torstai 31. lokakuuta 2013

Lukiomessut 2013


Lauttakylän lukion ensimmäiset messut pidettiin keskiviikkona 30.10.2013. Ovet olivat avoimet kaikille ja väkeä tulikin useampi sata. Ala-aulassa vieraita odotti bändimme ja info-piste. Musiikista vastasivat Jonne Soukola, Sampo Wiik ja Joona Lintunen. Vieraina oli peruskoululaisia aina Lauttakylän koulun kakkosluokkalaisista Pellonpuiston ysiluokkalaisiin opettajineen ja oppilaiden vanhempia.
Bändi soitti hyvin, vaikka basisti katosikin tuon tuosta...

Oppilaat ja opettajat toimivat eri pisteillä ja ohjasivat vieraitamme sekä kertoivat millaista lukiossa on. Kalle ja hänen oppilaansa esittelivät erilaisia kokeita vieraille. Opo ja oppilaat tekivät erilaisia töitä betonista ja savesta. Vierailla oli mahdollisuus myös testata oma puristusvoimansa, ihastella vanhojentanssimekkoja, koota logiikkapeli ja nähdä taikatemppuja.

Vaikka yritys olikin kova, hermoja raastavan logiikkapelin selvitti vain muutama henkilö.

Betonia työstivät Julia Kranni, Sami Salminen ja Milja Kylänpää.
Näin meillä lukiossa!
Tietysti esittelimme myös laajaa kurssivalikoimaamme kielien osalta ja vierailla olikin mahdollisuus päästä kielikylpyyn!
Sekaan oli eksynyt myös Helga Saksasta ja Peppi Pitkätossu Ruotsista.
Yhteiskuntaopin pisteellä oli mahdollisuus päästä äänestämään, jos vastasi kysymyksiin oikein.


Jos taas vastasi väärin, oli vastassa "pelottava" Olavi.
Sponsoreita oli paljon ja kaikille tarjoiltiin Saarioisten pitsoja, Lauttakylä-lehden ja Säästöpankin karkkeja. Pisteillä oli tarjolla myös keksejä, karkkeja ja mehua.

Toiset tosin vain päivittelivät Twitteriä ja söivät keksejä...

Eri pisteiden mainonnasta ja puhumisesta vastasi Nina.
Oli mukava esitellä lukiota ja kertoa eri kursseistamme. Muutenkin kaikilla oli hauskaa ja oli mukava pitää hieman erilainen koulupäivä!


Mutta Petteri, miksi kv:n pisteellä ei ollut karkkeja?!?


Kuvat Juho Torpo ja Joonas Sillanpää
Teksti Roosa-Maria Valo



1 kommentti:

  1. Messuilla sponsoreina olivat Saarioinen, Lauttakylä-lehti, Säästöpankki, Kone-Tapsa, LähiTapiola, Desapi, Lauttakylän kukka ja hautaustoimisto, Han Hair, Lauttakylän Kone, Freezer sekä J. K. Bross.

    VastaaPoista