perjantai 2. marraskuuta 2012

Villapaitavallankumous


Oppilaskunnan hallitus päätti jälleen piristää synkkiä koulupäiviä järjestämällä  villateemapäivän. Tarkoituksena kaikkien oli pukea mahdollisimman paljon kaikkea ”villaista”, ja käytävillä näkyikin kaikkea villahousuista villapipoihin. Vaikka erinäiset itsensä liian kuumaverisiksi luokittelevat opettajat jättivät verhoamatta näyttävät bodinsa tuohon karvojen kuninkaaseen, oli teemaan osallistumisen määrä suorastaan huolestuttavan valtaisa. Jopa nukkehallitsijakeisariüberlordpalpatinepuheenvuorottomuusjohtaja Lehtola oli aktiivisesti mukana pukeutumalla äitinsä tekemään villapaitaan.



Lisäksi kisailtiin aulassa villasukanheittokilpailussa, jossa tuskailtiin heittotyylin ynnä muiden päättömien, valtaansa hullaantuneiden hallituslaisten luomien sääntöjen kanssa.  Taas nähtiin, ettei ole koiraa karvoihin katsomista, vaan ykkösluokkalainen Frans Markula voitti jopa kaikki osallistuneet abit ja niin juotti tappion karvaan kalkin muille tullen palkituksi ruhtinaalisesti legendaarisella Tupla-patukalla. Toki muutkin oppilaat saivat suut makiaksi vaahtokarkeilla!

Atukka ja Peleksi

3 kommenttia:

  1. Jaa että oikein kilpailtiin, eikä taaskaan kutsuttu moraalisia voittajia (opettajia) mukaan! No ymmärtäähän sen, on tässä kuitenkin futis-pesis-lentis-tripla jo hallussa...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täytyyhän sitä muillakin Jari joskus olla mahdollisuus!

      Poista
  2. Kisasta luki (väärää tietoa) facebookissa ja siitä kuulutettiinkin (virheiden korjaamiseksi) vielä perjantaiaamuna (viime tipassa). Valitettavasti (onneksi) sen suurempiin kutsuntoihin ei ryhdytty (viitsitty yrittää), mutta muistetaan (ehkä) ens kerralla (jos viitsitään).

    VastaaPoista