Lalu Go järjestettiin 5.10.2016. Teemana oli taito- ja taideaineet, ja niiden pohjalta erilaisia pisteitä oli luotu valtava määrä.
Päivän raskaimmat pisteet olivat palloilurata, pelastusharjoitus sekä kehonhallintapiste, joissa pääsi purkamaan päivän mittaan tullutta energiaa.
Koko päivää ei kuitenkaan vietetty sisätiloissa, vaan välillä vieraat pääsivät vetämään raikasta lokakuun ilmaa keuhkoihinsa matkalla sanoituspajaan tai katuliitupisteelle.
Jokaisen setin päätti The Kehvelien mahtavat keikat, jotka saivat yleisön hurmioon.
Tekemistä löytyi monilta eri pisteiltä, aina mattopajasta jonglööraukseen. Turvalonkeroita syntyi virkkauspajassa, ja valmiit lonkerot lahjoitetaan Satakunnan keskussairaalaan.
Vauhdikkaan päivän päätti The Kehveleiden loistava keikka, joka ei jättänyt yhtäkään opiskelijaa, opettajaa tai vierasta kylmäksi.
- Lalun tietotoimiston uutisia. XXXI olympiadin kilpailujen pesäpalloturnaus on oteltu päätökseen. Joukkueemme mitalisaalis oli komea, sillä ylväs nuorisomme otti turnauksessa kolmoisvoiton. Arena de Pellonpuistosta raportoi JE.
- Suomen yleisradio, täällä Pellonpuisto. Lalun hegemoninen asema urheilun suurvaltana sai jälleen vahvistusta, kun pesäpalloilun jalometallit jaettiin jalojen joukkueidemme jänteville jäsenille. Olympoksen kunniagallerian huipulle kipusi odotetusti 3B:n Maila-Jussit lyötyään finaalissa 2A:n Pesä-Veikot 3-2 Éstadio Olimpicon hornankattilassa 70 000 katsojan pistävän katseen alla. Asiantuntijoiden arvioissa tulosta olikin osattu odottaa.
Ottelun kulku noudatti aristoteelista draaman kaarta. 2A johti mittelöä kahden vuoroparin jälkeen 1-0, kunnes käännekohta koettiin niin mutkikkaana, että vain matematiikan lehtori pysyi laskuissa mukana. Joku löi, toinen paloi, kolmas toi juoksun, tai saattoi se olla toisinkinpäin, ja setvimisen jälkeen ilmeisesti oikeus voitti. Selvää kuitenkin on, että tämä olympiahengen kyseenalaistava tapaus ei tee hyvää kansainvälisen olympiakomitean jo ennestään ryvettyneelle maineelle. Venäjän joukkuehan oli jo etukäteen suljettu tästä turnauksesta skandaalien varjostamana, ja lisäksi yksi urheilija antoi positiivisen dopingnäytteen käytettyään piristeenä perunaviipalelaatikkoa.
Urheilullisessa mielessä Maila-Jussien asema on kiistaton: neljännen mestaruuden jälkeen vain Michael Phelps on mitalitaulukossa korkeammalla. Kisojen päättäjäisseremoniassa Maila-Jussit laittoi lujille jopa suurmestarit, jotka kuitenkin nousivat voittoon 4-3 Jussin tykitettyä kentän hajalle. Nuoremmasta polvesta 1B debytoi mainiosti ottamalla pronssiset mitalit, joten ryhmänohjaajan #Tokio2020-projekti etenee raiteillaan kuin juna läpi Huittisten, kunhan vain rehtori myöntää resursseja harjoitusleireihin.
Nähtäväksi jää, kuka on voitokkain, kun Lalun urheileva nuoriso kokoontuu XXXII olympiadin talvikisoihin lentopalloilemaan tammikuussa. Olympiatuli on sammunut, Pellonpuisto vaikenee.
Musiikkiryhmä lumosi juhlayleisön uskomattomilla vedoillaan. Solistit Severi Ruusumaa ja Annika Lehto saivat kylmät väreet kulkemaan. Apulannan Armo oli bändille esitetty toivebiisi, jonka merkityksen ylioppilaat ymmärtävät.
Uutena ylioppilaana Terhi Virtanen pohti puheessaan tulevaisuuden pelottavuutta ja omiin kykyihin luottamista. Samasta teemasta jatkoi Jussi Hievanen, ylioppilas vuodelta 1966.
Uusi ylioppilas Terhi Virtanen
Riemuylioppilas Jussi Hievanen
Kiitos kaikille ikimuistoisesta lukuvuodesta. Nyt lomalle lompsis!
Ja taas tänäkin keväänä lukiossamme pelattiin perinteinen jalkapalloturnaus. Abiturienttien edustaessa viimeistä kertaa pääsivät ensimmäisen vuosikurssin opiskelijat näyttämään huikeat taitonsa. Myös eräs pitkän oppimäärän opettaja halusi päästä näyttämään taitoja, joten tämä viiletti pitkin kenttää. Löytyipä aikaa myös tuuletuksille välissä:
Ensimmäiset ottelut käynnistettiin heti ruokailun jälkeen, tai oikeastaan vasta sen jälkeen, kun väkeä oli saapunut tarpeeksi paikalle pelaamaan ja tuomaroimaan. Ensimmäisellä kentällä 1A sai vastaansa kovan vastustajan 1B:n, ja lopulta peli päättyi 1B:n voittoon 6-1. Samaan aikaan toisella kentällä Lassen ryhmä otti mittaa Jussin joukkueesta. Vuoden takainen mestaruus kiilsi taas Jussin silmissä, ja mies juoksi pallon perässä kuin pokaali olisi katoamassa.Tai joutumassa taas Lasselle, hui!
Toisessa erässä 1A kohtasi 2A:n,joka oli kova pala maalivahtinsa takia. 2A oli nimittäin hylätty ryhmänohjaajansa Petterin puolesta, joten ryhmä joutui adoptoimaan itselleen uuden maalivahdin. Seisovilta aaltoliikkeiltä ei vältytty tälläkään erää, vaan fysiikan lehtori pääsi näyttämään liikkeensä maalissa. Kallen liikkeet tehosivat ja 2A voitti 3-0. Kieltämättä liikkeiden erikoisuuden sekä hävittyään pelin finaaliin nousevalle 1B:lle 3-0, 2A takoi tiensä pronssiotteluun.
Kallen muuvsit
Toisaalla selvitettiin 2C:n ja abien välistä tilannetta, mutta jostain syystä pelin pisteet ovat kadonneet. Huhun mukaan Jarin suojatit olisivat kuitenkin pettäneet rakkaan opettajansa ja, no, hävinneet erän 3-2. Sama huhu kertoi myös, että yhtä kurja tilanne olisi ollut Jussin ryhmää vastaan pistein 7-1. Tämähän oli siis vain pelkkää kuulopuhetta ja päästämme rakkaat abimme pelaamaan kunniallisesti suuremmille kentille päätöksen jälkeen.
Kultaottelusta ei varmaan tarvitse kertoa voittajaa, sillä me kaikki valitettavasti tiedämme sen. Kyllähän siinä kävi niin, että Jussin tuuletukset jatkuivat finaaliin saakka ja voittajien oli helppo hymyillä. Jussin kannattamisesta emme sitten tiedä. Pronssiottelu käytiin 2A:n ja 2C:n välillä lopputuloksella 3-0.
Voittajien on helppo hymyillä. Ja kannatella Jussia?
Ja niin, nyt siihen opettaja vs. oppilaat, siis El Classico: Pitkä ja melkein verinen kamppailu, joka kääntyi lopulta rankkareihin. Opettajat ottivat melkein parannusta viimevuotiseen ja saivat tulokseksi lopulta 2-1.
Paikallinen Maradona juhlisti El Clasicossa tekemää maaliaan samana päivänä, kun...
...näimme Jarin pitkittämässä otteluita aivan kuin oppilaat tehtävien palautuksia.