Blogin ihanuus~helppous

Ulkona tuulee ja lumi tuiskuaa. Niinpä niin taas ilta, joka tekisi mieli viettää ei-koulutehtäviä-tehden. Vaan minkäs teet, kun viime jaksoinen k uhkaa? Puhumattakaan preleistä tai voiko sitä nyt edes ääneen sanoa… The-tests-which-shall-not-be-named - nähtävästi voi sanoa jännästi enkuksi. Mutta jos sitä kerran nyt tehdään koulutehtävää, tehdään se kunnolla! Siispä lempisoittolista pyörimään taustalle. Toki ajatus saattaa karkailla mutta ainakin tulee jotakin näytölle. Ja hei tämähän on blogi! Eipä siis haittaa! ”Välillä” voi hyvin vältellä suurempia töitä.

Ensinnäkin olen tavattoman iloinen saadessani kirjoittaa blogia - suomeksi. En taida olla pariin vuoteen tällaista tehnytkään - suomeksi. Ylipäätään ajatteleminen tekstiä kirjoittaessa tuntuu jännältä. Kuitenkin se mikä saa minut vieläkin onnellisemmaksi on lumi - Suomessa! Mikä onkaan ihanampaa, kun nähdä minne astuu linkkapysäkille kävellessänsä. Meni siinä jo kuukausi arvuutellessa kuinka pitkällä pellolla sitä jo kävelikään. Joskus, jos muisti, ongelma ratkesi taskulampun avulla - hyvällä tuurilla auringon nousu tai kuunvalo auttoivat, mikä jo sekin on jo omiaan tekemään koulumatkasta jännittävän. Onneksi koulutie alkaa jo olla vähän liiankin tuttu ja sen käveleminen silmät ummessakin luonnistuu. Kuitenkin, kun matkan varrella on jänniä naapureita – ei sillä että pelkäisin auton alle jäämistä – ja muutama jännä pimeä metsä ja muutaman suurin piirtein hylätty rakennus, on koulumatka vähintäänkin jännittävä.  Joskus, jos koulmatkasta ylipäätään aistii mitään.

Nyt, kun luntakin on jo satanut, ei aamuihin nouseminenkaan ole enää niin vaikeaa – aina. Kun ulkona on valoisampaa, alkaa mielikin herätä hieman nopeammin. Tosin kyseinen vaikutus saattaa ilmetä jo hyytävän tuulenkin ansiosta. Ihan miten vain olen iloinen kyseisestä piristeestä. Ja mikäs sen mukavampaa~

Kappas teksti on venynytkin jo muutaman kappaleen kunnioitettavaan mittaan.  Ja kaikki tämä ennen soittolistan puoliväliä~ Näin ikään~