Tällainen on Lalun intiimi perhejoulu - katso kuvat!

- Ja tervetuloa tänne Lauttakylän lukion N:nsiin jouluspektaakkelijuhlagaalailtamiin. Kanssani täällä studiossa on lukion entinen primus dieselmotor, nykyinen jouluasiantuntija Klaus Santanen. Klaus, miten kuvailisit tämänvuotista rehtorin juhlavastaanottoa?

- Mielestäni rehtori otettiin vastaan juhlavasti, sillä tänäkään vuonna hänen puheelleen ei vihelletty, buuattu eikä muutenkaan ole hänen joulurauhaansa millään sopimattomalla tavalla häiritty.

- Vai niin. Entäpä esitykset? Tänä vuonna oli panostettu muutakin kuin glögiä.

- Näin on nälkäjoulu. Koulun kellaribändi musavouhotti niin energisesti, että Kallehan loihtii siitä vielä jonkin demon. Tosin olisin kaivannut ohjelmistoon Juicen biisiä Kuusessa ollaan, sillä se jos mikä olisi sopinut tämän paikan henkeen. Jouluevankeliumissa oli suvaitsevaisuutta, enkä tiennytkään, että suomenruotsi kuulostaa virolta.

- Jassoo. Sitten tulikin ykkösiltä ykkösluokkaa ja kakkosilta kakkoslaatua, eikös näinkö?

- Täten on tähtitorttu. Paitsi että kakkoset nähdäkseni ansaitusti putsasivat palkintopöydän kuin Petteri kakkulautasen. Kyllä huomaa, mikä merkitys ryhmänohjaajilla on tässä. Ykkösillähän tämä näkyi siinä, että 1B:n kävi niin kuin Jussin ryhmillä usein urheiluturnauksissa käy. Että lopussa näkyy ylipitkäksi vedetty treenikausi. Mutta näistä lähtökohdista oikein mallikkaita esityksiä!

- Vaissoo. Abiturientit ainakin olivat tasollaan.

- Siten on silakkarullat. Hehän ovat jo kolmatta vuotta opettelemassa improvisaatiota, eli kuinka selvitä tekemättömistä läksyistä kuivin suin, eikunsiis kuivin jaloin. Näytelmän puhe kuulosti paikoin hatustavedetyltä jargonilta, mutta nauruhermot olivat koetuksella ja luonnerooleissa loistettiin usean luumenin verran, joka kuten tunnettua on on valon määrä, jonka valovoimaltaan kandelan valonlähde säteilee steradiaanin avaruuskulmaan: tämä valon määrä lankeaa metrin päästä kartion pohjalle, jonka (pallomainen) pinta-ala on neliömetri. 1 lm = 1 cd · sr

- Jaa niin. Viimeisestä esityksestä tuskin kannattaa puhua.

- Ei kannatakaan. 

- Puhutaan nyt silti ettei meitä lomauteta.

- A priori hyperbolinen farssi vaatii eskaloitumista groteskista makaaberiin, ja vaikka intentiot olivat potentiaaliset, a posteriori spektaakkelin modaalinen metafyysiikka jäi personifioitumatta intrigien redusoivan degeneratiivisuuden vuoksi. Demagogista ryönää. Ehdotan invalidille käsikirjoittajalle viittä vuotta uudelleenkoulutusleirillä.

- Nonni. Tiernasukupuolineutraalit jäikin kuvaamatta kameramiehen järkytyttyä näkemästään. Juuri saamani tiedon mukaan hänellä on kuitenkin kohtalaiset mahdollisuudet selviytyä lähes ennalleen, täältä tähän.

Etualalla enkelikuoro, siinä välissä Bruce Springsteen.

Vi har mycket reilu å jättekiva meininki här i Lalu.

Paketoituna linnunpelätti, Robocop ja pari muuta.

Laulu- ja soitinyhtye 1A.

Jussin ryhmä tuotti Jussille kunniaa.

Grmpf...

Kolmiodraama abien improssa.

...niin jos joku jokseenkin ymmärrettävistä syistä haluaa pyyhkiä mielestään kauhutarinat ja nähdä tiernapojista sen "virallisen" version, tässä on joku amatöörien tekele. 

Tiernasukupuolineutraalit a'la opettajat. OH pic.twitter.com/StHqHGBykQ

— Lauttakylän lukio (@Lauttakylnlukio) 23. joulukuuta 2014

Joulun paras paketointipalvelu on hommissa! OH pic.twitter.com/WUY5QLnhXt

— Lauttakylän lukio (@Lauttakylnlukio) 23. joulukuuta 2014

Teksti: Jori Tammivuori
Kuvat: Unge Riavildmark

Vauhtimatkatrilogia, osa 2

Vauhtipäiväkirja saa jatkoa! Tässä nimittäin tulee osa 2!

Vauhtimatka jatkuu!

Uniset tiedeleirikouluapinat pyyhkivät kolmantena aamuna unihiekat silmistään ja nakkasivat omaisuutensa selkäänsä. Oli aika jättää Toulouse taakse ja suunnistaa uusille laitumille - kirjaimellisesti.
Jokainen tietää, että aamupala on päivän tärkein ateria. Ei ole väliä, missä sen syöt, kunhan syöt. Tämäkin ryhmä toimitti jokapäiväisen aamunaloituksen tuttuun tapaan kenttäruokailun muodossa rautatieasemalla. Paikalliset spurgut olivat myös heränneet jätesäkeistään ja olisivat mielellään kantaneet rinkkamme teille tietämättömille.    

Aamupalaa toulouselaisen rautatieaseman edustalla: Jose ja terävät työkalut
& surullisena leipäänsä nakertava  Sanpo.

Junamatka sujui nauruntäyteisesti mittauksia tehden. Jopa Veskun hymy saatiin esiin lukuisista piilotteluyrityksistä huolimatta. Vielä tässä vaiheessa kukaan ei kuitenkaan osannut aavistaa mitä päivä tuo tullessaan.

Junassa on tunnelmaa ja Banaani-Vesalla on hauskaa.

"Melkein" Ranskan ja Andorran rajalla käyty keskustelu opettajien ja oppilaiden välillä:

"Kävelläänkö vai tilataanko taksi?"

"Kui pitkä matka näitten tavaroitten kans pitäs kävellä?"

"No joku pari kolme kilsaa"

"Jaa, no ei se oo paha, KÄVELLÄÄN"  

JOO JA KYLLÄ KÄVELTIIN...

Jopa lehtori Marttila kääntyisi sängyssään, kun kuulisi opettajien kolmen kilometrin muuttuneen KOLMEKSITOISTA kilometriksi. 

Ei se luku sinänsä. Siinä kun sitten talsittiin koko omaisuus (se turhakin) selässä serpentiiniä muistuttavaa tietä ylös vuorille takapuoli tulessa. 

Ei kannata kysyä mikä selitys Kallella on meneillään. Veeran ilme kertoo kaiken.

Tie jatkui ja jatkui. Loppua ei näkynyt. Oikoteitä etsittiin pitkään ja kerran jopa onnistuttiin. Tämä kuitenkin vaati selvästi enemmän. Sähköaitojen alituksia ja jatkuvaa miinojen väistelyä -- vuoriston valtaan ottaneet lehmät olivat selvästi varuillaan viaraiden suhteen. Kohti tuntematonta matkatessamme saimme ohikulkevilta autoilta suurta huomiota osaksemme. Tosin huuteluiden ja virnuilemisen muodossa. Ohitsemme kiisi myös linja-autollinen suomalaisia, joiden perään Heidi karjuikin kehottaen pysähtymään, kuitenkin tuloksetta.

Mitä korkeammalle kapusimme, sitä pahemmalta se tuntui. Tunnelin päässä näkyi valoa, kun kummastunut raja-vartija kannusti jatkamaan vielä muutaman kilometrin. Matka jatkui huulta purren kuunnellen taakse jääneen vartijan naureskelua.

Kello kilisi, sumu hälveni, ruskea lehmä juoksi vastaan, mitä hittoa? 

Terhi huusi innoissaan:"TOVERI!". Olimme vihdoin saavuttaneet määränpäämme. Tai ainakin melkein. Vielä oli edessä 24 kilometrin matka Andorra La Vellaan. Onneksemme ja jalkojemme pelastukseksi tällä kertaa kuitenkin bussilla.

                                 

                                          Väsyneitä mutta kovin onnellisia reippailijoita.

Päätepysäkillä meitä odotti oppilaiden ihmetykseksi neljän tähden huoneisto hotelli. Huoneisiin päästyään likaisten ja hikisten matkaajien suut aukesivat riemun killjahduksiin ja kävelyn raastamista jaloista löytyi vielä voimaa juosta ympäri hotellia. Kiljahdukset laantuivat kun tiedeleiriapinat suuntasivat nauttimaan ansaituista lämpimistä suihkuista.

Stereotypinen esimerkki ryhmäkuvista: Yhden täytyy kuvata, yhtä ei näy
muuten vaan, kolmea ei huvita katsoa kameraan ja yksi leikkii leipätikuilla.

SYÖMÄÄN! Vihdoinkin ruokaa. Tähän astinen päivän asteria olikin koostunut ainoastaan pahaisesta ranskanleivästä ja muusta pullamössöstä. 


Masut täysinä, jalat puuduksissa, mutta innoissamme suuntamisimme tutkimaan uutta kohdettamme. Jo bussimatkalla silmiimme oli pistänyt hotellimme vieressä vain taivas kattona kortteeria pitävä maailmanpyörä. Sitä oli pakko kokeilla. Vain seitsemällä eurolla pääsimme nauttimaan Andorran upeista maisemista maailmanpyörästä käsin. Kolmen tiivistunnelmaisen kierroksen jälkeen meidät palautettiin maanpinnalle.

                                               

 Jaahas ja sitten olikin vaelluspäivän vuoro. Vesku oli kerrankin armollinen (joku hetkellinen mielenhäiriö) ja antoi meidän nukkua tavallista pidempään. Vaellusta edeltävänä iltana Terhi löysi reppuunsa soluttautuneen salamatkustajan, jonka sitten kaikki otimme yhteisadoptioon. Vesku sai kunnian ristiä uuden matkatoverimme ja punainen lisko saikin nimekseen Keekki. Vaellus oli ikimuistoinen. Josen ja Sampon ilmeet puhuvat paljon, Jyrkkää ylösnousua riitti ja loppua ei näkynyt. Osa porukasta tarpoi huimaa vauhtia ylöspäin loppujen tullessa hieman hitaampaa tahtia perässä tehden samalla ilmanpaine mittauksia.

Lusikka-Jose, Sanpo Pelzfuss, OG-Heidi. Ja Keekki.

Kuvaaja: Joske, sä näytät melkein coolilta!
Laos-hattuinen mies: Kuulitko, sä oot edes
melkein cool, mulle ei sanottu sitäkään

Kartanlukijamme Joske onnistui kuin onnistuikin johdattamaan meidät huipulle asti. Matkalla saimme nauttia upeista vuoristomaisemista. Moni totesikin ettei ilman tätä matkaa olisi koskaan lähtenyt tälläistä reissua tekemään. Ei ylösnousu kuitenkaan mitään lastenleikkiä ollut. Kyllä se vaati verta ja hikeä ja muutama ärräpääkin siellä taisi kuulua.

Mutta ylös päästiin. Loppumatka mentiin sisulla ja tahdonvoimalla. Huipulle päästyämme pääsimme todistamaan kuuluisaa sananlaskua: huipulla tuulee. Siellä tosiaan tuuli. Ansaitun lounaamme pääsimme nauttimaan matkan aikana jo tutuksi tulleessa retkikeittiössä. Kyllä maittoi.

Näin kivaa oli kiipeillä!

Alastulomatka sujuikin helpommin. Tai kellä sujui kellä ei. Huipulla jakaannuimme kahtia. Puolet lähti valloittamaan lisää vuoria hieman pidemmän reitin ja haastavamman alastulon merkeissä kun taas viisaampi puoli palasi takaisin samaa reittiä. Kumpikin reitti otti koville ja alas päästyämme Keekin olikin pakko ottaa lepiä Heidin lupautuessa sen makuualustaksi. 

Heidi ottaa lepiä (ft Keekki)

Ei suihkun voittanutta. Saatuamme itsemme jälleen säädylliseen kuntoon mitä sitä muutakaan lukiolainen haluaisi kuin ruokaa. Viimeisen Andorra päivän kunniaksi vietimmekin täysin rinnoin vauhtipäivää. Tai no kaikki päivät olivat vauhtipäiviä. Mutta tästä kaikki sai alkunsa. 

Tähän tiivistyy suunnilleen koko Andorran-reissu. #vauhtipäivä

"Avun pyytäminen ei ole rikos eikä avun antaminen rangaistus"

Vaikka A ei useimpien ylioppilaiden suosikkikirjaimia olekaan, tuore ylioppilas Ida-Marie Laaksonen tiivisti silti viestinsä lukionkäymisestä neljään A:han."Antakaa armoa, aikaa ja apua", Iisku lausui puheessaan, ja vaikka sanat oli suunnattu opettajille, ne sopivat myös ohjeeksi nykyisille lukiolaisille. Juuri valkolakkinsa saaneena Iisku kuvasi vaikuttavasti menneitä vuosia. Kyllä, lukio oli vaatinut uhrauksia. Kyllä, se oli aiheuttanut hiustenlähtöä. Ei, kaikki ei ollut aina mennyt kuin wanhojentanssit. Mutta kyllä, lukio kannatti käydä, ja kyllä, Lauttakylän lukio oli viisas valinta. Tavoittelemisen arvoinen on yhteisö, jossa Iiskun sanoin "avun pyytäminen ei ole rikos eikä avun antaminen rangaistus". Toivottavasti muutkin vastalakitetut ylioppilaat Pasi Arola, Siiri Kulppi, Miska Leppänen ja Fanny Suomela (Jyri Haapamäki oli estynyt) kokevat samoin.

Ylioppilaan puhe on perinteisesti ollut katsaus jo koettuun, mutta rehtori Timo Mäkinen suuntasi katseensa tulevaan. Hän ampui täyslaidallisen järeitä ammuksia Suomen ongelmia ja opetusministeriötä vastaan. Mäkinen muun muassa ihmetteli valtion suunnitelmia leikata lukioiden rahoituksesta ja kysyi, miten suunnitellut säästöt aiotaan toteuttaa. Rehtorimme vaikutti myös aavistuksen närkästyneeltä vesitettyyn tuntijakouudistukseen, sillä kosmeettiset muutokset eivät tunnu järin suurelta kehittämiseltä. Lukioiden tulevaisuus voi olla hieman hämärän peitossa, mutta varmaa on, että ylioppilastututkinnon arvo säilyy ja että lukiosta valmistuu jatkossakin sivistyneitä nuoria aikuisia matkalla eteenpäin. Kuten Iisku asian sanoi: "Huippu on saavutettu ja on aika lähteä valloittamaan uusia huippuja."
 

Paljon onnea ihanat syksyn 2014 ylioppilaat! 💕🎓 ❤️:lla abit!
— Lauttakylän lukio (@Lauttakylnlukio) 5. joulukuuta 2014

Here we go again.

Veteraani Naskali viestii vapaudesta uudelle diktaattorille: Piia Kiurusta tulee oppilaskunnan hallituksen pj.

Annika Lehto ja Saara Latvanen musisoivat.

Siiri onniteltavana.

Päivänsankarit Fanny, Miska, Iisku, Siiri ja Pasi

Jos käy puheviestinnän kurssin, osaa puhua kuin Iisku.

Teksti: Jari
Kuvat: Vesa