keskiviikko 29. elokuuta 2012

Eräjormailua UKK:ssa


Tunnelma bussissa oli sekä innostunut että hermostunut. Seitsemän retkeläistä pohtivat tulevaa viikkoa tunturien ja porojen keskellä sekä sitä, mihin oikein olivat itsensä laittaneet. Alkamassa oli viiden päivän vaellusreissu Urho Kekkosen kansallispuistossa Inarissa, jossa vaeltaisimme noin 80 kilometriä vaihtelevassa maastossa kantaen kaikkea selviytymiseen tarvittavaa selässämme. Sitä ennen edessä olisi kuitenkin vielä pitkä ja puuduttava 14 tunnin yöllinen bussimatka, jonka aikana ei paljon silmiä ummistettu.
                      Aamun sarastaessa saavuimme Kiilopään tunturikeskukseen väsyneinä öisestä valvomisesta. Väsymyksestä huolimatta edessä oli 15 kilometrin patikointi Suomunruoktun autiotuvalle, jossa viettäisimme ensimmäisen yön. Ensimmäiset kilometrit olivat rehellisesti sanottuna täyttä tuskaa, sillä rinkka painoi harteilla enemmän kuin kaikki Poromaan porot yhteensä. Kun pääsimme matkan puolivälissä sijaitsevalle laavulle, olimme tauosta huojentuneita, joten kaivoimme trangiat ja pussiruuat rinkoistamme ripeästi esiin ja aloimme keittää vettä, jonka olimme juuri noutaneet tunturipurosta. Iltapäivällä Suomunruoktussa autiotupa yllätti odotuksemme: se oli siisti ja sijaitsi aivan puron varrella. Matkasta ja valvomisesta väsähtäneet miehet päätyivät telttoihinsa vetämään sikeitä jo kello viideltä. Naiset puolestaan kävivät pesulla jääkylmässä purovedessä ja painuivat sen jälkeen pehkuihin.
                      Puoli yhdeksän herätyksen jälkeen vedimme puurot naamariin, siivosimme tuvan ja lähdimme kohti seuraavaa etappia, Tuiskukurua. Jo nyt matkan teko tuntui paljon vaivattomammalta johtuen siitä, että kroppamme olivat jo tottuneet ”erämaan” rasituksiin. Tästä huolimatta päivän haasteena oli tuhoton kuumuus ja auringon paiste, jotka söivät miestä rotan lailla.
Maisemat vaihtelivat metsäisistä soista karuihin tunturikoivikkoihin. Reitin varrella bongasimme esimerkiksi lakkoja, kynttiläkuusia, sammakoita, lampia, koskia sekä riekon ja maakotkan. Vaellustahtimme oli reipas, joten perillä Tuiskukurun autiotuvalla meillä oli runsaasti aikaa levätä kuuman kaakaon ja korttipelien äärellä.
                      Keskiviikkoaamun kahdeksan kilometrin kävely ei kauaa vaeltajien eliitiltä kestänyt. Matkan loppupuolella odotti hyisen puron yli kahlaus, joka aiheutti kirkaisuja ja tunnottomia jalkoja. Määränpäässä Luirojärvellä saimme valita Sokosti-tunturille kiipeämisen ja laiskottelun väliltä. Veskun sanoin: ”Lauttakylän lukion vaelluskurssilaiset yöpyivät Hiltonissa. Ilona, Janita ja Satu huiputtivat Sokostin, muut tyydyttivät hedonistisia mielihalujaan saunomalla, uimalla ja aiheuttamalla pahennusta.” Saunominen ja uiminen luonnon helmassa olivat ainutlaatuisuudessaan viikon miellyttävimpiä hetkiä ja sen jälkeen olo tuntui puhtaammalta kuin koskaan. Iltaisen hierontapiirin ansiosta uni maittoi.
                      Voimat alkoivat lähennellä loppuaan torstain vaelluksella, mutta matkaa oli kuitenkin vielä runsaasti taitettavana. Pinnat olivat kireällä itse kullakin, sillä torstai oli päivistä ylivoimaisesti raskain. Sade ja vaikea maasto sekä tunturissa harhailu koettelivat hermoja, joten Lankojärven autiotuvalle pääsy tuntui suurelta saavutukselta.
                      Viimeisen päivän 20 kilometrin vaellus sujui voimiimme nähden sutjakkaasti. Sakarin mielikuvien seurauksena mielemme valtasi kylmä Coca-Cola jäillä. Ja tuntureita riitti: kiipesimme ylös, alas, ylös ja alas. Uupumus näkyi kaikista kurssilaisista, muun muassa allekirjoittaneista toinen heitti kuperkeikkaa rinkka selässä, ja toinen puolestaan ryntäsi puuta päin. Viimeiset kilometrit matkasimme lähes juosten ja perillä limonadi sekä korvapuusti maistuivat sanoinkuvaamattoman herkullisilta.
                      Kokonaisuudessaan viikko Lapin luonnossa oli rakoista sekä kipeistä lihaksista huolimatta mieleenpainuva ja loistava kokemus. Vaikka ehkä hieman hassulta kuulostaakin, oli uskomattoman hienoa olla lähes viikko ilman yhteyksiä normaaliin arkielämään. Vaelluksen haasteellisuus ja luonnon armoilla oleminen saivat ajattelemaan erilaisesta näkökulmasta. Kuten Roope totesi, luonnossa on ihmisen hyvä olla.

                                                                                                                                          Emma ja Julia




                                                                                                             
                                                                                                                                              



1 kommentti:

  1. komia reissu oli, kiits vaan seurasta ;) ai nii, olis sitä kylmägeeliä ollu vähän enempäänki hierontaan :P

    VastaaPoista