Kevään ylioppilaskirjoituksista

Luulin, että nyt kun koko lukiourani suurin ponnistus, eli ylioppilaskirjoitukset, on ohi, ei olisi enää temppu eikä mikään kirjoittaa jonkinlainen kommentti niistä tänne lukion blogiin. Kuinkas sitten kävikään, olin väärässä. Ideoita kyllä olisi, mutta jotenkin ne eivät sitten loppujen lopuksi liitykään ylioppilaskirjoituksiin niin tiiviisti. Esimerkiksi haluaisin kertoa, kuinka moni asia on näin ylioppilaskirjoitusten ja sitä kautta myös lukion lähenevän päätöksen kautta muuttunut, vaikka samaan aikaan kaikki tuntuukin tavallaan olevan ennallaan. Tai muistuttaa, kuinka paljon arvostan jokaista lukion opettajaa ja kaikkea sitä työtä, mitä he tekevät meidän vuoksemme. Ja tietenkin haluaisin myös ylistää mitä parhaimpia siivoojia, terveydenhoitajaa sekä keittiössä ihmeitä tekevää Sirpaa.

Mutta entä ne ylioppilaskirjoitukset? Millaista se sitten olikaan?
- No eipä kummempia, rehtori tarjosi kahvia ja pullaa, vessaan mennessä sinulle avattiin ovi ja kun kynä tai kumi tippui lattialle, joku opettajista oli aina valmis nostamaan sen sinua varten.
Aika arvokkaaksihan sitä tunsi olonsa, vaikka eihän tuo ollutkaan koko totuus.

Syksystä asti jokainen opettaja on painottanut oman oppiaineensa tärkeyttä kertoen edellisvuosien kirjoittajien huikeista tuloksista ja odottavansa tietysti vähintäänkin yhtä hyviä tuloksia meidänkin ikäluokalta (ei siis paineita). Muistiinpanot taas ovat täyttyneet kaikista mahdollisista alleviivauksista, huutomerkeistä ja takuuvarmoista yo-tärpeistä, joista voisi helposti koota kirjan. Penkkareiden jälkeen meidät, abit, sysättiin pois koulusta ja passitettiin pänttäämään viikkotolkulla neljän seinän sisällä. Kaiken kukkuraksi koulun ruokala sulki ovensa meiltä, ja saatoimme vain kuvitella kuinka ensimmäisen ja toisen luokan opiskelijat nautiskelivat koulussa ilmaisen ruuan antimista. Ei siis ihme, että ennen kirjoituksia stressasi. Ja ottaen huomioon kaiken ylioppilaskirjoituksia edeltävän, olihan se nyt vähintäänkin suotavaa kohdella meitä kirjoitustilanteessa kuin kuninkaallisia.

Mutta nyt kaikki tuo kirjoituksia edeltävä kärsimys on vihdoin ohi (lukuunottamatta sitä faktaa, ettemme vieläkään pääse nauttimaan lukion ilmaisesta ateriasta). Enää jäljellä on piinaava tulosten odotus, mikä toki vetää vertoja kirjoituksia edeltävälle stressille. Onneksi kuitenkin avuliaat opettajamme ovat jo esitarkistaneet kokeemme ja ainakin tiedämme mitä on odotettavissa; toisilla parempaa, toisilla huonompaa. Itse onneksi odotan tuloksia positiivisin mielin ja toivottavasti niin moni muukin.

Linda

Kuvan tarkoin varjellusta salaisuudesta nappasi Vesku.

New York, here I come!

Pari päivää ennen wanhoja Jari tuli nykäsemään mua hihasta ja tarkisti ettei kukaan muu kuullut.
-Haluaks sää lähtee New Yorkiin?
-TÄH?! Mä vai? Oikeesti? TIETYSTI!!
-Hyvä, se on sitte salaisuus, piti vaan tarkistaa et sä varmasti haluut lähtee.
-Ööö.. Okei.
Hetken sulattelun jälkeen menin takasin kavereiden luo.
-Jari muistutti parista rästitehtävästä...
Just. Olipa uskottavaa.

Vau. Mä olen siis oikeesti lähdössä Amerikkaan kesällä. Harmittaa (not) että lähtö on juhannusaamuna, YK:n päämajassa tuskin juhlitaan yötöntä yötä. Kahden viikon matkaan kuuluu mm. vierailu Niagaran putouksilla Kanadan rajalla, tutustuminen YK:n toimintaan (ja siellä puheen pitäminen englanniksi, ei jännitä) ja New Yorkin lisäksi muut kaupunkivierailut, esim. Washington DC:ssä. Lisäksi samalle reissulle osallistuu muita nuoria ympäri maailman! Huikeeta.

Voiton myötä oon saanut myös kokea miltä tuntuis olla julkkis. On se aikamoista rumbaa, kun täytyy olla koko ajan sopimassa toimittajien kanssa haastatteluista ja poseerata kameroille. No, se on aika halpa hinta kahdesta viikosta Amerikassa.

Kesää odotellessa :)

-Reetta

Kahta jännittää ja loput nukkuu. Palkintojenjaossa Heli, Reetta,
Petri, Petra ja Matti; jossain taustalla leijuu puolalaistuneen Idan henki.

Reetta vastaanottaa malttamattomana pääpalkintoa eli
sivistyssanakirjaa. Kylkiäisenä tuli matka Amerikkaan.

Kuvat: Jari

Mediakurssi Tampereella 15.3.

Torstaina lähdimme mediakurssi kanssa Tampereelle. Saavuttuamme perille menimme Aamulehden toimitukseen. Siellä meidät ohjattiin auditorioon, jossa kuulimme tietoa Aamulehdestä ja siitä, millaista on olla toimittaja. Pääsimme myös testaamaan toimittajan taitoja pelin muodossa. Sininen joukkue pesi vihreän joukkueen ylivoimaisesti, ja Saara oli kaikista parhain vastauksissaan. Hän sai palkinnoksi toimittajalle sopivan muistivihon.

Aamulehden jälkeen kävelimme lähellä sijaitsevaan mediamuseo Rupriikkiin. Siellä oli näyttely, jossa kerrottiin mm. lehdistön, puhelimen, tv:n ja tietokoneen historiasta. Saimme tutustua vapaasti museoon samalla täytellen vastauksia meille annettuun kysymyspaperiin.

Kuvauksissa käytettävä kamera

Galaxin lavasteita oltiin juuri purkamassa, kun päivän kuvaukset saatiin päätökseen

Metsolat-sarjan kuvauskalenteri

Rubriikin jälkeen meillä oli vapaa-aikaa, jonka sai jälleen käyttää haluamallaan tavalla. Kun porukka oli saatu kokoon sovitulla paikalla, jatkui matkamme kohti Tohloppia. Siellä sijaitsee YLE. Ylellä näimme muutamia tuttuja näyttelijöitä. Pääsimme Galaxin lavasteisiin ja seuraamaan Bilebändi 2012 lavasteiden rakentamista. Opas vei meidät myös mm. rekvisiittavarastoon ja ohjaamoon.

Pienin studio, jossa automatisoitu tausta

Kuvassa näkyy koneiden luoma tausta

Rekvisiittavarastossa oli kaikenlaista mielenkiintoista

Teksti: Johanna Toivonen

Kuvat: Nina Matomäki

Let's play Puola

Koulumme jatkoi kunniakasta ulkomaanvalloitustaan jälleen viikolla kymmenen. Tällä kertaa kohteena oli Puolan Zawiercie, jossa vierailtiin Let's play economics-hankkeen innoittamina. Tähän yleiseurooppalaiseen ystävyys- ja yhteistyöprojektiin kuuluu itsemme ja puolalaisten lisäksi turkkilainen, ruotsalainen, saksalainen ja espanjalainen koulu. Team Finlandin muodostivat tällä kertaa Ida, Iida, Kalle ja Vesku.

Koulumme tiedustelupäällikkö P oli laatinut varallemme seuraavanlaisen suunnitelman:  vapaavalintaisella kuljetuksella edettäisiin Huittisista pääkaupunkiseudulle, josta oli tarkoitus jatkaa ilma-aluksella Tanskan päälentoasemalle Kööpenhaminan Kastrupiin. Köpiksestä jatkettaisiin toisella ilmakuljetuksella Puolan pääkaupunkiin Varsovaan, joka otettaisiin haltuun. Vasta tämän jälkeen jatkettaisiin asianmukaisella kuljetuksella pääkohteeseen eli Zawiercieen.

Puolalaisten varustuksia Varsovassa.

Suunnitelma eteni aluksi toivottua käsikirjoitusta noudattaen. Huittisista siirryttiin onnikalla Helsinki-Vantaalle, jossa saimme heti alkajaisiksi kuulla, notta lento Köpikseen olikin peruttu ja sitä kautta päästäisiin liikkeelle vasta illansuussa toisella ilma-aluksella. Lipputoimiston tytöt tarjosivat kuitenkin varakyydiksi siirtymistä Tsekinmaalle Prahaan ja lyhyen taktisen palaverin jälkeen tämä suunnitelma B päätettiin ottaa käyttöön. Sudeetit ylitettiin mennen tullen matkalla Prahaan ja sieltä takaisin Varsovaan.

Lyhyen, mutta tuloksekkaan Varsovan valloituksen jälkeen edettiin rautateitse etelään, Zawiercieen. Edellisenä päivänä tapahtunut junakolari kummitteli mielessä, ja aina vastaantulevan junan kohdalla mieleen hiipi ajatus aikamme päättymisestä. Puolassa junalippujen hankintaan liittyi ylimääräistä ohjelmaa, kun lipunmyyjät puhuivat vain paikallisten alkuasukkaiden murretta eivätkä olleet edes ymmärtävinään barbaarikieliä englantia saati suomea. Episodi toistui myös Zawierciessa myöhemmin, mutta kokemuksesta viisastuneina olimme pakottaneet paikallisen alkuasukkaan tulkiksi.

Puolalaista kirjoitusta koulun seinällä.

Paikallisen koulun opiskelijoita.

Puolalaisten suunnitelma Euroopan valloittamiseksi paljastui.

Team Finland in Czestochowa. Taustalla  Jasna Goran luostari.

Holokaustin muistomerkki.

Matkan aikana käytiin luuppailemassa päänähtävyydet Częstochowassa, Krakovassa ja Oświęcimissa (saks. Auschwitz). Kotimatkalla suoritettiin pakolliset jumittelut Varsovan lentokentällä, kun lentovarauksemme oli mystisesti kadonnut bittiavaruuteen. Kotiin palattiin kuitenkin hyvillä mielin raskaan reissun uuvuttamina, matkalaukku ja kameran muistikortti täynnä matkamuistoja. Mieleen jäi kuva Puolasta ystävällisten ja vieraanvaraisten ihmisten maana, joka dramaattisesta lähihistoriastaan huolimatta jaksaa hymyillä. Na zdrowie!

Teksti+kuvat: Vesku

Mediakurssi Helsingissä 6.3.

Tiistaina lähdimme äidinkielen mediakurssin kanssa Helsinkiin, jonne saavuttuamme menimme Päivälehden museoon. Siellä tutustuimme Helsingin Sanomien historiaan sekä Ilta-Sanomien 80-vuotisjuhlanäyttelyyn. Kun saimme opettajan antamat tehtävät tehtyä ja olimme tutustuneet mielestämme tarpeeksi museon tarjontaan, meillä oli vapaa-aikaa.
Kaksituntisen sai käyttää haluamallaan tavalla, esim. shoppaillen tai syöden.

Vapaa-ajan jälkeen menimme Sanomataloon. Siellä sijaitsee Helsingin Sanomien ja Ilta-Sanomien toimitus. Opas vei meidät talon alakerrokseen, jossa oli harjoitustoimitus. Siellä meidän piti selvittää kadonneen tytön kohtalo. Saamistamme tiedoista meidän piti koota lehdelle uutinen. Lisäksi saimme tietoa Helsingin Sanomista ja Ilta-Sanomista.

Sanomatalon jälkeen lähdimme YLE:lle. Pääsimme käymään studiossa, jossa kuvataan esim. Uutisvuotoa ja saimme tutustua mm. puvustamoon, rekvisiittavarastoon ja lavasteisiin.

Pääsimme myös studioon, josta samana iltana kommentoitiin UEFA:n jalkapallopeliä. Halukkaat pääsivät istumaan toimittajien ja asiantuntijoiden tuoleille.

YLE-käynnin jälkeen oli aika lähteä kotiin. Päivä oli mielenkiintoinen ja nähtävää riitti.

Johanna Toivonen

Wanhat, wanhat, wanhat !

Ikuisuuden kestänyt stressi ja jännitys purkautui 17. päivä helmikuuta, kun kauan odotetut wanhat olivat vihdoin käsillä. Tansseja jankattiin ja jankattiin niin pitkään, että odotukset päivästä olivat hyvin korkealla! Kyllähän ne tanssit sitten sujuivatkin ilman suurempia vahinkoja, mokia tai kriisejä... Ainakin, jos jätetään huomiotta ne muutamat katkenneet vanteet, revenneet mekot ja pitkin tanssilattiaa lennelleet, mekoista irronneet timantit, tietenkään unohtamatta Ollin revenneitä housuja! Onneksi paikalla oli muutama ompelutaitoinen, jotka saivat mekot (ja Ollin housut) näyttämään taas virheettömiltä.

 
 Perjantaiaamu alkoi parin tunnin yöunien jälkeen yllättävän virkeällä temmolla. Kuudelta ylös sängystä, sitten syömään aamupalaa, pesemään hampaita ja tekemään pohjameikkiä ja seitsemältä kutsui kampaaja. Vähän yli tunnin istuin kampaajan käsittelyssä ja sen jälkeen vauhdilla kotiin tekemään meikki loppuun ja pukemaan mekkoa päälle. Yhdeksän aikoihin äiti kuskasi minut mekkoineni autollaan Huhkolinnalle. Ennen ensimmäistä näytöstä ehdittiin kehua toinen toistemme puvut, mekot ja meikit, ottamaan pari- ja yksityiskuvat ja jännittämään hullunlailla! Ensimmäinen näytös alkoi klo 11:00, jolloin yleisö koostui lähinnä päiväkotilaisista ja muista pienistä lapsista, mikä oli todella suuri helpotus! Ensimmäinen näytös meni kaikilla vähän miten sattuu... Mokia tuli varmaan jokaisessa tanssissa tasaiseen tahtiin, mutta eipä sen ollut väliä, sillä joka kerta vilkaistessani yleisöön lapset sohelsivat siellä jotain aivan muuta kuin katsoivat meidän tanssimista. Toinen aamunäytös, jossa yleisössä oli yläasteelaisia ja te ihanat lukiolaiset (miinus te ihanat abit), menikin jo paljon paremmin.

Aamunäytösten jälkeen käväisimme vanhainkodeissa viihdyttämässä ja ärsyttämässä mummeleita ja papparaisia. Kolmen tanssin jälkeen lähdimme kovalla kiireellä kohti seurahuonetta ja RUOKAA! En tiedä, vaikuttiko seken ilmapiiri meihin vai mikä oli, mutta koko ruokailu meni niin levottomissa merkeissä että huhhuh! Käytöstavat unohtuivat ehkä hetkeksi ja levottomuus iski varmasti meihin jokaiseen, tai siihen ainakin ruokailusalissa kuulunut nauru ja hekotus ja kikatus viittasi...

Vanhainkodista.

   

Ruokailun jälkeen oli jokseenkin turvonnut olo! Mekon kanssa oli vaikea hengittää ja nyöritys kiristi ja puristi. Ei lainkaan kiva! Ennen seuraavaa esitystä meillä oli kuitenkin aikaa hengähtää (sen verran, kun henkeä saatiin) ja harjoitella tanssikuvioita lähinnä jatkoja varten. Tunnelma Huhkolinnassa oli ehkä hitusen rennompi kuin aamulla! Puoli kuuden maissa sinne kuitenkin alkoi lipua muutakin yleisöä, jolloin meidän oli taas ruvettava käyttäytymään. Kuuden esitys menikin sitten jo ihan rutiinilla ja paljon paremmin kuin aamunäytökset. Iltaesitysten välissä otettiin hetki lepoa lattialla ja haukattiin omenaa ja sitten taas jatkui! Ja nyt jo ihan samalla kaavalla meni myös kahdeksan näytös eli hyvin kaiken kaikkiaan!

Kun tanssit oli tanssittu, alkoi siivous! Koko Huhkolinna piti siivota ennen kuin päästiin lähtemään busseilla kohti Vammalaa. Paikka oli suht nopeasti siivottu ja bussit pääsivät lähtemään jatkoille joskus 11 maissa. Jatkoista en sen enempää sitten kerrokaan. Jatkojen muistikuvat jääköön ja pysyköön kaikkien pään sisällä sellaisena kuin ne siellä ovat!

Ja tähän loppuun vielä iso kiitos kaikille päivään jotenkin osallistuneille!

- Saara