Hrvatska, viisi naista ja koijari!

Ottakaamme mallia auktoriteeteistamme ja todetkaamme, että kuvat kertovat enemmän kuin tuhat sanaa. Jos et kuitenkaan jaksa lukea koko juttua, matka on tiivistetty lopussa viiteen pääkohtaan. Nauttikaa kuvientäyteisestä blogi-kirjoituksesta.

YES-projektin toiseksi viimeinen matka starttasi vähillä yöunilla ja tummilla silmänalusilla linja-autoasemalta torstaiyönä kaksi reikä reikä. Viisi niin sanottua naista, Eveliina M, Essi, Terhi, Eveliina J ja Anu nousivat pahaatietämättään matkalleen, Saksan kautta kotkan vaanimaan Kroatiaan. Jari päätyi viisaaseen ratkaisuun ja liittyi joukkioomme vasta lentokentällä. Ensimmäisenä päivänä Saksassa, Munchenissä, Jari määräsi reissun laidan viemällä helmaväen perinteikkääseen ravintolaan. Siitä se kaikki sitten lähti. Vaikka päivät kuluivat, vähät yöunet sekä tummat silmänaluset pysyivät, varsinkin Jarilla. 

Tytöt sai vihiä wifistä.

Kunnes Saksan maalta selvittiin oli Kroatia kaikille mysteeri (ainakin meille oppilaille). Kroatian ensivaikutelma oli erittäin hyvä, varsinkin kun hoksasimme luksushotellimme Kroatian pääkaupungissa, Zagrebissa. Tosin ei se ylellisyys vaan Wi-fi! Vai mitä Eve? Vaikka mafiosotäyteisen lentomatkan jälkeen, me tytöt emme saaneet pidettyä silmiä auki, lähdimme yhdessä syömään erittäin maukasta pitsaa yhdessä Ivanan ja muiden aivan riemakkaiden ihmisten kanssa. Loppuilta päättyi lyhyeen osan reissaajien suolanpuutteeseen. 

Museum of Broken Relationships

Zagreb tarjosi meille naisille stressiä purkavaa shoppailua, yhdessä oloa sekä joillekkin (Essille) unohtumattoman vuoristoratakokemuksen. Pelinkovacin puhalluksen täyteinen Zagreb jäi erityisesti mieleen Anun pakollisista taidemuseoista ja Jarin (järjettömästä pakkomielteestä) intohimonkohteesta, sateisesta potkupallomatsista, josta me kauniimmat osapuolet hiippailimme syömään jättäen heikomman osapuolen yksin katsomoon. Zagrebista löytyi yksi museo, mikä ansaitsi ryhmämme kehut! Museum of Broken Relationships, jossa oli tarinoita särkyneistä suhteista ja niihin muistona esine.

Sateinen jalkkisottelu, hyh

Koulun oma juustotehdas ! No kidding

Zagrebista bussimatka Karlovaciin oli nukkumisen ja jännityksen sekamelska. Kaikkia jännitti seuraavan viikon majoittuminen. Erityisesti Jaria, joka jo tiesi huonetoverinsa olevan Anu. Sunnuntai-iltana kaikki kuitenkin oli kohdillaan ja monet totuttelivat jo uuteen kulttuuriin, joka muuten iskostui melko hyvin jokaiseen. 

Pahoittelut Eve, mutta kouluruokailussa pihvi!

Maanantai-päivän tehtävänä oli esitellä itsensä sekä koulua. Powerpoint-esityksiä hyödyntämättä, oppilaat selvisivät hienosti esittelystä. NOT! Ensimmäinen päivä kului tutustuen ryhmäläisiin. Saimme nauttia Karlovacin historiasta kansalaisten henkilökohtaisesta näkökulmasta. Rispektiä Hvartskalle ja parille kovalle tyypille, jotka joutuivat läpi käymään kauheksia, joita me emme osaisi edes kuvitella. Kiertelimme sotamuseon, luostarin sekä sodan nähneen ympäristön. Luodin reiät seinissä ja krusifiksissä, hylätyt talot ja kadotetut vuodet pysäyttivät hetkeksi. Kuitenkin show must go on ja niin edelleen. Illalla ohjelmassa oli kulttuuria kulttuurin täydeltä. 

Tervetuliasseremonia - perinteistä kroatialaista tanssahtelua!

Tiistaina saimme vihdoin jotakin projektiin liittyvää tehtävää, josta me, erityisen mahtavat oppilaat, selvisimme loistavasti. Sähköisen materiaalin avulla olimme edelläkävijöitä muiden vielä piirrellessä paperille. Ajattelimme, että oli parempi lukea suoraan Jarin iPadiltä kuin paperilta. Iltapäivällä menimme kaupunkikierrokselle, jossa meitä opasti mukava nainen (ainoa syy palata Kroatiaan) sekä aivan IHANA pappa, joka tykkäsi Skittleseistä. :) Iltaa vietettiin yhdessä paikallisessa ravintolassa. Karnevaaleihin pukeutuneet paikalliset hämmästyttivät meitä muukalaisia suuresti.  

Team Finland peittoaa muut ylivoimaisesti. Paitsi yhden. 

Keskiviikkona mitattiin minkä maan edustajilla on eniten voimaa, älykkyyttä sekä voitonhimoa. Luvassa oli siis perinteistä pussihyppelyä, mehunjuontia sekä ilmapallojen puhkauttamista(?). Olosuhteisiin nähden Suomineidot pärjäsivät hyvin erityisesti köydenvedossa, jossa leidit nauttivat yleisön kannatuksesta häviten vain yhdelle (miesvoittoiselle) maalle. Joillekin tosin häviäminen oli liikaa eikä Jarikaan ollut enää täysin tyyni mies. Pääsimme iltapäivästi uimaan muutaman tunnin matkan päässä olevaan kylpylään. Osa ui, osa nautti hieronnasta ja osa kiersi katsoen paikallisten toimintaa. Kauniissa vuoristossa sijainnut kylpylä, antoi Jarille omaa aikaa kootakseen taas itsetuntonsa rippeet, joita matkan varrelta oli vielä jäljellä. Kylpylän jälkeen menimme mukamas Kroatian parhaimpaan pizzeriaan, jossa Jari sai vapaat kädet yhteisten pizzatäytteiden valitsemiseen. Jotenkin se Jari onnistui valitsemaan koko listalta pahimman pizzan, sardiinipizzan, joka menestyi vain Eve M:n ja Anun suussa. Viimeinen ilta host-perheissä toi jollekin ilonkyyneleitä ja toisille surunkyyneleitä. Tosin perinne jatkui kyynelistä huolimatta.

Sardiinipitsa ja sardiinit

Torstai-aamuna suuntana oli upea kansallispuisto, josta ainakin Jari innostui. Sateinen, viileä päivä patikoiden vesiputouksilta kohti päämäärää antoi lisävirtaa viimeistä iltaa varten. Pitkän, hulvattoman hauskan patikoinnin jälkeen kohteena oli pieni, upea rannikkokohde: Selce. Majoittuminen oli hostellissa ja nälkäsinä saimme kolmen ruokalajin ruoan. Elämäänsä kyllästyneet, viiniä siemailevat tarjoilijat toivat pöytään kattilan. Alkuruoaksi oli jotakin lientä kera sattumusten, luultavasti muroja sisältäen. Onneksi kuitenkin saimme pääruoaksi pehmeitä ranskalaisia kuivikkaan possunfileen kanssa, jossa ketsuppi oli makuhermoja hivelevänä kastikkeena. Puhumattakaan salaatin tuoreudesta. Onneksi jälkiruoka pelasti; säilykeananasta koiranruokakupista. Niin sanottu viimeinen ateria ei onneksi jäänyt viimeiseksi. Ilta jatkui karaoken ja tanssin merkeissä. Alle 12-asteinen Adrianmeri oli niin houkutteleva, että muutamat suomalaiset päättivät sen kokeilla Anun päähänpistosta, kahdesti. Aivan hurjan hauska viimeinen ilta päättyi yön vähän suuremmilla tunneilla.

Mittasuhteita kaivatessa tsekatkaa vesiputouksen päältä kirkko

Adrian meri kaikessa kauneudessaan aamulla

Perjantai-aamuna herätys seitsemältä ei hymyilyttänyt ketään meistä suomalaisista. Aamupalan sekä kimpsujen ja kampsujen keräämisen jälkeen voitiin suunnata Karlovaciin. Erittäin surullisten hyvästelyjen ja Zagrebiin kyyditsevän privatekyydin jälkeen ilo alkoi näkyä väsyneiden blondien silmissä, kännykät ilmoitti tunnin mittaisesta ilmaisesti wi-fistä. Zagrebista lennettiin Saksan Frankfurtiin, jossa keskustaan meidät johti itse saksankielen taitaja. (KALLE voi erityisesti kiinnittää tähän kohtaan huomion!) Jari vei leidit syömään kattoravintolaan, josta oli upeat näkymät Frankfurtiin. Siinä tytöt sitten ihasteli ja Jari punasteli. Frankfurtin lento Helsinkiin oli täynnä yllätyksiä ainakin poistuessa koneesta; kapteeni oli ollut tajuton puolet lennosta. Helsingin lentokentällä hyvin ristiriitaisin tuntein Jarikin pääsi, omin sanoin kuvaillen vihdoin, eroon naisista suunnaten Turkuun jättäen naiset Huittista kohti menevään linja-autoon. Lauantai aamuyöllä kotiin päästyään ei voinut olla onnellisempi.

Vielä teille laiskoille tiivistettynä teksti: 

1. Einer für alle, alle für einen. 
2. MÄÄ EN KESTÄ!! Herranjumala !! 
3. Keisari sekä hänen Kotkansa (vai toisinpäin?)
4. Suolalle sekä sitruunalle 
5. Pyrimme rakentamaan reissumme sanonnan YOLO( =You Only Live Once) ympärille, mutta kyllä meillä on sellainen olo, että Jari on kuin uudestisyntynyt. 

Iloinen Jari puistossa

Teksti: Eveliina J. ja Essi

Kuvat: HEI Jari & Antsku

Matkalla median maailmassa

Lukion mediakurssi järjesti matkan Tampereelle 20. maaliskuuta. Matkaan lähdettiin vasta toisen tunnin jälkeen, joten saatiin nauttia vielä meidän opinahjon lahjoista. Matka meni rattoisasti ja odotus oli korkealla. Saavuttuamme Keskustorin laitaan, matkamme suunta oli kohti punatiilistä, maltillista arkkitehtuuria noudattavaa Finlaysonia. Siellä saavuimme Aamulehden toimitukseen, jossa saimme kiinnostavaa, innoittavaa informaatiota liittyen Aamulehteen ja toimittajan ammattiin. Pelattiin kiinnostavaa ja melko helppoa tietovisaa liittyen lehteen, vihreän joukkueen dominoidessa koko pelin ajan, niin parhaaksi tietäjäksi nousi itse opettajamme Nina (toim. huom. HÄÄ HÄÄ!)

Aamulehdessä

Aamulehden jälkeen siirryimme mediamuseo Rupriikkiin. Tällainen museo oli monen mieleen, oli paljon tehtävää, näprättävää ja katseltavaa. Sai morsettaa, kirjoittaa, pelata, museo missä sai koskea. Päästiin näkemään kirjallisuuden syntyä suomessa ja siitä vielä nykyajan jokapäiväiseen mediaan. Kun tehtäväpaperi oli tunnollisesti joidenkin osalta täytetty, niin kiireisimmät lähtivät nopeasti viettämään omaa vapaa-aikaansa minne itse halusi. 

Poijjaat ihmettelee

Twitter-mestari tutustuu jo museoituneeseen tapaan viestittää.

Ryhmän tuotoksia

Essi kokeili soittamista pöyritettävällä puhelimella.

Kun shoppailunälkä ja se perinteisempi nälkä oli taltutettu, niin oli aika jo lähteä Tohloppiin Ylen tiloihin. Ohjattu kierros alkoi loistavasti, kun saatiin upeat julisteet ihan omaksemme. Kun kierros pääsi alkuun, niin pääsimme näkemään heti hienon metsämaiseman jossa kuvataan uutta sarjaa nimeltä ”Närpiäiset”, käsityön jälki oli upea. Sen jälkeen saimme nähdä näitä erikoisia vempaimia joilla koko ohjelman tekoa ohjataan. Saimme nähdä monia hienoja lavasteita ja nautiskella Galaxin säkkituoleista. Meille näytettiin ja kerrottiin minkälaisiin hommiin maskeeraaja ja puvustaja voi joutua työssään.

 Sen jälkeen suuntasimme bussin nokan kohti Huittista tyytyväisinä tiedon antiin mitä me saimme tältä retkeltä. Itse allekirjoittajaa harmitti suunnattomasti, vain ettei päässyt tapaamaan lapsuuden idolia. Ransu on mind forever!  

Närpiäisten lavasteet

Täysin uudistettu kuvausohjaamo

Joonas pääsi pääpaikalle

Galaxin lavasteet

Sama

Kaikkeen nekin päänsä laittaa

Hyvin vanha kassakone

Yleltä löytyy kaikkea

Essi testaa kuvaustaitojaan

The Green Room

Teksti Arttu
Kuvat Nina

Käyttöopas Kroatiaan

Kuvitelkaa, että Suomi kuuluisi vuosisatoja Ruotsiin ja Venäjään. Aikansa vallanpitäjiä ihmeteltyään suomalaiset jatkaisivat niukkaa arkeaan, kitisisivät epäreiluudesta ja kadehtien tahkoaisivat aina hiukan ruotsalaisia jäljessä.

Sitten Suomi itsenäistyisi, ja suomalaiset olisivat toiveikkaita ja ylpeitä. Paavo Nurmi juoksisi Suomen maailmankartalle, ja sodan käytyään suomalaiset pystyttäisivät Helsingin keskustaan patsaan, jossa tärkeä mies ratsastaa hevosella.

Vähän ajan kuluttua suomalaiset kuitenkin lakkaisivat kiihkoamasta, liittyisivät Euroopan unioniin rikastumaan, kitisisivät epäreiluudesta ja kadehtien tahkoaisivat aina hiukan ruotsalaisia jäljessä.

Mutta hetkinen: eikö kuulostakin jotenkin todelliselta? Ihmekös tuo: osapuilleen tuollainen historia on 4,5 miljoonan asukkaan Kroatialla, jossa Lauttakylän lukion Comenius-iskuryhmä vieraili. Opiskelijanäkemyksellistä raporttia odotellessa tarjolla on pieni käyttöopas Hrvatskaan.

Kroatia kuului vuosisatoja Itävaltaan ja vuosikymmeniä Euroopan lähihistorian eripuraisimpaan valtiorakennelmaan nimeltä Jugoslavia. Aikansa yhteiseloa serbien, bosniakkien, sloveenien, montenegrolaisten ja makedonialaisten kanssa ihmeteltyään kroaatit jatkoivat niukkaa arkeaan, kitisivät serbien epäreiluudesta ja kadehtien tahkosivat aina hiukan keskieurooppalaisia jäljessä. Sitten kroaattien kravatit alkoivat kiristää entisestään. (Tiesittehän, että kravatti on kroatialainen keksintö?)

Baani Josip Jelacic, Kroatian Mannerheim

Kroatia soti itsenäisyydestään 1991–1995, ja siitä tuli Euroopan kansallismielisimpiä maita. Toiveikkaat ja ylpeät kroaatit voittivat jalkapallon MM-pronssia 1998 ja pystyttivät Zagrebin keskustaan patsaan, jossa tärkeä mies ratsastaa hevosella. Sittemmin he ovat vähentäneet kiihkoamista, liittyneet Euroopan unioniin rikastuakseen, kitisseet poliitikkojen epäreiluudesta ja kadehtien tahkonneet keskieurooppalaisia jäljessä.

Kroatiasta on vaikea saada kiinni. Luonnonkaunista maata vaivaa sekava politiikka, talouskriisi ja historia. Zagreb näyttää ihan tavalliselta eurooppalaiselta pääkaupungilta, mutta pääkaupungit ylipäänsä eivät oikein kerro, millainen maa on. (Zagreb on paremminkin muistomerkki Itävalta-Unkarista ja sosialismista, ja kuten suunnilleen kaikki kaupungit ex-itäblokissa se saa miettimään, miltä Eurooppa näyttäisi ilman sosialismin perintöä.) Myös aiemmin käymissäni Dubrovnikissa ja Splitissä sota on siivottu pois silmistä, mutta tämän matkan vierailukohteessamme Karlovacissa jäljet näkyvät edelleen. Kaupunki sijaitsee strategisesti tärkeällä kaistaleella keskellä Kroatiaa, minkä vuoksi serbit moukaroivat sitä. 

Dubravko Halovanic kertoi Karlovacin historiasta - ja tytöt kuuntelivat!

”Häviäminen ei ollut vaihtoehto, ei sitä voinut ajatellakaan. Muuten ei olisi Kroatiaa”, kertoi puolustusta johtanut komentaja Dubravko Halovanic – sympaattinen mies muuten – Karlovacin sotamuseossa. Ei varmaankaan ollut sattumaa, että heti ensimmäisenä päivänä meidät vietiin sinne. Kukaan ei sanonut sitä ääneen, mutta paikan yllä leijui This is Croatia -henki. Neli-viisikymppiset sotaveteraanit muistelivat, ja oppaankin silmissä oli havaittavissa kyyneliä, kun kalpeakasvoinen nainen kertoi kokemuksistaan rintamalla. Naisen kasvoista näkyi, mitä sota tekee ihmiselle.

Näissä kasvoissa näkyy sota.

Karlovacin sotamuseon kalustoa arveluttavissa käsissä.

Domovinski rat (”Homeland war”) on Kroatiassa edelleen arka aihe. Eri osapuolten teot ovat ainakin joiltain osin kiistanalaisia, ja oikeutta on käyty vuosia Haagin sotarikostuomioistuimessa. Esimerkki: Kroatiassa näkee graffiteja ja julisteita, joissa puolustetaan kenraali Ante Gotovinaa. Monille kroaateille hän on sankari, serbeille sotarikollinen. Sama kuvio toimii tietysti toisinpäinkin ja kertoo jotain Jugoslavia hajoamissotien monimutkaisuudesta.

Toisaalta ihmiset haluavat mennä eteenpäin ja vakuuttelevat, että suhteet Serbiaan ovat normalisoituneet. Näistä lähtökohdista ei ole helppoa rakentaa maata, mutta ylpeitä siitä kroaatit joka tapauksessa ovat. Ja jos joku kuvittelee, ettei historiaa tarvitse tuntea, menköön Kroatiaan. Historiaa tuntematon ei voi mitenkään ymmärtää tätä maata.

Graffiti Kroatian tapaan. Vukovarin kaupungin puolustamisesta tuli sodan symboli.

Kun Kroatia ajautui sotaan, Dinamo Zagrebin kovimmat fanit lähtivät etulinjaan.

Teksti ja kuvat: Jari