torstai 18. lokakuuta 2012

Paneloinnin jalo taito


Taas on oppilaskunnan hallitus iskenyt kultasuoneen, kun jälkikäteen kiitelty ja kehuttu Lauttakylän lukion kuntavaalipaneeli järjestettiin keskiviikkona 17.10. lukion juhlasalissa. Paikalla vastaamassa kuntalaisia koskeviin asioihin olivat Maria Kankaanranta (kok.), Ida Välimaa (vihr.), Soile Tuominen (kesk.), Ashton Peasley (sdp), Maiju Honkonen (ps) sekä Juho Ketonen (vas.).

Vaalipaneeli sujui rauhallisesti ja sujuvasti, eikä paneelissa saatu aikaiseksi elämää suurempaa debattia. Sen sijaan ehdokkaat kertoivat omia näkemyksiään aiheisiin liittyen enemmän tai vähemmän aikaa käyttäen. Suurimman kuohahduksen yleisössä tuotti Vasemmistoliiton Juho Ketosen kommentti ”Tulevaisuus on nuorissa”. En usko, että katsojien ikäjakauma olisi mitenkään vaikuttanut tämän kommentin saamiin, jo alkaessaan lähes häipyneisiin, aplodeihin. Mutta on kyllä vaikeaa väittää vastaankaan, sillä nuorethan ovat toisaalta tulevaisuuden aikuisia. Toinen yleisössä keskustelua herättänyt kommentti oli Perussuomalaisten Maiju Honkosen vastaus kysymykseen ”Mitä Huittisista puuttuu?”. ”Koirille tarkoitettu ulkoilualue”, Honkonen vastasi. Tämä kysymys-vastaus –pari tiivistää kyllä harvinaisen hyvin koko Huittisten tämänhetkisen tilanteen: meiltä ei puutu mitään elämän kannalta aivan välttämätöntä, paitsi yksi bändikämppä, kuten SDP:n Ashton Peasley sanoi.

Kovin hyvin ei ehdokkaiden kommenttien perusteella pysty sanomaan, kuka ehdokkaista olisi ollut mielipiteiltään vahvin ja näin ollen ehdottoman tärkeä kunnallisessa päättämisessä. Totta kai puoluekantakin vaikuttaa tähän hyvin objektiiviseen mielipiteeseen. Toisaalta ainahan sitä sanotaan, että vaalikeskustelut ratkaisee esiintyminen, ei niinkään puheiden sisältö. Tähän esiintymisen perusteella arvostelemiseen ei allekirjoittanut voi myöskään osallistua, koska olinhan kuitenkin ”puolueeton tenttaaja”. Ja näin taas välteltiin onnistuneesti konkreettisten lausuntojen anto, mikä tuntuu olevan nykypäivän trendi kaikessa politiikkaan liittyvässä. Joka tapauksessa keskiviikkoinen kuntavaalipaneeli oli onnistunut katsaus nuoria äänestäjiä mahdollisesti kiinnostaviin ehdokkaisiin. Käyttäkää siis äänioikeutenne hyväksi (jos sellainen löytyy), niin saatte hyvällä omallatunnolla taas moittia seuraaviakin päättäjiä heidän tekemisistään – tai tekemättä jättämisistään.

-Petri


7 kommenttia:

  1. Melko lempeästi Petri annat synninpäästön panelisteille. Sanottakoon vaikka, että jokainen puolue tuli edustetuksi omalla tasollaan - eivätkä ennakko-odotukset tämän suhteen tälläkään kertaa pettäneet.

    VastaaPoista
  2. Oli muuten hyvä esimerkki siitä, kuinka eri tavalla kokeneet ja kokemattomat poliitikot puhuvat. Valtuustossa istuneiden puheissa kuului tietynlainen tapa puhua politiikasta.

    Jokainen voi sitten tykönään arvioida, kuinka uskottavasti asioita perusteltiin tai kuinka puhetta kohdistettiin yleisölle. Vaikuttiko muuten jonkun äänestyspäätöksiin?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei vaikuttanut kyllä suoranaisesti äänestyspäätökseen. Tuli vain yksi ehdokas taas esille kun tuo puolueuskollisuus on niin kova sana...

      Poista
    2. En vielä pääse äänestämään, mutta ainakin se tuli selväksi, ettei perussuomalaisten edustaja saa ainakaan ääntäni - vaikka eihän koirapuistoissa sinänsä mitään pahaa ole, ihan hyviä pointtejahan häneltä tuli...

      Poista
    3. Joo, pointit vaan ei ollu omia.

      Poista
  3. Unohdin välittää Marian ja Idan kiitokset nuorille aktiiveille panelin järjestelyistä ja kysymyksistä. Kiitokset siis näin!

    VastaaPoista
  4. Kiitän myös omasta puolestani nuoret aktiivit ja lukion oppilaskunta paneelin järjestelyistä. Nuorten kysymykset oli paljon paremmat kuin yksissäkään aikaisemmassa Huittisten vaalipaneelissa. Ashton Peasley

    VastaaPoista