Ryhmänohjauksen jälkeisellä tunnilla, juuri ennen
pesisturnausta, tunnelma oli hermostunut. Kalmankalpein kasvoin 2B:n
opiskelijat valuivat hiljalleen äikänluokkaan, ja kun heiltä kysyi syytä
valjuuteen, muutamat kiemurtelivat tuoleillaan. ”Kun viimeksi hävittiin, se ei
puhunut meille viikkoon”, joku sai sanotuksi.
Oli siis päivänselvää, mikä ryhmä kantoi ennakkosuosikin
paineet. 2B:n ryhmänohjaaja Jussi Marttila (nimi muutettu) oli hiillostanut
joukkuettaan niin, että häviäminen ei ollut enää vaihtoehto.
Aluksi metodi näytti toimivan. 2B eteni Pellonpuiston
stadionilla voitosta voittoon: 7–2 (2A), 13–0 (1B), 4–0 (1A). Ykköset nähtävästi
kärsivät vielä vieraskoreudesta, sillä pronssiotteluun, ja edelleen mitaleille, livahti
tiedustelu-upseeri Mertalan viekkaudella
2A.
Samaan aikaan vanhalla urheilukentällä todistettiin suuren
joukkueen syntymää. Vaikka 3A olikin epäillyt ryhmänohjaajansa luottamusta
joukkueen iskukykyyn, todellisuudessa kahden vuoden kypsyminen oli luonut
joukkueen, jonka kuka tahansa vastustaja sai aliarvioida omalla
kustannuksellaan.
Avausottelu meni vielä sopivaa ryhmitystä hakiessa – 2C
kaatui toki 3–2 – mutta abien hegemoniaotteluun lähdettäessä roolitus oli kunnossa.
Kenttä rullasi 13 kertaa, ja tie finaaliin oli avattu. (Siinä sivussa 2C ja 3B
pelasivat pesishistorian ensimmäisen tasapelin kotiutuslyöntikisassa, mutta ei
kerrota sääntörikkomusta Kallen luovaa sääntötulkintaa Jussille.)
Mutta riittäisikö 3A:n saumaton yhteispeli 2B:n konetta
vastaan?
Epäilyksille ei enää ollut sijaa. Ulkopeli jatkui varmana –
jälleen vuoropari nollille – ja sisäpeli toimi kuin liukuhihna Fordin
tehtaalla. Tehokasta, määrätietoista, pysäyttämätöntä. Jokainen täytti paikkansa kiitettävästi, ja joukkue näytti kasvaneen metritolkulla. 7 juoksua lyötynä ja Jussi kuin puulla päähän lyötynä. Viimeiset
rimpuilut 3A torjui eleettömästi, ja jo kesken vuoron Jussin oli myönnettävä
totuus. Urheilumiehenä Jussi tunnistaa suuret mestarit sellaisia nähdessään.
Seuraavan vuoden pesäpallopokaali sijaitsee keskeisellä
paikalla äikänluokassa – eikä sitä katsella kalmankalpein kasvoin.
 |
| Superfinaali meni toki opettajille. Olavi taktikoi vähän väärin. |
Teksti: Jari, ikuisesti kiitollisena 3A:lle, jota ilman häntä ei kuulemma olisi
Kuvat: Vesku