maanantai 15. huhtikuuta 2019

Uunot Epsanjassa ja muita kertomuksia


Lauantai
Ihana rapsakka lähtö kohti Espanjaa oli 2:40 lauantai aamuna ja lento noin puoli seitsemän aikoihin. Lentokoneen laskeuduttua ja laukkujen saavuttua nousimme porukalla bussiin, jolla matkattiin kohti Malagan keskustaa. Saavuimme hotellille missä Jonna ja Silvia toivoivat epätoivoisesti pääsyä päiväunille, vaan Anulla, Jarilla ja Timolla oli muita suunnitelmia; yhteinen espanjalainen lounas! Lounaan jälkeen oli omaa aikaa, ja puolet porukasta kiertelivät museoita ja toiset viettivät päivän shoppaillessa. Illalla mentiin yhteisesti tapas-illalliselle.


Sunnuntai
Sunnuntai alkoi monen osalta rantakävelyllä. Puolet ryhmästä lähti vierailemaan Nerjassa luolastossa. Jonna ja Silvia pysyttelivät Malagassa, ja viettivät sunnuntain Malagan katuja kulkien ja hotellin kulmia tutkimalla. Illalla Malaga jäi taakse ja oli aika matkata pääkohteeseen: Priego de Cordobaan. Priegossa Iina ja Silvia pääsivät heti tutustumaan Priegoon hostien kanssa.





Maanantai
Ensimmäinen päivä Priegossa alkoi ensin koulun esittelyllä ja sen jälkeen jatkui kaupungin esittelyllä. Vierailimme Priegon kaupungintalolla, jossa tapasimme kaupunginjohtajan. Pian tuli huomattua, että olimme vierailijoista ainoa porukka ketä ei tuonut mitään omasta maastaan kaupunginjohtajalle! (Auts) Päivä jatkui Priego kierroksella, jossa muun muassa seurasimme Alvarez Cuberon tekemiä taideteoksia ympäri kaupunkia.





Tiistai
Tiistai aamu alkoi churroilla suuren porukan kanssa. Siitä matka jatkui koululle, josta lähdimme bussilla Cordobaan. Cordobassa vierailimme suuressa kirkossa :D ja tutustuimme Cordoban kaupunkiin. Lopuksi vietettiin aikaa shoppaillessa.


Keskiviikko
Osakkeiden loppulaskenta tapahtui keskiviikkona. Jokaisen ryhmän tuli ostaa ja myydä osakkeita muutaman viikon ajan, ja lopulta eniten voittoa/vähiten häviötä tehnyt ryhmä voitti Säästöpankki yllätyspussin! Tämän jälkeen vierailtiin läheisellä oliiviöljytehtaalla, jossa selvisi paljon uutta oliiviöljystä ja sen valmistamisesta.  

Torstai
Mantelit ja sienet olivat torstain teemana. Vierailimme mantelimuseossa, missä pääsimme oppimaan uutta manteleista ja niiden keräämisestä ja myymisestä. Mantelimyymälässä käytyämme matka jatkui lähikylän sienimuseeon. Sienimuseossa näimme paljon erilaisia kasveja ja saimme parantaa espanjan kielitaitojamme (kierros tietenkin espanjaksi, vaikka noin 30% ryhmästä ymmärsi espanjaa).

Suomen ryhmä päätti osallistua torstai-illalle suunniteltuun yhteiseen tapas-illalliseen. Valmistimme oppilaiden kesken yhden ystävällisen host perheen luona runebergintorttuja, mikä olisi edessä muutaman viikon päästä. Veimme tortut tarjoiltavaksi illalliselle, jotka olivat tietenkin kova hitti ;) Illallista edelsi myös stipendien ja todistusten jako, sekä hienot musiikkiesitykset!

Illalliselta matka jatkui oppilaiden osalta rauhallisella illanvietolla Erasmus+ -juhlissa, ja opettajat ottivat rauhallisesti opettajien kesken Priegon keskustassa(?)





Perjantai
Perjantai aamuna hieman heikossa hapessa oli aika lähteä takaisin kohti Malagaa. Jätettiin kyyneleiset hyvästit kaikille matkalaisille, ja lähdettiin kohti Malagaa. Malagassa huomattiin että asteita oli jopa +25! Siispä iltapäivä vietettiin kävelykaduilla t-paidoissa ja tietenkin rauhallisesti auringonlaskua katsellen.



Lauantai
Viimeisenä päivänä puolet matkalaisista päättivät käydä avannossa! (Heh) Viime hetken ostokset hoidettiin myös, ja sitten tuli aika lähteä kohti lentokenttää. Kentälle päästiin ajoissa ja innoissaan, kunnes selvisi että koneeseen pääsyä ja lähtöä saataisiin odottaa vähintään puolitoista tuntia. Onneksi, suomalaiset hoitivat koneeseen nousemisen hienosti, ja pääsimme lähtemään vain noin 2 tuntia myöhässä. Helsinki-Vantaalle selviydyttyä taksin kanssa saatiin juoksennella edestakaisin, mutta lopulta kyytiinkin selvittiin. Huittisiin saavuttiin joskus emt tähän joku aika talven kylmimpänä yönä!

Kiitokset Jarille, Timolle ja Anulle!

Matka oli 5-/5*

* - koska espanjalaiset tykkää kävellä

Teksti: Iina ja Silvia


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti