torstai 13. joulukuuta 2012

Opinto-oppaiden metsästystä abiturienttien voimin



Kaikille tietämättömille sekä niille, joiden ikä ei riittänyt mukaan reissuun tiedoksi, että me ihanat abiturientit pääsimme nauttimaan tiistaina 4.12 Studia messujen annista Helsingin messukeskuksessa. Tiedontäyteinen päivämme kulki suurin piirtein näin:

8.30          Ahtauduimme bussiin ja eväiden noudon sekä pikaisen nimenhuudon siivittämänä suuntasimme kohti määränpäätämme.




noin 10.15 Pidimme ”pikapysähdyksen” Karkkilassa. Kaikkien abien vihdoin saavuttua takaisin bussiin jatkoimme matkaa Helsinkiin ja allekirjoittaneet saivat rehtorilta erityisluvan opettaa  muutamille nimeltämainitsemattomille (kuten Pete!!) aikataulusta myöhästyneille opiskelijoille kellon käyttöä.

11.30       Saavuimme lopulta täpötäyteen messukeskukseen, jossa abiturientteja tulvi lähes kirjaimellisesti ovista ja ikkunoista opinto-oppaita täynnä olevine kasseineen.



11.30-14.00 Yritimme luovia ”kyynärpäätaktiikalla” eteenpäin kohti meitä kiinnostavien oppilaitosten    pisteitä, mutta koska muualla Suomessa ei ilmeisestikään käytetä liikkumisessa minkäänlaista järjestystä ja väkeä oli liikkeellä vähintään saman verran kuin Stockmannin Hulluilla päivillä, kulki abeja niin myötä kuin vastavirtaankin ja väenpaljous aiheutti meissä pikkukaupungin asukeissa lähinnä ahdistusta. Näin ollen paoksi lentopalloturnauksesta tarkoitettu retkemme epäonnistui täysin tarkoituksessaan, sillä ihmismassassa eteenpäin rämpiminen kävi todella urheilusta.  

                  Kävimme tutustumassa niin yliopistoihin kuin ammattikorkeakouluihinkin ja oli mukavaa saada konkreettista tietoa opinnoista itse opiskelijoilta, joita vaivasimme pitkään turhauttavilla kysymyksillämme pääsykokeista, opintojen sisällöstä ja suuntautumisvaihtoehdoista. 



              Kierrettyämme etukäteen suunnittelemamme pisteet ehdimme tutustua messujen muuhunkin antiin. Paikalta löytyi muun muassa puolustusvoimien piste, jossa saattoi kokeilla voimiaan 55 kiloisen nuken nostamisessa. Infoa pääsykokeissa menestymiseen ja opiskelijaelämään taas antoivat tietoiskusalit, joista toki oli turha etsiä istumapaikkaa, sillä jalkansa väsyttäneet abit olivat vallanneet kaikki tuolit. 

Esimerkki väsyneestä abista


             Lopulta päädyimme keskustelemaan (lue väittämään vastaan) Perussuomalaisten nuorisojärjestön edustajien kanssa mm. Eurokriisistä ja ajauduimme matalan energiatasomme vaikutuksesta syömään poliittisesti varautuneita Keskustan sipsejä. 

14.00    Kierrettyämme kaikkien kiinnostavien ja ei niin kiinnostavienkin oppilaitosten pisteet sekä etsittymme turhaan istumispaikkoja, lähdimme takaisin kohti lukiota. Kerrankin kaikki abit olivat ajoissa bussissa!

15.40-16.00 Pysähdyimme Forssan Autokeitaalla, jossa abit ahtasivat itsensä täyteen roskaruokaa. Matka jatkui eteenpäin hieman aikaisempaa rauhallisemmissa tunnelmissa, sillä eräät nimeltämainitsemattomat ”nälkäkiukusta” kärsineet kirjoittajatkaan eivät ehtineet enää mässäykseltään marisemaan!

17.00      Me väsyneet abit (paitsi Timo, jolla oli vähän liikaakin energiaa) saavuimme takaisin koululle mukanamme rutkasti tietoa oppilaitoksista. Kaiken kaikkiaan antoisasta päivästä jäi kaikille käteen ainakin Jarin sanoin muutama hehtaari tuhottua metsää ja jokunen mainoskynä. Toiset toivat mukanaan myös intoa kiinnostavan alan löytymisestä, kun taas toisille käteen jäivät lähinnä murtuneet unelmat suosikkialojen pääsykoepäivien mennessä päällekkäin ja päiden mentyä yhä enemmän pyörälle uusien kiinnostavien vaihtoehtojen vuoksi. 


Teksti: Arkkitehtitoimisto Kullannuput Oy:n tulevat omistajat Petra ja Katri
Kuvat: Petri ja Aleksi

4 kommenttia:

  1. Mistä tunnistaa kokemattoman messukävijän? Siitä, että se raahaa mukanaan ison muovikassillisen "tuhottua metsää", jonka sisältöä se ei koskaan tule vilkaisemaankaan. Kokenut messukävijä sen sijaan keskittyy etsimään ilmaista lattea, koska itse messu on niin kovin lattea.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toisinaan kokenut ei-lattesta pitävä messukävijä keskittyy täyttämään taskut (huom. ei kassia!) jaossa olevilla karkeilla - koska niillä pitää pitkään myös nälän loitolla - ja mikäli sattuu osumaan hyviä kyniä, ottaa niitä mukaansa viedäkseen työpaikalleen, jossa ei milloinkaan ole kyniä, kun niitä tarvitsee.

      Poista
  2. Mikä eläin tossa kolmannessa kuvassa on?

    VastaaPoista
  3. Jari ymmärrän huolesi metsän tuhoamiseen liittyen, mutta voin harmiksesi ilmoittaa, että suurin osa abeista kantoi nuo ah niin turhat opinto-oppaansa Studiasta joko kangas- tai paperikassissa, ei suinkaan muovikassissa. Kaiken lisäksi henkilökohtaisesti jopa luin/selasin nuo muutaman hehtaaria metsää, vihreää kultaamme.

    VastaaPoista