sunnuntai 1. kesäkuuta 2014

YES-projektin matka Turkkiin, but first let me take a #selfie

Lähdimme YES-projektin viimeiselle matkalle äitienpäiväaamuna  kello 8.00 Huittisten linja-autoasemalta. Retkikuntaamme kuului ihastuttavat leidit Piia ja Janita, herrasmiehet Lasse, Frans ja Petteri sekä lentokentällä meidät vastaanottanut Jari. Turvatarkatukseen jäi ainoastaan Fransin hiusgeeli, josta koitui myöhemmin hankuluuksia uuden löytämisen takia. Saavuimme ensin Istanbulin lentokentälle, jossa hengailimme neljän tunnin ajan pelaten korttia. Portilla ennen  Samsuniin vievään koneeseen nousua tapasimme projektin puolalaiset, joista osa olikin ainakin Jarille ennestään tuttuja. Saavuimme Aasian puolelle Samsunin lentokentälle 14 tunnin matkustamisen jälkeen, jossa isäntäperheemme odottivat jo meitä. Poskipusujen ja suurten ruokakattauksien jälkeen pääsimme nukkumaan ja jännittämään seuravaa aamua.
Äitienpäiväonnittelut lentokentältä!

Maanantai:
 Aamulla matkasimme kukin omalla tavalla kouluun ja odotimme kuumeisesti tuttujen kasvojen ilmestymistä paikalle. Projektin viimeisen tapaamisen johdosta virallinen osuus projektin purku ja oma esittely olivat lyhyet, mutta ytimekkäät. Muutamien laulu- ja tanssiesityksien jälkeen kiertelimme koulua ja söimme lounaan koululle kootusta buffetista. Jo ensimmäisenä päivänä tuli selväksi, että turkkilaisilla vallitsi kiihkeä selfie-vaihe ja saimme kukin osamme 15 minuutin julkisuudesta. Koulun jälkeen suurin osa porukasta lähti yhdessä lähellä sijaitsevaan uuteen ja suureen ostoskeskukseen Piazzaan, kun taas Lasse pääsi isäntäperheensä kanssa "matkoille".


turkkilaisen buffetin antimia

Tiistai:
Koululle saavuttuamme lähdimme kiertelemään Samsunin nähtävyyksiä turistibussilla, joka ei kuitenkaan vetänyt vertoja Jarin bemarille. Kävimme Turkin tasavallan perustajan ja samalla ensimmäisen presidentin Atatürkin laivalla, sekä muilla nähtävyyksillä ja päädyimme syömään lounaan uudehkolla yksityiskoululla, joka oli kiertoajelumme viimeinen etappi. Jatkoimme kukin siitä omia polkujamme ja kokoonnuimme puolenyön aikaan koululle. Siitä alkoi yli seitsemäntuntinen matka kohti Kappadokiaa, joka sisälsi ylikovalla soitettua turkkilaista musiikkia, väsymyksen ensisijaisia oireita, sekä yön hämäriä huoltoasemia. Jotkut saivat nukkua, toiset eivät.




Keskiviikko:
Yön matkustettuamme saavuimme hotellille, söimme aamupalan, vaihdomme opettajiakin yllättäneellä supernopedella vaatteet ja jatkoimme matkaa ylläripylläri... bussilla. Päivän aikana kiertelimme karstivuorinähtävyyksiä, joista Kappadokia on tunnettu. Illalla kulttuurisoimme itseämme turkkilaisella illalla, joka sisälsi turkkilaisia tanssiesityksiä. Kommunikaatio hotellissa oppilaiden välillä onnistui vessojen ilmanvaihtokanavien välityksellä.



Torstai:
Ennen paluuta Samsuniin kävimme maanalaisessa kaupungissa, jota sotilaat olivat asuttaneet, ja koska kertaus on oppien äiti kävimme ulkoilmamuseossa, jossa oli myös karstivuorinähtävyyksiä, sekä paikallisessa viiniputiikissa. Loppupäivämme koostui bussimatkasta takaisin Samsuniin hyväntuoksuisessa bussissa, jossa tuli selväksi, mitä kosmetiikka-alan tuotetta paikalliset jättivät käyttämättä. Bussimatkaa saattelivat turkkilaiset yhteislaulut sekä valtavat salamat.

Perjantai:
Koska yöunet olivat jo muutenkin jääneet vähälle ei torstai-perjantai välinen yö tuntunut missään, kun otimme suomalaisten kanssa suunnaksi Samsunin lentokentän ja Istanbulin. Samsunista jäivät mukaan poskipusut, Janitan turvonneet nilkat, Lassen uusi väritys ja osalle ainakin täysinäinen vatsa turkkilaisesta ruuasta. Istanbulin päässä matkamme hotellille koostui tunnin kestäneestä bussimatkasta, lauttamatkasta Aasian puolelta Bosborinsalmen yli Euroopan puolelle, raitiovaunumatkasta sekä kävelystä painavien laukkujemme kanssa Wi-Fin kattavalle hotellille. Päivän aikana tutustuimme Hagia Sofiaan ja päästimme Fransin irti basaareilla. Illan vietimme kroatialaisten kanssa, jotka olivat samaan aikaan Istanbulissa.
Hagia Sofia

Lauantai:
Ansaitun myöhäisemmän herätyksen ja kattoterassilla nautitun aamupalan jälkeen suuntasimme Siniseen moskeijaan ja Topkapin palatsiin. Nähtävyyksien jälkeen suuntasimme Taximin ostoskadulle, johon oppilaat jäivät shoppailemaan opettajien lähtiessä Jarin matkan kohokohtaan mihin muuhunkaan kuin jalkapallo-otteluun. Suureksi pettymykseksi Jari ei kuitenkaan tälläkään kertaa päässyt nauttimaan jalkapallosta Turkissa, josta kuulimme vielä pitkään. Janitan suusta kuultu päivän motto kuitenkin piristi Jarin päivää. Söimme viimeisen aterian yhdessä paikallisessa ravintolassa, jossa Petteri vihdoin sai tulisen makuelämyksensä, tosin Fransin lautaselta.

Sinisen moskeija sisältä


Sunnuntai:
Vähäisten yöunien saattelemana palasimme takaisin helteiseen Suomeen. Retkikuntamme palasi Huittisiin takaisin eri kokoonpanolla ja siihen kuuluivat edelleenkin ruskettuneet ja vieläkin ihastuttavat leidit Piia ja Janita sekä matkalta mukaan tarttuneet Rambo ja Justin Bieber.

Kuvat: Piia, Lasse ja Jari
Teksti: Janita ja Piia

1995 reloaded!



Ylioppilaslakit oli huollettu vitivalkoisiksi, juhlapuvut räätälöity loisteliaiksi, gaudeamusigiturit opiskeltu (ainakin sinnepäin) ja Twitter täytetty epäuskoisilla viesteillä. Tässäkö tämä nyt sitten oli? Lauttakylän lukion kevään 2014 ylioppilailla oli kolmi- tai nelivuotisesta urakasta jäljellä loppusuora, ja se marssittiinkin Fransin ja Veeran hartioiden takana ylväästi kuin Suomen olympiajoukkue Tukholmassa 1912. 

Loppusuora. Veera ja Frans kärjessä, mutta riittääkö kiri voittoon?

Vaikka lukiotamme ei tällä kertaa varsinaisesti kirjoitettu maailmankartalle, juhlassa aisti täysin aiheellisen ylpeyden, tyytyväisyyden ja haikeuden. Kaikesta huolimatta vuosikerta 1995 oli kuten kyseinen vuosi suomalaisessa folkloressa ylipäänsä: nevöforget. Se jätti lukioon uniikin jälkensä, eikä Lauttakylän lukio ole enää entisensä. 

Vakavaksi vetää, kun meidät jättää.

Itse juhla eteni – rehtori Mäkistä lainatakseni – vanhaa hyvää akateemista tapaa noudattaen. Aluksi haudattiin kansalliset suvivirsikiistat ja kuultiin klassikkokappaleesta @Puppe1965 Summer 2014 remix. Urheiluturnauksissa aina päähänsä saanut (mutta muuten toki perin sympaattinen) 3A pääsi vielä sikäli esiin, että ryhmänohjaaja Birgitta lausui tervetuliaissanat, ja sitten rehtori Mäkinen pääsi vauhtiin. Ellei miestä paremmin tuntisi, arvoisaa rehtoria voisi juhlapuheen perusteella luulla keski-ikäiseksi kiukkuiseksi mieheksi – sen verran kovaa kritiikkiä tämä sivistysvaltion vartiolinnake latasi lukiouudistusten puuhastelijoiden niskaan. Ja aiheesta.

Suvivirsi, säestäjänä Lenin-sedän kitaraduo Ho Chi Minh Citystä.

”Melkein poliittisten kannanottojen” jälkeen oli vuorossa pääasia eli lakkien jako. Kaikkien yllätykseksi lakit olivat ryhmänohjaaja Marttilan järjestelyjen jäljiltä täsmälleen oikein rivitettynä, joskaan tarina ei kerro, tapahtuiko Tampereen yössä päähineidenvaihdoksia vääriltä omistajilta oikeille. 

Onnea Emilia, eikun Hanna, eikun Teemu...

...eikun Sakke!
Ylioppilastutkintolautakunnan rehtorille suomin valtuuksin 1995 nevöforget julistettiin oppineiksi miehiksi ja naisiksi, kotsat aseteltiin kutreille ja suoritettiin latinan lyhykäinen oppimäärä Gaudeamus Igiturin sanareissa. Lopputulos: magna cum laude approbatur.

"Ylioppilastutkintolautakunnan minulle suomin valtuuksin..."

Nelli dominoi puhujanpönttöä. Kuin vanhaan hyvään aikaan.
Uuden ylioppilaan puheessa Nelli pääsi vielä kerran valloittamaan puhujanpöntön ja oli kuin kotonaan. Oppilaskunnan hallituksen ex-diktaattori ei kitsastellut kehuissa kiitellessään kaikkia. Lievää väkivaltaa puheelle tehden sen sanoman voisi tiivistää näin: Lauttakylän lukio olemme me kaikki, ja paljon onnea meille ylioppilaille!

Siis onnea teille! Nevöforget! Venceremos! Hasta la victoria siempre! El pueblo unido jamás será vencido! Steht auf, wenn ihr Lauttakylän lukio seid! Huutomerkki!





Teksti: Jari
Kuvat: Vesku ja Jari

PS. Kiitos teille, ylioppilaat. Ihan oikeasti. Hauskaa oli koko kolme vuotta.