiset mahdollisuudet selviytyä lähes ennalleen, täältä tähän.

Etualalla enkelikuoro, siinä välissä Bruce Springsteen.

Vi har mycket reilu å jättekiva meininki här i Lalu.

Paketoituna linnunpelätti, Robocop ja pari muuta.

Laulu- ja soitinyhtye 1A.

Jussin ryhmä tuotti Jussille kunniaa.

Grmpf...

Kolmiodraama abien improssa.

...niin jos joku jokseenkin ymmärrettävistä syistä haluaa pyyhkiä mielestään kauhutarinat ja nähdä tiernapojista sen "virallisen" version, tässä on joku amatöörien tekele. 

Tiernasukupuolineutraalit a'la opettajat. OH pic.twitter.com/StHqHGBykQ

— Lauttakylän lukio (@Lauttakylnlukio) 23. joulukuuta 2014

Joulun paras paketointipalvelu on hommissa! OH pic.twitter.com/WUY5QLnhXt

— Lauttakylän lukio (@Lauttakylnlukio) 23. joulukuuta 2014

Teksti: Jori Tammivuori
Kuvat: Unge Riavildmark

Vauhtimatkatrilogia, osa 2

Vauhtipäiväkirja saa jatkoa! Tässä nimittäin tulee osa 2!

Vauhtimatka jatkuu!

Uniset tiedeleirikouluapinat pyyhkivät kolmantena aamuna unihiekat silmistään ja nakkasivat omaisuutensa selkäänsä. Oli aika jättää Toulouse taakse ja suunnistaa uusille laitumille - kirjaimellisesti.
Jokainen tietää, että aamupala on päivän tärkein ateria. Ei ole väliä, missä sen syöt, kunhan syöt. Tämäkin ryhmä toimitti jokapäiväisen aamunaloituksen tuttuun tapaan kenttäruokailun muodossa rautatieasemalla. Paikalliset spurgut olivat myös heränneet jätesäkeistään ja olisivat mielellään kantaneet rinkkamme teille tietämättömille.    

Aamupalaa toulouselaisen rautatieaseman edustalla: Jose ja terävät työkalut
& surullisena leipäänsä nakertava  Sanpo.

Junamatka sujui nauruntäyteisesti mittauksia tehden. Jopa Veskun hymy saatiin esiin lukuisista piilotteluyrityksistä huolimatta. Vielä tässä vaiheessa kukaan ei kuitenkaan osannut aavistaa mitä päivä tuo tullessaan.

Junassa on tunnelmaa ja Banaani-Vesalla on hauskaa.

"Melkein" Ranskan ja Andorran rajalla käyty keskustelu opettajien ja oppilaiden välillä:

"Kävelläänkö vai tilataanko taksi?"

"Kui pitkä matka näitten tavaroitten kans pitäs kävellä?"

"No joku pari kolme kilsaa"

"Jaa, no ei se oo paha, KÄVELLÄÄN"  

JOO JA KYLLÄ KÄVELTIIN...

Jopa lehtori Marttila kääntyisi sängyssään, kun kuulisi opettajien kolmen kilometrin muuttuneen KOLMEKSITOISTA kilometriksi. 

Ei se luku sinänsä. Siinä kun sitten talsittiin koko omaisuus (se turhakin) selässä serpentiiniä muistuttavaa tietä ylös vuorille takapuoli tulessa. 

Ei kannata kysyä mikä selitys Kallella on meneillään. Veeran ilme kertoo kaiken.

Tie jatkui ja jatkui. Loppua ei näkynyt. Oikoteitä etsittiin pitkään ja kerran jopa onnistuttiin. Tämä kuitenkin vaati selvästi enemmän. Sähköaitojen alituksia ja jatkuvaa miinojen väistelyä -- vuoriston valtaan ottaneet lehmät olivat selvästi varuillaan viaraiden suhteen. Kohti tuntematonta matkatessamme saimme ohikulkevilta autoilta suurta huomiota osaksemme. Tosin huuteluiden ja virnuilemisen muodossa. Ohitsemme kiisi myös linja-autollinen suomalaisia, joiden perään Heidi karjuikin kehottaen pysähtymään, kuitenkin tuloksetta.

Mitä korkeammalle kapusimme, sitä pahemmalta se tuntui. Tunnelin päässä näkyi valoa, kun kummastunut raja-vartija kannusti jatkamaan vielä muutaman kilometrin. Matka jatkui huulta purren kuunnellen taakse jääneen vartijan naureskelua.

Kello kilisi, sumu hälveni, ruskea lehmä juoksi vastaan, mitä hittoa? 

Terhi huusi innoissaan:"TOVERI!". Olimme vihdoin saavuttaneet määränpäämme. Tai ainakin melkein. Vielä oli edessä 24 kilometrin matka Andorra La Vellaan. Onneksemme ja jalkojemme pelastukseksi tällä kertaa kuitenkin bussilla.

                                 

                                          Väsyneitä mutta kovin onnellisia reippailijoita.

Päätepysäkillä meitä odotti oppilaiden ihmetykseksi neljän tähden huoneisto hotelli. Huoneisiin päästyään likaisten ja hikisten matkaajien suut aukesivat riemun killjahduksiin ja kävelyn raastamista jaloista löytyi vielä voimaa juosta ympäri hotellia. Kiljahdukset laantuivat kun tiedeleiriapinat suuntasivat nauttimaan ansaituista lämpimistä suihkuista.

Stereotypinen esimerkki ryhmäkuvista: Yhden täytyy kuvata, yhtä ei näy
muuten vaan, kolmea ei huvita katsoa kameraan ja yksi leikkii leipätikuilla.

SYÖMÄÄN! Vihdoinkin ruokaa. Tähän astinen päivän asteria olikin koostunut ainoastaan pahaisesta ranskanleivästä ja muusta pullamössöstä. 


Masut täysinä, jalat puuduksissa, mutta innoissamme suuntamisimme tutkimaan uutta kohdettamme. Jo bussimatkalla silmiimme oli pistänyt hotellimme vieressä vain taivas kattona kortteeria pitävä maailmanpyörä. Sitä oli pakko kokeilla. Vain seitsemällä eurolla pääsimme nauttimaan Andorran upeista maisemista maailmanpyörästä käsin. Kolmen tiivistunnelmaisen kierroksen jälkeen meidät palautettiin maanpinnalle.

                                               

 Jaahas ja sitten olikin vaelluspäivän vuoro. Vesku oli kerrankin armollinen (joku hetkellinen mielenhäiriö) ja antoi meidän nukkua tavallista pidempään. Vaellusta edeltävänä iltana Terhi löysi reppuunsa soluttautuneen salamatkustajan, jonka sitten kaikki otimme yhteisadoptioon. Vesku sai kunnian ristiä uuden matkatoverimme ja punainen lisko saikin nimekseen Keekki. Vaellus oli ikimuistoinen. Josen ja Sampon ilmeet puhuvat paljon, Jyrkkää ylösnousua riitti ja loppua ei näkynyt. Osa porukasta tarpoi huimaa vauhtia ylöspäin loppujen tullessa hieman hitaampaa tahtia perässä tehden samalla ilmanpaine mittauksia.

Lusikka-Jose, Sanpo Pelzfuss, OG-Heidi. Ja Keekki.

Kuvaaja: Joske, sä näytät melkein coolilta!
Laos-hattuinen mies: Kuulitko, sä oot edes
melkein cool, mulle ei sanottu sitäkään

Kartanlukijamme Joske onnistui kuin onnistuikin johdattamaan meidät huipulle asti. Matkalla saimme nauttia upeista vuoristomaisemista. Moni totesikin ettei ilman tätä matkaa olisi koskaan lähtenyt tälläistä reissua tekemään. Ei ylösnousu kuitenkaan mitään lastenleikkiä ollut. Kyllä se vaati verta ja hikeä ja muutama ärräpääkin siellä taisi kuulua.

Mutta ylös päästiin. Loppumatka mentiin sisulla ja tahdonvoimalla. Huipulle päästyämme pääsimme todistamaan kuuluisaa sananlaskua: huipulla tuulee. Siellä tosiaan tuuli. Ansaitun lounaamme pääsimme nauttimaan matkan aikana jo tutuksi tulleessa retkikeittiössä. Kyllä maittoi.

Näin kivaa oli kiipeillä!

Alastulomatka sujuikin helpommin. Tai kellä sujui kellä ei. Huipulla jakaannuimme kahtia. Puolet lähti valloittamaan lisää vuoria hieman pidemmän reitin ja haastavamman alastulon merkeissä kun taas viisaampi puoli palasi takaisin samaa reittiä. Kumpikin reitti otti koville ja alas päästyämme Keekin olikin pakko ottaa lepiä Heidin lupautuessa sen makuualustaksi. 

Heidi ottaa lepiä (ft Keekki)

Ei suihkun voittanutta. Saatuamme itsemme jälleen säädylliseen kuntoon mitä sitä muutakaan lukiolainen haluaisi kuin ruokaa. Viimeisen Andorra päivän kunniaksi vietimmekin täysin rinnoin vauhtipäivää. Tai no kaikki päivät olivat vauhtipäiviä. Mutta tästä kaikki sai alkunsa. 

Tähän tiivistyy suunnilleen koko Andorran-reissu. #vauhtipäivä

"Avun pyytäminen ei ole rikos eikä avun antaminen rangaistus"

Vaikka A ei useimpien ylioppilaiden suosikkikirjaimia olekaan, tuore ylioppilas Ida-Marie Laaksonen tiivisti silti viestinsä lukionkäymisestä neljään A:han."Antakaa armoa, aikaa ja apua", Iisku lausui puheessaan, ja vaikka sanat oli suunnattu opettajille, ne sopivat myös ohjeeksi nykyisille lukiolaisille. Juuri valkolakkinsa saaneena Iisku kuvasi vaikuttavasti menneitä vuosia. Kyllä, lukio oli vaatinut uhrauksia. Kyllä, se oli aiheuttanut hiustenlähtöä. Ei, kaikki ei ollut aina mennyt kuin wanhojentanssit. Mutta kyllä, lukio kannatti käydä, ja kyllä, Lauttakylän lukio oli viisas valinta. Tavoittelemisen arvoinen on yhteisö, jossa Iiskun sanoin "avun pyytäminen ei ole rikos eikä avun antaminen rangaistus". Toivottavasti muutkin vastalakitetut ylioppilaat Pasi Arola, Siiri Kulppi, Miska Leppänen ja Fanny Suomela (Jyri Haapamäki oli estynyt) kokevat samoin.

Ylioppilaan puhe on perinteisesti ollut katsaus jo koettuun, mutta rehtori Timo Mäkinen suuntasi katseensa tulevaan. Hän ampui täyslaidallisen järeitä ammuksia Suomen ongelmia ja opetusministeriötä vastaan. Mäkinen muun muassa ihmetteli valtion suunnitelmia leikata lukioiden rahoituksesta ja kysyi, miten suunnitellut säästöt aiotaan toteuttaa. Rehtorimme vaikutti myös aavistuksen närkästyneeltä vesitettyyn tuntijakouudistukseen, sillä kosmeettiset muutokset eivät tunnu järin suurelta kehittämiseltä. Lukioiden tulevaisuus voi olla hieman hämärän peitossa, mutta varmaa on, että ylioppilastututkinnon arvo säilyy ja että lukiosta valmistuu jatkossakin sivistyneitä nuoria aikuisia matkalla eteenpäin. Kuten Iisku asian sanoi: "Huippu on saavutettu ja on aika lähteä valloittamaan uusia huippuja."
 

Paljon onnea ihanat syksyn 2014 ylioppilaat! 💕🎓 ❤️:lla abit!
— Lauttakylän lukio (@Lauttakylnlukio) 5. joulukuuta 2014

Here we go again.

Veteraani Naskali viestii vapaudesta uudelle diktaattorille: Piia Kiurusta tulee oppilaskunnan hallituksen pj.

Annika Lehto ja Saara Latvanen musisoivat.

Siiri onniteltavana.

Päivänsankarit Fanny, Miska, Iisku, Siiri ja Pasi

Jos käy puheviestinnän kurssin, osaa puhua kuin Iisku.

Teksti: Jari
Kuvat: Vesa

SM@RT käyntiin

Lukiolla vieraili opettajia uuden Erasmus+ hankkeen kumppanuusmaista. Paikalla olivat Helena ja Hana Tsekin tasavallasta, Stanimir ja Jacqueline Bulgariasta, Anna Italiasta ja aiemman Let's Play Economics Comenius-hankkeen koordinaattori Esther Espanjasta. Paikalle ei päässyt byrokratian rattaiden hitaan liikkumisen vuoksi Elena Sloveniasta. Hankkeemme hyväksyttiin syyskuussa ja nyt pidimme suunnittelukokouksen seuraavaa kolmea vuotta varten. Lauttakylän lukiolla on vastuullinen tehtävä koordinoida hanketta. Olimme samalla yksi yhdestätoista hyväksytystä koordinoivasta koulusta koko Suomessa.
Hankkeemme keskittyy kansainväliseen yrittäjyyteen ja pyöritämme noin puolen vuoden ajan eri oppiaineisiin ja mieluummin niiden yli liittyviä yrityksiä. Ensimmäisenä on luvassa yritys, joka hyödyntää tilastoja yritystoiminnassa ja seuraava keskittyy turismiin ja matkailuun. Hanke etenee nyt nopeasti, valitsemme ensi viikolla ensimmäiset kahdeksan opiskelijaa. Heistä neljä osallistuu vierailuun Espanjassa helmikuussa ja toiset neljä matkaavat toukokuussa Sloveniaan. Hanke jatkuu marraskuussa Italiassa ja päättyy Suomeen keväällä 2017.
Veimme vieraamme suunnittelukokousten jälkeen ensin Kauvatsan metsiin, josta teimme kulttuurishokinomaisen palautuksen keskelle Helsinkiä, jossa kansa oli kokoontunut seuraamaan Eduskunnan päätöksentekoa. Päätimme vierailun Tallinnan vanhan kaupungin Olde Hansan keskiaikaiseen ravintolaan. Lauantaina suurin osa vieraistamme palasi kotiin jatkamaan omalta osaltaan hankkeen toteutusta.

Tallinnassa ennen pakkasia. Aamulla oli maa valkeana ja -10C mittarissa. Välimeren seudun vieraille tuli nopeasti koti-ikävä.

Teksti Petteri Mertala, kuva Timo Mäkinen

Pranzo a prezzo fisso!

Kansainvälisen keittiön kurssi päättyi italialaisen keittiön herkkuihin. Menu oli italialaisen perinteen mukaisesti monipolvinen: antipasto - insalata tricolore & focaccia, primo - pasta carbonana, secondo - vitello tonnato, dolce - tiramisu & espresso. Kaikkia näitä tehtiin ja herkuista nautittiin.

pasta carbonaran pekonit ruskistumassa

focaccia uunissa

tuorepastaan ei tarvita pastakonetta!

pasta kuivumassa

Lasse pastavahtina

antipasto: insalata tricolore & focaccia

dolce: tiramisu

Teksti: Nina
Kuvat: kurssilaiset
Lavasteet: Heinonen-Seppälä

C'est la vie, ma vie au Canada

Sanotaan, että kaikki maat ja kulttuurit on erilaisia, kuitenkaan minkään olematta toista parempi. Tosiasiassa tämän on tainnut keksiä joku Yhdysvalloissa ollut vaihtari, joka ei ole halunnut sanoa kaikkien amerikkalaisten olevan lihavia ja laiskoja, näin mukavasti yleistettynä. Eihän tämä tietysti koko totuus ole, mutta kyllä maapallon toisella puolella oppii arvostamaan Suomea aivan uudella tavalla.

Vaikka olen Kanadassa vasta muutaman kuukauden ollutkin, muutama asia on tullut huomattua. Ensinnäkin, vuosi ulkomailla vaatii aikaa, rahaa ja pitkiä hermoja. Suomessa kun on ensin kuluttanut kymmenisen tuntia paperisotaan oleskelu- ja opiskelulupien merkeissä, ei ole kovin mukavaa Kanadan tullissa saada tietää (varsinkaan yli vuorokauden matkustamisen jälkeen), että yksi väärin täytetty paperi tarkoittaa välitöntä kotimatkaa. Onneksi jokaisen maan laeista kuitenkin löytyy porsaanreikiä ja kotimatka ei tällä kertaa ollut tarpeellinen. Uusi paperisota kylläkin.

Ensimmäinen viikko kului Soft Landing Campin merkeissä, jolloin tuli lähinnä vierailtua Québecin suurimmissa kaupungeissa ja huviteltua vesi- sekä huvipuistossa, unohtamatta tietenkään sitä faktaa, että vielä pääsi helpolla vaihtareiden yhteisen kielen ollessa englanti. Karu totuus kuitenkin iski vasten kasvoja kun leirin jälkeen lähdin kohti oikeaa host-perhettäni. Ranskaa, ranskaa ja vielä vähän ranskaa, ymmärrysprosentin ollessa lähes nollassa ja puhumiskyvyn sitäkin alempana. Tässä vaiheessa huomasi, että ehkä siellä ranskantunneilla olisi pitänyt vähän panostaa puhumiseen, vaikka eihän siitä mitään hyötyä kokeissa olisikaan. Kommunikointi kuitenkin helpottuu koko ajan kielitaidon parantuessa, vaikka kyllähän sitä välillä turhautuu omaan kyvyttömyyteensä tuottaa järkeviä lauseita. Ja aina voi verrata Turkin Comenius-matkaan, jolloin pärjättiin ilman minkäänlaista yhteistä kieltä.

Vähän tuliaisia host-perheelle

Yleisesti voisin sanoa suomalaisten olevan viisaita, tai sitten quebecilaisten tyhmiä (ei millään pahalla tietenkään). Tämän huomasin, kun yritin ruokapöydässä uskontoon liittyvän keskustelun yhteydessä selittää host-perheelleni, että A. Ortodoksit eivät ole juutalaisia, B. Kaikki muslimit eivät ole terroristeja ja C. Sekä katolilaiset että protestantit ovat kristittyjä... Koulussa yleisestä tasosta jotain kertoo myös se, että sain koko koulun parhaan arvosanan Québecin historiasta ilman minkäänlaista pohjatietoa tai edes kunnollista ranskan osaamista. Arvostakaa myös opetusta Suomessa, Jussi ainakin repisi silmät päästään jos olisi nähnyt matikan tunnin, jolloin opettelimme ristiinkertomista.

Québecissa (Pohjois-Amerikassa ylipäätään) arvostetaan asioiden yksinkertaisuutta, mikä ainakin minussa aiheuttaa aina välillä hilpeyttä ja ihmetystä. Riisi valmistetaan mikrossa ja leivottuani pullaa host-perheelleni, oli heidän vaikea uskoa, että "jaksoin" tehdä kaiken alusta alkaen itse. Täällä kun ei ikinä leivota mitään itse, jopa lisää vesi ja paista -jauhoseoksista "leipominen" nähdään Masterchef-tasoisena suorituksena. Pullat kuitenkin tuntuivat
maistuvan, ainakin host-veljelleni, joka söi kolme jälkiruuaksi ja vielä neljä iltapalaksi.

On myös jotain mitä suomalaiset voisivat opetella quebecilaisilta. Ihmiset ovat älyttömän mukavia ja huomaavaisia. Kuulumisia vaihdetaan aina nähtäessä ja ihmisiä autetaan aina kun mahdollista, ikinä ei jäädä katsomaan vierestä. Aina ei vedota siihen, että on kamala kiire, vaan osataan pysähtyä hetkeksi ja huomioidaan muutkin ihmiset. Koulun liikuntatunneilla jaksetaan tsempata muita ainakin  minulle aivan uudella ja tuntemattomalla tavalla ja hymy on ihmisten vakiovaruste. Kaikki kunnioitus myös kaikille ihmisille, jotka keskustellessaan kanssani jaksavat odottaa vastaustani, vaikkei se usein helposti tai nopeasti muodostukaan.


Kunnioitusta myös miten ihmiset täällä osaavat heittäytyä mukaan tilanteisiin. Esimerkiksi halloweenina lähes kaikki pukeutuivat ja asuja löytyikin aina lahjapaketista teletappien kautta zombeihin. Eikä kukaan katso toista kieroon toisen pukeutumisen vuoksi. Kaiken kaikkiaan voisin sanoa, että olen onnellinen mahdollisuudesta olla täällä, kaikesta siitä, mitä olen jo kokenut ja mitä tulen kokemaan tämän vuoden aikana. Mutta olen myös onnellinen tietäessäni, että ensi kesänä astun lentokoneeseen määränpäänä Suomi.

- Jasmin

Jos kuulumiset rapakon takaa kiinnostaa suuremmissa määrin, pääsee niitä lukemaan kuukausittain tästä.

ōzo meshiagare

Kansainvälinen keittiö siirtyi Euroopan mantereelta jälleen itään, tällä kertaa Japanin ihmeelliseen ruokamaailmaan. Sushin lisäksi tarjolla oli perinteistä misokeittoa, friteerattua kanaa riisillä, itämaisia hedelmiä sekä onnenkeksejä.

sushi-rullausta, silikonimatolla

perinteinen sushi-rulla lähtee

nigiri-sushi jättikatkaravun pyrstöllä

sushiin voi laittaa haluamiaan täytteitä

uramaki-rullia

perinteinen makirulla

sushia soijakastikkeeseen

friteerausta

rasva on kuumaa

kastikeaineita

NAM!

pomelon kuorintaa

vesimelonia

sharon-hedelmää

onnenkeksejä kuivumassa

koristeltuja onnenkeksejä

ennustuksia jokaisella

Teksti Nina
Kuvat kurssilaiset