Näe ja koe Alankomaissa

Koninginnedag, alkujaan kuningatar Julianan syntymäpäivä

Kuningattaren päivä, 30. huhtikuuta, on kansallinen vapaapäivä Alankomaissa. Vuonna 2014 Willem-Alexander astui valtaan ja juhlapäivää alettiin kutsua kuninkaan päiväksi (Koningsdag) ja sitä vietetään 27.4, uuden kuninkaan oikeana syntymäpäivänä. Silloin koko Amsterdamin kaupunki pursuaa oranssista väristä.   Kuninkaan päivän juhlinta alkaa jo edeltävänä iltana (Koningsnacht) karnevaalimaisessa tunnelmassa ja seuraavana päivänä vuotuisena perinteenä kuninkaallinen seurue vierailee jossakin Alankomaan kaupungissa tai kunnassa osana juhlaa. Vaikka museot ja nähtävyydet ovat suljettuina, kaduilla on kaikenlaista tapahtumaa: livemusiikkia, juhlia, teatteriesityksiä, pelejä ja leikkejä sekä koko kaupungin kattava kirpputori.

Festarikesä Alankomaissa
A Campingflight to Lowlands Paradise, lyhyemmin Lowlands, on maan suosituimpia festivaaleja. Kolmepäiväiset festivaalit järjestetään elokuun puolessa välissä Biddinghuizenin kylässä Walibi Holland –huvipuistossa. 200 artistin musiikkitarjonnan lisäksi festareilta löytyy tanssia, teatteria, elokuvia, vartalomaalausta ja katutaidetta.
Defqon.1 on tanssimusiikkifestivaali, joka keskittyy soittamaan rankempaa elektronista tanssimusiikkia kaiken kaikkiaan 14:llä eri lavalla! Festivaalit pidetään kesäkuun viimeisenä viikonloppuna samaisessa Biddinghuizenissa sijaitsevassa huvipuistossa. Kävijämäärä on noin 55 000 ja liput myydään välillä loppuun jopa tunnin sisällä. Defqon.1 järjestetään myös Australiassa.

Muita Alankomaissa järjestettäviä festivaaleja ovat mm. rockmusiikkiin keskittyvä Pinkpop Festival, taiteen ja elektronisen tanssimusiikin yhdistävä Mysteryland sekä Sensation, johon ihmiset tulevat valkoiseen pukeutuneena kuuntelemaan mitäpä muutakaan kuin elektronista tanssimusiikkia.

Korkeakulttuuria Amsterdamissa
Itse Alankomaan pääkaupunki Amsterdam on hyvin korkeakulttuurillista aluetta. Musiikkia voi kuunnella yhdessä maailman parhaimmista konserttitaloista Concertgebouwssa, jossa akustiikka on huippuluokkaa. Siellä järjestetään vuosittain yli 300 konserttia ja kuuluisimpana näistä pidetään sinfoniaorkesteri Concertgebouwn konsertteja. Myös erilaiset baletit ja oopperat ovat olennainen osa Amsterdamin kulttuuria ja niitä pääsee seuraamaan useasti muun muassa Koninklijk Theatre Carressa. Kaikkien festareiden, oopperoiden, teatterien ja konserttien lisäksi yksi olennainen tapahtumapaikka suurienkin konserttien järjestämiseen ovat kirkot. Oiva paikka urkumusiikinkuuntelulle onkin Oude Kerk.

Konserttitalo Concertgebouw

- Ansku ja Suvi / KVK

Paintball vaiko painball??

Muistaako joku vielä reilu viikon takaisen erittäin aurinkoisen ja muutenkin ihanan keskiviikkopäivän, jolloin joukko uljaita lalulaisia matkasi kohti Turkua? Matka alkoi suunnilleen kello 11.40. Määränpäässä ihmetteli osa saapumistamme hallille, missä yhä rikottiin paljon keskustelua herättänyttä alkoholilakiuudistusta suurilla mainostauluilla ja muilla sen sellaisilla. Kyseisen hallin takaa löytyi kuitenkin erillinen rakennelma, joka oli päätepysäkkimme. Värikuulasodan sisäversiossa kuulat eivät aukea eli väriä ei lennä, vaikka osa näin vielä luulikin.

Ei kestänyt kovin kauaa, kun porukkamme jakaantui kolmeen osaan: ykköset abivahvistuksilla (mustat), kakkoset abivahvistuksilla (valkoiset) ja abitiimi (punaiset) ja paukuttelu sai alkaa. Kentällä taisteli kaksi tiimiä kerrallaan. Areena oli kuin ränsistynyt kaupunki. Piilo- ja kyttäyspaikkoja oli monenlaisia: autoja, rengasvalli, "kerrostaloja" ja epämääräisiä seiniä. Näkyvyys oli heikko sumun keskellä, joka lisäsi tunnelmaa taistelumusiikin lisäksi.

Joukkueiden taktiikat erosivat hieman toisistaan ja niitä kehiteltiin pelien aikana. Mustien taktiikkana oli pitkälti kärkkyminen lähellä omaa kotipesää, mikä osottautui melko hyväksi pisteitä katsottaessa. Punaiset eivät tästä taktiikasta erityisesti pitäneet, vaan suosivat aggressiivisempaa lähestymistapaa. Allekirjoittaneet kuuluivat valkoiseen tiimiin, joten muiden joukkueiden taktiikoista on vähäisempää tietoa. Aluksi oli hieman haparointia strategisesti ja siitä oli merkkinä muutamat kiljahdukset ja ryhmittäytymiset vääriin paikkoihin, mutta monista tappioista huolimatta into säilyi loppuun saakka. Muun muassa Olaf keksi käyttää pakettiautoa hyväkseen. Taktiikkana oli ikkunan veivaaminen alas, kun ampuu. Vastaavasti vastustajan tulittaessa ikkuna laitettiin takaisin kiinni. Muutamat joukkueiden urheimmat ottivat riskin ja syöksyivät tilaisuuden tullen vaivihkaa vastustajan kotipesään ja lunastivat taistelun voiton.

Valkoiset voittivat kaksi taistelua, punaiset viisi ja koko sodan voitti musta tiimi kuudella taisteluvoitolla (lähde?). Taisteluissa ei mustelmilta vältytty, sillä suoran osuman saadessaan huomasi kyllä tulleensa ammutuksi (auts!).

Kaikki kolme joukkuetta seksikkäissä uniformuissaan.

Oppilaskunnan hallitusta mahtireissusta kiittäen Sanni ja Minna.

Kuva: Frans

Lentopallon jumalat, katsoitteko meitä?

Suomen Yleisradio, Lauttakylän lukion sali. Täällä sivistyksen kehdossa on tänään kilvoiteltu lentopalloilun, tuon jalon sinivalkoisen urheilumuodon herruudesta olympolaisessa hengessä. Salskeat isänmaan toivot löivät palloa parkettiin kerrassaan herkuliaanisella voimalla, niin että isänmaalliset mielet täyttyivät ylpeydestä nuorukaisten pelatessa tätä urheilun suurvaltaa maailmankartalle. Kokeneenkin urheilutoimittajan mieli herkistyi, kun sain kunnian seurata taistelutantereilla mittelöä, joka elämyksellisesti kaivoi muistojeni kultaisesta virrasta Hannes Kolehmaisen eeppiset sankarteot Tukholman olympialaisissa 1912.

Mutta palatkaamme tähän päivään. Asemapaikkani Huhkolinnan suurella areenalla oli erinomainen suurten urheiluhetkien tarkkailuun. Avajaisseremonioiden jälkeen 2A ja 2B osoittivat kehittyneensä pettymyksen tuottaneen viime kauden jäljiltä niin, että ryhmänohjaajien henki salpaantui jännityksen täyteisessä koitoksessa. Taistelun tauottua tulostaulu näytti lopputulokseksi pystyviiva pystyviiva pystyviiva pystyviiva pystyviiva poikkiviiva pystyviiva pystyviiva pystyviiva pystyviiva pystyviiva poikkiviiva pystyviiva pystyviiva pystyviiva pystyviiva pystyviiva poikkiviiva, pystyviiva pystyviiva pystyviiva pystyviiva pystyviiva poikkiviiva pystyviiva pystyviiva pystyviiva pystyviiva pystyviiva poikkiviiva pystyviiva sekä pystyviiva pystyviiva pystyviiva pystyviiva pystyviiva poikkiviiva pystyviiva pystyviiva pystyviiva pystyviiva pystyviiva poikkiviiva pystyviiva pystyviiva pystyviiva pystyviiva pystyviiva poikkiviiva, pystyviiva pystyviiva pystyviiva pystyviiva pystyviiva poikkiviiva pystyviiva pystyviiva pystyviiva pystyviiva pystyviiva poikkiviiva pystyviiva pystyviiva pystyviiva. Näin 2A ilmeisesti ryhmänohjaajan palkkion kannustamana tahi pelottamana eteni jatkoon erin 2-0.

Abiturienttien puolelta jatkoon eteni 3B, joka alivoimallakin pelaten otti 2-0 niskalenkin 3A:sta. Sen jälkeen 3B tulkitsi sääntöjä luovasti huhkiessaan 2A:ta vastaan. Kaikesta huolimatta sen voitto 2-0 (15-12, 15-10) oli ansaittu, mikä oli sinänsä hyvä, koska 2A:n mesenaatin rahasäkin nyörit olisivat ratkenneet voittobonuksia jaettaessa.

Kun sitten saapastelin lukiolle, vanhat kansakoulunopettajan silmäni eivät olleet uskoa näkemäänsä. Finaali oli alkamaisillaan, ja

Astun saliin ja mitä näen? Jussin joukkue on finaalissa. Yllätyin että yllätyin. #lentopallo JE
— Lauttakylän lukio (@Lauttakylnlukio) 19. tammikuuta 2015

Oli nimittäin käynyt niin, että ykkösten peleissä kukin oli voittanut kertaalleen. Niinpä 1B:n ryhmänohjaaja kaukaa viisaasti oli paitsi hyödyntänyt kotikenttäetua myös jättänyt tarkemmin määrittelemättä systeemin ja nyt sovelsi sopivat sääntökohdat.

Loppuottelu nousi spektaakkelimaisuudessaan lentopallon kunniagalleriaan. 3B:n voitettua avauserän 25-15 sillä oli jo ratkaisun avaimet hyppysissään. 1B kuitenkin uhmasi luonnonlakeja voittaen toisen erän 25-23, ja sitten mentiin ratkaisuerään. Liekö syy ollut yleisön raivoisassa kannustuksessa vai lentopallon jumalten asettumisessa Jussin puolelle, mutta loppuhetket olivat kuin suoraan tarustoista. 3B torjui vielä ensimmäisen ottelupallon, mutta sitten tuli toinen, ja syöttämään asettui Jussi Marttila. Ensin hän pommitti joukkueelleen toisen ottelupallon, ja seuraavaksi maestro kristallinkirkasta pelinlukuaan hyödyntäen sijoitti pallon tyhjään paikkaan. Lattiapöly pöllähti, aika tuntui pysähtyvän, ja pokaali palasi kotiin. Kunniakkaan päivän päätteeksi oppilaskunnan Dream Team kukisti merkityksettömässä ottelussa opettajakunnan 2-0 (25-17, 25-14). Helsinki, porilaisten marssi.

Direktoraatin valitsema All Stars: Jussi Jussi Jussi Jussi Jussi Jussi #lentopallo JE
— Lauttakylän lukio (@Lauttakylnlukio) 19. tammikuuta 2015

Yks risti kaks, Jussi matalaks! Mertsi sekä Kalle, jäätte jyrän alle! T. Oppilaskunta, DreamTeamin puolesta!
— Lauttakylän lukio (@Lauttakylnlukio) 19. tammikuuta 2015

Raportti: JE

Edit: lisätty huippusalaista tiedustelupalvelun hankkimaa kuvamateriaalia.

Tunnettuahan on, että Jussin joukkue voittaa vaikka kädet taskussa. Jopa lentopallossa.

Anun tyylipisteet kolme kertaa 19,5, kerran 19, kerran 18,5. Menee kärkeen.

"Anu mitä v..."

Essi kunnostautui päivän ttuilijana. Ilmankos naurattaa.

Vauhtimatkatrilogia, osa 3

Andorran patikointien jälkeen oli aika hypätä linja-autoon ja matkustaa viimeiseen kohteeseemme, Barcelonaan. Joukkoliikennettä hyödyntävästä matkanteosta riittänee, jos mainitsemme, että ilahdutimme paikallisia kanssamatkustajiamme solkkaamalla äidinkielellämme toinen toistaan enemmän väsymystä korostavia lauseita sekä ihailimme upeita maisemia.

Keekki matkusti turvallisesti hatun päällä.

Itse Barcelonassa vietimme ensimmäiset hetket tukahduttavassa metrossa sekä seikkailemalla rinkat selässä muotiliikkeiden ja niiden asusteilla koristautuneiden paikallisten keskellä. Vain muutaman askeleen päässä kaikesta luksuksesta sijaitsi ah-niin-ihana majapaikkamme Lenin hostel, jonka käytävien seiniltä saattoi löytää potretteja itse Lenin-sedästä. Seuraavat päivät välttelimme tätä kommunismin kehtoa, iltojen saapuessa palasimme poikien huoneeseen pelaamaan hygieniaolosuhteiden inspiroimaa peliä ja öisin välttelimme lakanoihin kietoutumista. Onneksemme emme kuitenkaan kokeneet näitä olosuhteita yksin, vaan yö toisensa jälkeen jaoimme vuoteemme paikallisten petitoverien, luteiden, kanssa.

Ensimmäisen illan huumassa osa urheasta joukkiostamme onnistui lähes hukkumaan suurkaupungin vilinään, mutta pimeyden saapuessa olimme jälleen yhdessä nauttimassa perinteistä iltapalaa (eli hampurilaisia sekä majoneesilla kuorrutettuja perunoita) läheisessä ruokapaikassa. Vetäydyimme yksi toisensa jälkeen unten maille, ja olimmekin aamulla virkeinä valmiita uusiin seikkailuihin.

Ensimmäisen illan vauhdikkaiden seikkailujen jälkeen heräsimme aamulla virkeinä uuteen päivään ja uusiin oppitunteihin. Päivän kohokohdat olivat 1) kioskijäätelöt sekä 2) taideasiantuntija Piritan opastama arkkitehtuuria käsittelevä kierros, jonka aikana ehdimme nähdä Gaudin käsien jälkiä eri puolilla kaupunkia. Opettajien toiveesta tasapainotimme tätä aspektia vierailemalla myös museossa, jossa pääsimme tutustumaan muun muassa ihmis-, kasvi- ja eläinhistoriaan sekä erilaisiin ennätyksiin. 

Gaudi-kierros herätti kiinnostusta...

...tai sitten ei.

Stereotypinen ryhmäkuva, vol 2.

Päivän vaihduttua torstaiksi heräsimme aikaisin ja suuntasimme junien, bussien ja taksien avustuksella Barcelonan ulkopuolelle. Ensimmäinen visiitti sijoittui Figuerasiin ja seuraavaan museoon, joka oli täynnä Salvador Dalin monipuolisia aikaansaannoksia aina perinteisemmistä teoksista surrealistiseen tilataiteeseen. Täytyttyämme taiteesta ja lounaasta matkasimme vielä viettämään päivää Espanjan rannikolle kiiltävän sinisen meren sekä jalkapohjia polttelevan hiekan luokse. 

Hra Mertala ei suostunut korttipeleihin, ellei saanut itse valita peliä.

Dalin sisustama huone, kun kävelee rappusia ylös ja katsoo kamelin vatsasta
roikkuvan lasin läpi.

Poikien ruusutempauksen (ks. video) kunniaksi
ostimme heille syötävän kasvin.

Perjantaipäivänä tutustuimme muun muassa Espanjan historiaan sekä taloudelliseen tilanteeseen luentojen sekä konkreettisten paikkojen välityksellä. Teimme tuttavuutta myös putiikkeihin, joihin osa mielellään sijoitti.

Kenttäluento historiasta ei saanut suuria aplodeja.

Illan tullessa opettajat pitivät lupauksensa ja johdattivat meidät valkoisten pöytäliinojen ravintolaan, jossa ei huvittanut edes pilata hienostunut tunnelmaa napsimalla tekotaiteellisia kuvia ruoasta. Sen sijaan voidaan mainita, että niin alkupalat kuin myös pää- ja jälkiruokakin maittoivat. Viimeisen illan jatkot vietettiin sen sijaan pelaamalla pöytäjalkapalloa. Olennaista ei liene se, kuka voitti minkäkin ottelun, vaan se, että team Jose & Sampo hävisivät pelin toisensa jälkeen. 

Mallitytyt ja -Vesa.

Viimeinen päivä kului heittämällä hyvästit hostellin yöllisille petitovereille sekä muille lisämausteille. Uupumuksesta huolimatta jaksoimme kuitenkin panostaa ruoan laatuun; lounaan nautimme ravintolassa, jonka menu sisälsi muun muassa lapsen kylkeä, kattilarumpuja, tortillavauvoja sekä rohkeita perunoita, ja lentokenttäpäivällinen hotkittiin alas ruokakriitikoiden ylistämässä Mäkissä. Vaikka väsymys ja valmiiksi koettu reissukaipuu iskivät, jaksoimme viihdyttää muita lentokoneeseen jonottavia kotitekoisilla lauluilla sekä huonoilla jutuilla.

Tieto matkasta Suomeen aiheutti lähinnä tyrmistystä.

Niin ja sitten tosiaan. Pitkä ja intensiivinen reissu on osittain tallennettuna videoblogeihin, joiden narratiivisesta äänestä sekä kuvauksesta kuuluu krediitti useimmiten Sanpolle ja toisinaan joillekin muillekin, joten työstimme pienen kollaasin, joka on läpikäynyt KGB-tason sensuurin ja silti selvinnyt tänne. Nauttikaa vauhdikkaasta ja huolimattomasta äänen ja liikkuvan kuvan juhlasta, jonka annoimme luvan kanssa näkyä myös editointityylissä (koska emme jaksaneet taistella tuulimyllyjä vastaan).

Tiedeleirikoulun opiskelijaosaston viestintäedustajat kiittävät ja kuittaavat.

Amsterdamin monet kasvot

Vaikka Alankomaat mielletään usein varsin pieneksi valtioksi, sieltä löytyy paljon nähtävää ja koettavaa. Varsinkin pääkaupunki Amsterdam tarjoaa lukemattomia nähtävyyksiä matkailijoille eläintarhoista erilaisiin museoihin.  Varsinaisia luonnonnähtävyyksiä Amsterdamista ei juurikaan löydy, sillä lähes koko kaupunki on ihmisten luomaa ja ylläpitämää, mutta sen sijaan vanhat talot, kanavat, uusi arkkitehtuuri ja värikkäät katukuvat ovat Amsterdamin tunnusmerkki. Uskomme vakaasti, että emme pääse tylsistymään missään vaiheessa matkaamme lukuisten nähtävyyksien keskellä.

Anne Frankin talo on yksi Amsterdamin suosituimmista museoista, jossa on parhaimmillaan käynyt yli miljoona kävijää vuosittain.  Anne Frankin talo on siis talo, jossa juutalaistyttö Frank piileskeli saksalaisia toisen maailmansodan aikana vuosina 1942-1944, jolloin hän kirjoitti päiväkirjaansa ”kirjeitä” kuvitteelliselle ystävälleen, omaelämäkerrallisia ja vertauskuvallisia kertomuksia sekä alakuloisia satuja. Vaikka Frank joutui loppujen lopuksi piileskelystään huolimatta keskitysleirille, mistä ei enää palannut, hänen päiväkirjansa säilyi ja sen ensimmäinen painos ilmestyi jo vuonna 1947. Kirjan ilmestymisen jälkeen ihmisten mielenkiinto tähän ”piilotaloon”, jota Anne kutsui ”Salaiseksi siiveksi”, heräsi ja he alkoivat suojella sitä. Kun talo sai purkutuomion uuden tehtaan tieltä, perustettiin Anne Frankin säätiö, jonka päämääränä oli hankkia rakennus omistukseensa. Loppujen lopuksi säätiö sai talon lahjoituksena ja museo avattiin toukokuussa 1960. Museon tarkoituksena on kertoa Anne Frankin elämästä sekä eri ihmisryhmien sorrosta ja eriarvoisuudesta toisen maailmansodan aikana ja tällä hetkellä talossa on lisäksi nähtävissä alkuperäinen Frankin päiväkirja. 

Anne Frankin päiväkirjasta tuli symboli juutalaisvainoille, joiden uhrina hän itsekin menehtyi Bergen-Belsenin -keskitysleirillä. Alkuperäinen päiväkirja on nähtävillä museossa, joka perustettiin vuonna 1960.

Myös punaisten lyhtyjen aluetta voidaan pitää eräänlaisena nähtävyytenä sen maineesta huolimatta, sillä kyseisellä alueella järjestetään jopa opastettuja kiertokävelyitä turisteille. Punaisten lyhtyjen alue syntyi aikoinaan kanavien varsille, jonne merimiehet purkivat laivansa. Nykyään prostituutio on Alankomaissa laillista ja verollista liiketoimintaa: ilotytöt ovat alueen pääelinkeino, mutta lisäksi siellä harjoitetaan muitakin oheisbisneksiä, kuten stripteasebaareja. Punaisen värin käyttö prostituution symbolina on edelleen mysteeri, mutta siihen liittyy tarinoita.

Esimerkiksi kerrotaan, että erään kevytkenkäisen naisen vaatteisiin oli merkitty punainen kirjain, josta tuli myöhemmin ilotytön merkki. Alueen turvallisuutta on lisätty liikkuvilla poliisipartioilla, mutta silti alueeseen kannattaa suhtautua pienellä varauksella: taskuvarkaita kannattaa vältellä, eikä katukaupustelijoidenkaan kanssa kannata ruveta lähempään tuttavuuteen.

Amsterdamista puhutaan monien kiellettyjen asioiden luvattuna maana, sillä prostituution lisäksi muun muassa tiettyjen huumeiden myyminen ja käyttäminen on täysin laillista.

Myös eläinrakkaille ja kasveista kiinnostuneille löytyy Amsterdamista tarjontaa. Artis-zoo on lähes 200 vuotta vanha eläintarha, josta löytyy 700 eläin- ja 200 puulajia. Eläintarha käsittää lisäksi kasvitieteellisen puutarhan, geologisen museon, planetaarion ja perhostalon. Hortus-Botanicus on taas kasvitieteellinen puutarha, josta löytyy yli 6000 kasvilajia. Sen perustivat aikoinaan munkit, lääkärit ja kemistit kasvattaakseen erilaisia lääkekasveja. 

Artis-eläintarhasta voi löytää mitä mielenkiintoisimpia ystäviä.

Amsterdamia on kutsuttu myös pohjoisen Venetsiaksi, sillä kaupunki on useiden kanavien ympäröimä. Parhaimman kokonaiskuvan kaupungista saakin osallistumalla kanavaristeilyille. Erilaisia reittejä on paljon, joten kukin voi valita mieleisensä risteilyn: iltapäivän nähtävyysajelun tai romanttisen yöristeilyn, jonka tunnelmaa vielä lisäävät pimeässä hohtavat sillat. 

Amsterdamista löytyy monia yön pimeydessä hohtavia siltoja, joista tunnetuin on postikorteissakin aina esiintyvä Magere-brug –silta.

KVK/Terhi ja Janni

Tällainen on Lalun intiimi perhejoulu - katso kuvat!

- Ja tervetuloa tänne Lauttakylän lukion N:nsiin jouluspektaakkelijuhlagaalailtamiin. Kanssani täällä studiossa on lukion entinen primus dieselmotor, nykyinen jouluasiantuntija Klaus Santanen. Klaus, miten kuvailisit tämänvuotista rehtorin juhlavastaanottoa?

- Mielestäni rehtori otettiin vastaan juhlavasti, sillä tänäkään vuonna hänen puheelleen ei vihelletty, buuattu eikä muutenkaan ole hänen joulurauhaansa millään sopimattomalla tavalla häiritty.

- Vai niin. Entäpä esitykset? Tänä vuonna oli panostettu muutakin kuin glögiä.

- Näin on nälkäjoulu. Koulun kellaribändi musavouhotti niin energisesti, että Kallehan loihtii siitä vielä jonkin demon. Tosin olisin kaivannut ohjelmistoon Juicen biisiä Kuusessa ollaan, sillä se jos mikä olisi sopinut tämän paikan henkeen. Jouluevankeliumissa oli suvaitsevaisuutta, enkä tiennytkään, että suomenruotsi kuulostaa virolta.

- Jassoo. Sitten tulikin ykkösiltä ykkösluokkaa ja kakkosilta kakkoslaatua, eikös näinkö?

- Täten on tähtitorttu. Paitsi että kakkoset nähdäkseni ansaitusti putsasivat palkintopöydän kuin Petteri kakkulautasen. Kyllä huomaa, mikä merkitys ryhmänohjaajilla on tässä. Ykkösillähän tämä näkyi siinä, että 1B:n kävi niin kuin Jussin ryhmillä usein urheiluturnauksissa käy. Että lopussa näkyy ylipitkäksi vedetty treenikausi. Mutta näistä lähtökohdista oikein mallikkaita esityksiä!

- Vaissoo. Abiturientit ainakin olivat tasollaan.

- Siten on silakkarullat. Hehän ovat jo kolmatta vuotta opettelemassa improvisaatiota, eli kuinka selvitä tekemättömistä läksyistä kuivin suin, eikunsiis kuivin jaloin. Näytelmän puhe kuulosti paikoin hatustavedetyltä jargonilta, mutta nauruhermot olivat koetuksella ja luonnerooleissa loistettiin usean luumenin verran, joka kuten tunnettua on on valon määrä, jonka valovoimaltaan kandelan valonlähde säteilee steradiaanin avaruuskulmaan: tämä valon määrä lankeaa metrin päästä kartion pohjalle, jonka (pallomainen) pinta-ala on neliömetri. 1 lm = 1 cd · sr

- Jaa niin. Viimeisestä esityksestä tuskin kannattaa puhua.

- Ei kannatakaan. 

- Puhutaan nyt silti ettei meitä lomauteta.

- A priori hyperbolinen farssi vaatii eskaloitumista groteskista makaaberiin, ja vaikka intentiot olivat potentiaaliset, a posteriori spektaakkelin modaalinen metafyysiikka jäi personifioitumatta intrigien redusoivan degeneratiivisuuden vuoksi. Demagogista ryönää. Ehdotan invalidille käsikirjoittajalle viittä vuotta uudelleenkoulutusleirillä.

- Nonni. Tiernasukupuolineutraalit jäikin kuvaamatta kameramiehen järkytyttyä näkemästään. Juuri saamani tiedon mukaan hänellä on kuitenkin kohtalaiset mahdollisuudet selviytyä lähes ennalleen, täältä tähän.

Etualalla enkelikuoro, siinä välissä Bruce Springsteen.

Vi har mycket reilu å jättekiva meininki här i Lalu.

Paketoituna linnunpelätti, Robocop ja pari muuta.

Laulu- ja soitinyhtye 1A.

Jussin ryhmä tuotti Jussille kunniaa.

Grmpf...

Kolmiodraama abien improssa.

...niin jos joku jokseenkin ymmärrettävistä syistä haluaa pyyhkiä mielestään kauhutarinat ja nähdä tiernapojista sen "virallisen" version, tässä on joku amatöörien tekele. 

Tiernasukupuolineutraalit a'la opettajat. OH pic.twitter.com/StHqHGBykQ

— Lauttakylän lukio (@Lauttakylnlukio) 23. joulukuuta 2014

Joulun paras paketointipalvelu on hommissa! OH pic.twitter.com/WUY5QLnhXt

— Lauttakylän lukio (@Lauttakylnlukio) 23. joulukuuta 2014

Teksti: Jori Tammivuori
Kuvat: Unge Riavildmark

Vauhtimatkatrilogia, osa 2

Vauhtipäiväkirja saa jatkoa! Tässä nimittäin tulee osa 2!

Vauhtimatka jatkuu!

Uniset tiedeleirikouluapinat pyyhkivät kolmantena aamuna unihiekat silmistään ja nakkasivat omaisuutensa selkäänsä. Oli aika jättää Toulouse taakse ja suunnistaa uusille laitumille - kirjaimellisesti.
Jokainen tietää, että aamupala on päivän tärkein ateria. Ei ole väliä, missä sen syöt, kunhan syöt. Tämäkin ryhmä toimitti jokapäiväisen aamunaloituksen tuttuun tapaan kenttäruokailun muodossa rautatieasemalla. Paikalliset spurgut olivat myös heränneet jätesäkeistään ja olisivat mielellään kantaneet rinkkamme teille tietämättömille.    

Aamupalaa toulouselaisen rautatieaseman edustalla: Jose ja terävät työkalut
& surullisena leipäänsä nakertava  Sanpo.

Junamatka sujui nauruntäyteisesti mittauksia tehden. Jopa Veskun hymy saatiin esiin lukuisista piilotteluyrityksistä huolimatta. Vielä tässä vaiheessa kukaan ei kuitenkaan osannut aavistaa mitä päivä tuo tullessaan.

Junassa on tunnelmaa ja Banaani-Vesalla on hauskaa.

"Melkein" Ranskan ja Andorran rajalla käyty keskustelu opettajien ja oppilaiden välillä:

"Kävelläänkö vai tilataanko taksi?"

"Kui pitkä matka näitten tavaroitten kans pitäs kävellä?"

"No joku pari kolme kilsaa"

"Jaa, no ei se oo paha, KÄVELLÄÄN"  

JOO JA KYLLÄ KÄVELTIIN...

Jopa lehtori Marttila kääntyisi sängyssään, kun kuulisi opettajien kolmen kilometrin muuttuneen KOLMEKSITOISTA kilometriksi. 

Ei se luku sinänsä. Siinä kun sitten talsittiin koko omaisuus (se turhakin) selässä serpentiiniä muistuttavaa tietä ylös vuorille takapuoli tulessa. 

Ei kannata kysyä mikä selitys Kallella on meneillään. Veeran ilme kertoo kaiken.

Tie jatkui ja jatkui. Loppua ei näkynyt. Oikoteitä etsittiin pitkään ja kerran jopa onnistuttiin. Tämä kuitenkin vaati selvästi enemmän. Sähköaitojen alituksia ja jatkuvaa miinojen väistelyä -- vuoriston valtaan ottaneet lehmät olivat selvästi varuillaan viaraiden suhteen. Kohti tuntematonta matkatessamme saimme ohikulkevilta autoilta suurta huomiota osaksemme. Tosin huuteluiden ja virnuilemisen muodossa. Ohitsemme kiisi myös linja-autollinen suomalaisia, joiden perään Heidi karjuikin kehottaen pysähtymään, kuitenkin tuloksetta.

Mitä korkeammalle kapusimme, sitä pahemmalta se tuntui. Tunnelin päässä näkyi valoa, kun kummastunut raja-vartija kannusti jatkamaan vielä muutaman kilometrin. Matka jatkui huulta purren kuunnellen taakse jääneen vartijan naureskelua.

Kello kilisi, sumu hälveni, ruskea lehmä juoksi vastaan, mitä hittoa? 

Terhi huusi innoissaan:"TOVERI!". Olimme vihdoin saavuttaneet määränpäämme. Tai ainakin melkein. Vielä oli edessä 24 kilometrin matka Andorra La Vellaan. Onneksemme ja jalkojemme pelastukseksi tällä kertaa kuitenkin bussilla.

                                 

                                          Väsyneitä mutta kovin onnellisia reippailijoita.

Päätepysäkillä meitä odotti oppilaiden ihmetykseksi neljän tähden huoneisto hotelli. Huoneisiin päästyään likaisten ja hikisten matkaajien suut aukesivat riemun killjahduksiin ja kävelyn raastamista jaloista löytyi vielä voimaa juosta ympäri hotellia. Kiljahdukset laantuivat kun tiedeleiriapinat suuntasivat nauttimaan ansaituista lämpimistä suihkuista.

Stereotypinen esimerkki ryhmäkuvista: Yhden täytyy kuvata, yhtä ei näy
muuten vaan, kolmea ei huvita katsoa kameraan ja yksi leikkii leipätikuilla.

SYÖMÄÄN! Vihdoinkin ruokaa. Tähän astinen päivän asteria olikin koostunut ainoastaan pahaisesta ranskanleivästä ja muusta pullamössöstä. 


Masut täysinä, jalat puuduksissa, mutta innoissamme suuntamisimme tutkimaan uutta kohdettamme. Jo bussimatkalla silmiimme oli pistänyt hotellimme vieressä vain taivas kattona kortteeria pitävä maailmanpyörä. Sitä oli pakko kokeilla. Vain seitsemällä eurolla pääsimme nauttimaan Andorran upeista maisemista maailmanpyörästä käsin. Kolmen tiivistunnelmaisen kierroksen jälkeen meidät palautettiin maanpinnalle.

                                               

 Jaahas ja sitten olikin vaelluspäivän vuoro. Vesku oli kerrankin armollinen (joku hetkellinen mielenhäiriö) ja antoi meidän nukkua tavallista pidempään. Vaellusta edeltävänä iltana Terhi löysi reppuunsa soluttautuneen salamatkustajan, jonka sitten kaikki otimme yhteisadoptioon. Vesku sai kunnian ristiä uuden matkatoverimme ja punainen lisko saikin nimekseen Keekki. Vaellus oli ikimuistoinen. Josen ja Sampon ilmeet puhuvat paljon, Jyrkkää ylösnousua riitti ja loppua ei näkynyt. Osa porukasta tarpoi huimaa vauhtia ylöspäin loppujen tullessa hieman hitaampaa tahtia perässä tehden samalla ilmanpaine mittauksia.

Lusikka-Jose, Sanpo Pelzfuss, OG-Heidi. Ja Keekki.

Kuvaaja: Joske, sä näytät melkein coolilta!
Laos-hattuinen mies: Kuulitko, sä oot edes
melkein cool, mulle ei sanottu sitäkään

Kartanlukijamme Joske onnistui kuin onnistuikin johdattamaan meidät huipulle asti. Matkalla saimme nauttia upeista vuoristomaisemista. Moni totesikin ettei ilman tätä matkaa olisi koskaan lähtenyt tälläistä reissua tekemään. Ei ylösnousu kuitenkaan mitään lastenleikkiä ollut. Kyllä se vaati verta ja hikeä ja muutama ärräpääkin siellä taisi kuulua.

Mutta ylös päästiin. Loppumatka mentiin sisulla ja tahdonvoimalla. Huipulle päästyämme pääsimme todistamaan kuuluisaa sananlaskua: huipulla tuulee. Siellä tosiaan tuuli. Ansaitun lounaamme pääsimme nauttimaan matkan aikana jo tutuksi tulleessa retkikeittiössä. Kyllä maittoi.

Näin kivaa oli kiipeillä!

Alastulomatka sujuikin helpommin. Tai kellä sujui kellä ei. Huipulla jakaannuimme kahtia. Puolet lähti valloittamaan lisää vuoria hieman pidemmän reitin ja haastavamman alastulon merkeissä kun taas viisaampi puoli palasi takaisin samaa reittiä. Kumpikin reitti otti koville ja alas päästyämme Keekin olikin pakko ottaa lepiä Heidin lupautuessa sen makuualustaksi. 

Heidi ottaa lepiä (ft Keekki)

Ei suihkun voittanutta. Saatuamme itsemme jälleen säädylliseen kuntoon mitä sitä muutakaan lukiolainen haluaisi kuin ruokaa. Viimeisen Andorra päivän kunniaksi vietimmekin täysin rinnoin vauhtipäivää. Tai no kaikki päivät olivat vauhtipäiviä. Mutta tästä kaikki sai alkunsa. 

Tähän tiivistyy suunnilleen koko Andorran-reissu. #vauhtipäivä