perjantai 23. elokuuta 2013

3C yllätti kaikki paitsi itsensä

Ja sitten vuoron sai Kalle. Päättäväinen ilme, huolellinen keskittyminen, pallo lukkari Suittion kädestä ylös, mailan heilautus, ja pesäpalloturnaus oli voitettu. "Riihikosken neutriinopommittaja" Vähä-Heikkilä kumautti sellaisen lyönnin, että 3C:n ulkokenttä oli toivottoman paikan edessä. Anu toi juoksun 3-2:een, ja taas kerran opettajat saivat juhlittavaa.

Mutta aloitetaanpa alusta. Perinteinen pesisturnaus aloitettiin ensin ykkösten ja kakkosten jäsentenvälisillä: 1A pelasti itsensä ryhmänohjaajan kiirastulelta peittoamalla 1B:n 7-3, ja viereisellä kentällä 2B raivasi myös tiensä välierään. 2B eteni lopulta finaaliin kaadettuaan 1A:n, mutta sitä peliä ei ole syytä muistella tämän enempää.

Abien koitoksissa on perinteisesti ollut räjähdysherkkä latinki - ei vähiten organisaattori-diktaattori Marttilan ansiosta. Ensimmäisellä kierroksella 3C pesi 7-2 nelosten ja kaksoistutkintolaisten ostojoukkueen, jossa mukana oli mm. ylioppilastasoista pesäpalloammattilaista, mutta vahvistettu 3A ja 3B eivät saaneet selvää toisistaan edes kotiutuskisassa. Voittaja jouduttiin arpomaan: Sakke arvasi kruunan, Jussin sydän jätti lyönnin väliin, mutta kruuna myös tuli. 3B välierään.

Onni oli kuitenkin jo käytetty, sillä kisan musta hevonen 3C, jota kenties osasivat veikata vain vedonlyöntiammattilaiset Tuunainen & Tuominen, tuli, näki ja voitti. Tässä vaiheessa Jussi ilmoitti Tamara-pokaalin kadonneen mystisesti. Päivä oli ollut dramaattinen (mies/naistappioiksi kirjattiin kaksi hoitoon saateltua) ja se sai asianmukaisen huipennuksen 2B:n ja 3C:n tasokkaassa finaalissa. Kakkosten puhti ei aivan riittänyt, vaan aamupäivän oppitunnit huilaillut ja latausta kerännyt 3C korjasi tämänvuotisen mestaruuden. "Järkyttävää dominointia kansallispelimme äärellä", kommentoi @MattiTuunainen.

Sama mies joutui lopulta tunnustamaan "opettajien yllättävän hyvän pelitason" - viimeistään siinä vaiheessa kun vuoron sai Kalle.

Kuvataiteen opettaja näkee värejä.

Järkyttävää dominointia kansallispelissä: 3C

Joonas, se on takalaiton.

Sikakatsomoko se siinä tarkkailee?




Teksti: JE
Kuvat: Nina ja Birgitta

8 kommenttia:

  1. Haha! Loisto kirjoitus siitä huolimatta, että 3B:n häviö on katkeroittanut mieleni. Mutta kyseessähän oli siis luovutusvoitto!

    VastaaPoista
  2. Taas tuli Japa huti.

    Tällä kertaa uljas prinssi uhrasi taistelukentällä oman joukkueensa pulaan joutuneen neidon puolesta - ja ei harmita tippakaan. Näitä lentopalloja ja muita kyllä riittää, joten meistä vielä kuullaan.

    Tarkistapa vielä muuten faktat sen ratkaisulyönnin suhteenkin. Toinen huti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi pelissä huteja ei tullut kuin allekirjoittaneelle. Täytyy sitä osumat saada kohdilleen: kaikki krediitit ratkaisulyönnistä Jussille!

      Poista
    2. Pahoittelen kirjoitukseen lipsahtaneita asiavirheitä - ei olisi pitänyt luottaa Riihikosken valtiolliseen tietotoimistoon. Toki Jussin kumautus oli päivän komeimpia, ellei komein - enkä nyt puhu siitä heitosta vaan lyönnistä.

      Tällaista tämä moderni tiedonvälitys on: niin kiire julkaista ettei ehdi faktoja tarkastaa. Pitäisikö nyt kantaa vastuuta ja erota some-vastaavan virasta? Vai suhtautua asiaan suomalaisittain: "Jos tässä on sattunut virhe, se korjataan."

      Poista
  3. Anulla oli kädessään SATEENKAARILIPPU hei!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikös se ole nykyisin tapana kaikissa suurissa ja merkittävissä urheilutapahtumissa?

      Poista
    2. Poliittinen kannanotto vai freudilainen lipsahdus? Tästä lukio kohisee ensi viikolla.

      Poista