torstai 28. toukokuuta 2015

Temppu ja kuinka se tehdään

Mestari on kuollut, eläköön mestari! Lalun jalkapallomestaruus siirtyi 2A:lta 1B:lle kuin lahjusraha FIFA:n herrojen tilille: yllättäen, pyytämättä ja suhmuroinnin seurauksena.

Päivähän alkoi sillä, että eräs nimeltä mainitsematon matematiikan lehtori, jonka etunimi alkaa Jussilla ja jonka sukunimi päättyy Marttilaan, salamyhkäinen hymynkare suupielissään ilmoitti kakkosten matikankokeen venyvän aikataulusta. Tämän revisionistisen provokaation seurauksena kakkoset tipahtelivat kentälle milloin sattuivat. 2A:n ryhmänohjaaja kuitenkin iski takaisin aloittamalla psyykkauksen...
...ja provosoitu 2A vastasi huutoon ottamalla 4-0-voiton 2B:stä. Lataus kantoi lopulta lohkovoittoon asti, kun abit kaatuivat dramaattisten vaiheiden jälkeen 2-1, vaikka abit olivat kaivaneet kentälle jopa itse haudankaivajan kesken työpäivän ja löytäneet naftaliinista miehen, jonka edellinen kurssisuoritus taitaa olla parin vuoden takaa.
Samaan aikaan toisaalla viaton matematiikan lehtori 1B-joukkoineen eteni voitosta voittoon: 1A kukistui 3-2 (tappio oli tiettävästi Petterin ensimmäinen jalkapallossa) ja 1C 4-2. Pronssiottelussa 1A pyöritteli abit kumoon, mutta maailmanlaajuisen, monisatamiljoonaisen tv-yleisön huomio oli jo finaalissa...
...josta ei sitten oikeastaan kerrottavaa olekaan. 3-2 vissiin päättyi. Oli siinä jokunen maalipaikka. Ja yritystä. No, kunnia sille jolle se kuuluu: 1B oli puolustavia mestareita parempi, vaikka sillä olikin oma ristinsä kannettavanaan.
Saamiemme tietojen mukaan 2A:n ryhmänohjaaja aikoo kantaa vastuunsa tappioon ja harkitsee vakavasti eroamista. "Se on tulos tai ulos", hänen kuultiin jupisevan lehdistötilaisuudessa. Näinköhän "kultainen sukupolvi" on tiensä päässä?

Sitten oli vielä jäljellä muuan muodollisuus.
1-0. Mutta ehkä vielä jonakin päivänä...

Teksti: JE
Twiitit kuvineen: NN (?)

perjantai 8. toukokuuta 2015

Domo sum

Lukuvuosi on päättymäisillään. Edessä häämöttävät enää viimeiset kokeet, jalkapalloturnaus sekä tietysti uusien ylioppilaiden, spes patriae – isänmaan toivojen, lakitus. Ensimmäinen vuosi lukiolaisena on kulunut yhdessä hujauksessa, huomaamatta. Aluksi kaikki, koko koulunkäynti, oli uutta ja ihmeellistä. Oli niin tuntemattomia opettajia kuin oppiaineitakin. Hyppy peruskoulun penkiltä lukiomaailmaan on suuri, mutta kuten vuoden aikana jokainen ykkösluokkalainen on todennut, ei onneksi mahdoton. Muutos on kuitenkin sellainen, jota tuskin kukaan osasi aavistaa vielä viime keväänä raapustaessaan yhteishakupapereihinsa Lauttakylän lukiota. Jos vielä yläkoulussa asioiden perustelematta jättäminen tehtävissä ei aiheuttanut suurempia seurauksia, lukiossa opiskelijan täytyy tyhjentävästi osata perustella jopa oma olemassaolonsa. Cogito, ergo sum – ajattelen, siis olen, kuten kaikille filosofian kurssin suorittaneille on tullut tutuksi. Filosofi Descartesia lainaamalla tässä asiassa pääsee siis jo melko pitkälle.

Myös muiden oppiaineiden tuntien tunnelma on selvinnyt jo ensimmäisten kurssien aikana. Vihreän käytävän luokissa yritetään opettaa pois pons asinista eli huonoista aloituksista. Yläkerrassa kerrataan Caesarin lausahduksia niin Veni, vidi, vicistä Alea iacta estiin – tulin, näin, voitin; arpa on heitetty. Alakerrassa taas lausahdus ”O sancta simplicitas” on eri muunnoksina ja eri kielellä hyvinkin tavallinen. Latinan lause tarkoittaa ”Voi pyhä yksinkertaisuus”. Lisäksi joissain luokissa on taidettu ottaa auktoriteetin luomisen pohjaksi sanonta meteant, dum obient – pelätköön, kunhan tottelevat.

Heti jo syksyllä huomattiin, kuinka tempus fugit eli aika lentää. Juuri kun opiskelemisen makuun oli päästy, koitti jo ensimmäinen koeviikko – ja kauhu. Viime vuosien alle viidenkymmenen sivun koealueet sai unohtaa, kun päin naamaa iskettiin kuusi kappaletta kahdensadan sivun oppikirjoja. Silloin jokaisen täytyi päättää, mikä oli se oma liber librorum – kirjojen kirja, jota alkaisi opiskella täysipäiväisesti. Jos historian kokeeseen valmistautuminen oli jäänyt viimeiseen iltaan, jo luokkaan mennessä sai tervehtiä opettajaa kuin Rooman ajan gladiaattorit Caesaria: ”Ave Caesar, morituri te salutant” – ”Terve keisari, kuolemaan menevät tervehtivät sinua”.

Kun koeviikosta oli selvitty, odottivat vielä moninkertaisesti itse koetilanteita jännittävämmät tilaisuudet, nimittäin kokeiden palautukset. Ensimmäisiä lukiosta saatavia arvosanoja odotellessa käytiin Wilmassa, jos uskallettiin, lähes taukoamatta. Omia koevastauksia muisteltiin, mielessä tarkisteltiin ja mietittiin. Itselle ei auttanut kuin todeta: ”Quod scripsi, scripsi” – minkä kirjoitin, sen kirjoitin. Lopultahan kaikki päättyi hyvin, niin kuin vuoden aikana muutkin paniikkia aiheuttaneet asiat.

Välillä lukion läksyjen ja kurssitöiden aiheuttamaan työvuoreen luulee hukkuvansa, mutta pieniä hengähdystaukoja tuovat elämään oppilaskunnan järjestämät lukiobileet, -pippalot, -partyt. Rakkaalla lapsella on monta nimeä, ja kukin valitkoon niistä itselle mieleisensä. Joskus pääsevät siis lukiolaisetkin pois omista huoneistaan koulukirjojen maailmasta toiseen todellisuuteen. Nemo saltat sorbius, nisi infanus est – kukaan ei tanssi selvin päin, ellei ole hullu. Eipä muuta mainitsemisen arvoista.

Ensimmäinen vuosi Lauttakylän lukiossa on ollut kiireinen, välillä stressaava, mutta toisaalta tehokas ja hyvin antoisa. Yhdellä sanalla kuvaten vuosi on ollut Mahtava. Isolla M-kirjaimella. Voin vain todeta: ”Domo sum” – olen kotona. Ja vaikka muutama viikko ankaraa opiskelua ja työntekoa onkin vielä edessä, lausun sinulle mitä suurimmat kiitokseni. Gratis tibi quam maximos ago

latinan kieli elää

Dixi, et animam levavi – olen puhunut ja huojentanut mieleni.

Pihla / latinakurssilainen

sunnuntai 15. maaliskuuta 2015

Mediaryhmäläiset Tampereella!

Olipa kerran kaunis torstainen aamupäivä, kun lukion mediakurssi päätti lähteä käymään Tampereella. Mukaan matkaan pyydettiin linja-autosetä, keittäjä pyöräytti maukkaat eväät ja niin päästiin matkaan. Linja-autossa riitti tunnelmaa.
Perillä ryhmä etsiytyi Pirkanmaan suurimman sanomalehden toimitukseen kuuntelemaan kenties hieman korruptoitunutta puhetta siitä, miten sanomalehteä täällä toimitettiin. Ryhmä sai pelata myös hauskaa mediapeliä, mutta ikäväksemme tällä kertaa kaikkien pelivälineet eivät toimineet. Tästä pienestä takapakista huolimatta peli saatiin päätökseen ja voittajaksi julistettiin nopeimmin oikein vastannut tyttö eturivistä (tai sen välittömästä läheisyydestä). Sanomalehden uutistoimittaja kertoili omasta työstään ja vei ryhmän lopuksi vielä kierrokselle toimituksen tiloihin. Ne vaikuttivat ryhmäläisten mielestä yllättävän tilavilta ja rauhallisilta.
Sanomalehtitutustumisen jälkeen ryhmän piti tehdä kierros paikallisessa mediaorientoituneessa museossa, mutta se olikin kaikkien (myös ryhmän vetäjän) ihmetykseksi suljettu muuton takia. Ryhmäläisiä ei liiemmin museokäynnin peruuntuminen haitannut, koska nyt oli aiempaa enemmän aikaa syömiselle.
Pienen mutta tehokkaan ruokatauon jälkeen linja-autosetä ajoi ryhmäläiset Tohloppiin katsomaan Yleisradion paikallista toimintaa. Oppaan johdattelemina ryhmä pääsi tutustumaan sekä studioihin, ohjaustiloihin, puvustamoon, rekvisiittavarastoon ja maskiin. Kierros oli kattava.
Lopulta väsyneet ryhmäläiset pääsivät kotimatkalle. Sen pituinen oli se reissu.

tiistai 10. maaliskuuta 2015

Suomalainen fudis Amsterdamissa

Niin kuin monessa muussakin maassa jalkapallo ei ole Hollannissa mikä tahansa asia vaan jalkapallo on monille kuin uskonto. Amsterdam ei tässä poikkeusta tee ja Ajax onkin Hollannin dominoivin jalkapalloseura. Ajaxilla on eniten mestaruuksia Hollannin korkeimmalla sarjatasolla kautta aikain. Tämän Hollantilaisen futiksen pyhätön on päässyt kokemaan myös usea suomalaisfutari. Ajax pelaa kotiottelunsa Amsterdam Arenalla.

http://www.tomthorpe.co.uk/wordpress/wp-content/uploads/2012/12/panoramic_4386_4393.jpg
Amsterdam Arena


Ensimmäisenä pelaajana kaikille varmasti tulee mieleen muuan "kuningas" Jari Litmanen. Litmanen pelasi  kymppipaikalla ja hänen suurimmat vahvuudet oli huikea pelisilmä ja laaja syöttöarsenaali. Litmanen on urallaan edustanut myös useita muita seuroja, mutta uransa hunajaisimmat vuodet hän vietti nimenomaan Ajaxissa. Ajax aikana hänet valittiin muun muassa kultainen pallo -äänestyksessä kolmanneksi parhaaksi pelaajaksi Euroopassa. Viime vuonna kyseiselle sijalle valittiin maailmanmestari Manuel Neuer, joten tämä kertokoot kaiken siitä, kuinka korkealla tasolla Litmanen pelasi. Litmasen peliaikana Ajax voitti useita Hollannin mestaruuksia ja cuppeja, sekä vuonna 1995 Euroopan parhaiden seurajoukkueiden kilpailun Mestareiden liigan.

http://www.rodzooi.nl/wp-content/uploads/2014/05/jari.jpg
Litti scoraa


Nykyään Ajaxissa kapteenin roolissa toimii myös Suomen maajoukkueen kapteenina toimiva Niklas Moisander. Moisander on pelannut Ajaxissa vuodesta 2012 saakka ja hän on johdattanut Ajaxin tähän mennessä kahteen Eredivisie mestaruuteen sekä yhteen Hollannin supercupin voittoon. Moisander kuuluu joukkueen tukipilareihin ja pelaa lähes poikkeuksetta aina täyden ysikymppisen. Moisander on pelote vastustajalle kuin vastustajalle hyökkäyspään kulmapotkuissa ja Ajaxin paidassa hän on rokottanut muun muassa miljoonajoukkue Real Madridia härkämäisellä boksipelaamisella ja loistavalla puskulla.

http://www.uefa.com/MultimediaFiles/MatchLive/competitions/Comp_Matches/01/87/13/17/1871317_w1.jpg
Moisander dominoi boksissa Realia vastaan

 Muita suomalaisia Ajaxia edustaneita ovat olleet esimerkiksi Teemu Tainio ja Petri Pasanen.


Piia ja Antti / KVK


sunnuntai 22. helmikuuta 2015

Amsterdamin ruokakulttuuri pähkinänkuoressa

Perinteiseen alankomaalaiseen keittiöön kuuluu vain suppea valikoima ruokalajeja, mutta satoja eri kansallisuuksia sisältävä kansainvälinen Amsterdam tarjoaa omat kulinaariset herkkunsa. Amsterdamissa on miltei rajattomat mahdollisuudet kokeilla jotain uutta. Ravintolat, kahvilat ja baarit ovat sosiaalisen elämän keskuksia ja kulttuurin ydinosa. Näitä kulttuurin pyhättöjä löytyy rennoista kapakoista juhlaviin hienostoravintoloihin ja hinnat ovat usein tason mukaiset.  

Hollantilainen perinneruoka on kausiluonteista ja se pohjautuu maasta tai merestä saatuihin antimiin. Kala ja maitotuotteet ovat tyypillisin osa ruokaa, liharuoat eivät kuulu perinteisesti hollantilaiseen keittiöön. Ontbijt eli aamiainen on tukeva ja se sisältää vahvaa maitokahvia, kinkku- ja juustoleipiä, keitettyjä munia eri leipälajien sekä hillon ja hunajan kera. Aamupala saattaa sisältää myös ns. ontbijtkoek eli piparkakkuja sekä hagelslag eli suklaarakeita, joita ripotellaan leivän päälle. Lounaaksi nautitaan tyypillisesti pannekoeken, joka on ranskalaista kreppiä paksumpi ohukainen. Sen täytteeksi voidaan tarjoillaan niin suolaista kuin makeaakin tai vaikka molempia yhtaikaisesti. Suosittu lounasruoka on myös uitsmijterjoka on toiselta puolelta paahdettu leipäviipale, jonka päälle laitetaan kinkkusiivu ja paistettu muna. Nykyisin myös monipuolisille salaateille ja voileiville on ilmaantunut enemmän kysyntää. Aidoimmat täytteet hollantilaiselle voileivälle ovat paikallinen kinkku ja hollantilaisjuustot. Pitkin päivää syötäviä ranskiksia voi ostaa myyntikojuista, joita on siellä täällä.  


Ontbijt

Uitsmijter

Rijsttafel

Hollanti oli aikoinaan merkittävä siirtomaavalta ja siirtolaiset toivat aikoinaan mukanaan oman ruokakulttuurinsa. Erityisesti indonesialaisella keittiöllä on ollut suuri vaikutus hollantilaisten ruokatottumuksiin. Läheinen suhde indonesialaiseen kulttuuriin on luonut toisen alankomaalaisen kansallisruoan rijsttafelin, joka saattaa sisältää parikinkymmentä pientä liha-, kala-, tai kasvisruokalajia. Lautasen keskellä on riisi, ja muut ruokalajit kerätään riisin ympärille, jotta maut tasapainottavat toisiaan maun, koostumuksen ja tulisuuden suhteen kiihottaen makunystyröitä. Lisäksi tarjotaan tofua ja salaattia sekä jälkiruoaksi esimerkiksi friteerattua banaania.   

Amsterdam on kirjavana erilaisista kahviloista: rennoista ruskeista kuppiloista täpötäysiin ja nykyaikaisiin design-baareihin. Tarjolla on elävää musiikkia, sosiaalisia lautapelejä ja biljardia sekä kahvia tai olutta kanavan varrella terassilla istuen – tarjolla on siis aimo annos viihtyisyyttä kulttuurin keskellä. Hollantilaisille baarit ovat ylpeyden aihe ja näitä tunnelmallisia ja kodikkaita kapakkeja löytyy lähes joka kadunkulmasta. Niin sanottu ruskea kahvila eli bruine kroeg on sosiaalisen elämän tukipilari ja nimi juontaa juurensa tummuneista seinistä ja hämäryydestä. Vahvana osana hollantilaisessa juomakulttuurissa on olut ja sillä on Hollannissa pitkät perinteet. Myös viinillä on kulttuurissa vahva rooli. Amsterdamin ravintoloissa viinivalikoima on hyvä, mutta suuri osa valikoimasta koostuu muun muassa ranskalaisesta viinistä. 
 
Bruine kroeg

JK ja HM

perjantai 13. helmikuuta 2015

Wanha, Wanhempi, Wanhin!

Pukuloisto oli tänä vuonna kirkas ja värikäs, kun kauniit linnanneidot komeine kavaljeereineen pyörähtelivät tänään Huhkolinnan parketilla. #Wanhat2015 ottivat näyttävästi paikkansa lukiomme vanhimpina. Muuvssit oli otettu haltuun useiden harjoitustuntien aikana liikunnan maikkojen - Sannan ja Jutin - ansiosta. Väliaikaohjelmanumerona kuultiin herkkää soitantaa ja laulantaa. Kyllä oli jälleen iloa silmälle kokea, miten raavainkin mies herkistyy tangon pyörteisiin ja herkinkin neito osoittaa, että "I wanna dance with somebody". Opiskelijoiden oman koreografian olivat ideoineet Elsi, Julia, Tebbo ja Piia. Kuvat kertovat lisää tunnelmia:
 

Teksti: NN
Kuvat: AHS ja JM

torstai 12. helmikuuta 2015

Penkkarit! Rap-battle!

Tänään abigaalas oli hyvät ja pahat
ja buffetpöydän tarjoilut täytti mahat.
Nyt oon nähny Putinin, Marion, ja Räsäse
jauhois ja vedeski möyritty vähäse.

Paha ja hyvä ope oli Naatula ja Jari
videoit abit oli tehny pari.
Rap battles Olavii nöyryytti Jussi
nyt mul on kädes karkkipussi.

Hyvä ja paha taisteli, opettajat kalpeni,
ne mietti mitä niiden luonteest videolta valkeni.
Meil on ysikutosongelma ja kaikki abei,
päästään niistä eroon kunnes ne tulee hakee lakkei.

Jussi laittaa räpillään tytöt kiljuu,
Päivi Räsänen aulassa pojaks paljastuu.
Torahampain viattomat lavalle viedään,
abeilta jauhot suuhun, ei niitä voi kieltää.

Oli abeilla hauskat puvut
 ja sitäkin hauskemmat jutut.
Oli hyviä ja pahoja
ja sitten oli Päivi Räsänen.
Naama peitettiin jauholla
ja jokeen ajettiin mautolla.
Rap-batlessa neuvosto julisti Marttilan voittoon,
hän aikoo juhlia sitä aamun koittoon.

Kuumin kissa ja sitäkin kuumempi kolli palkittiin,
Saran ja Benjamin jalanjäljissä kuljettiin.
Abivideo totuuden paljastaa (Marttilalla on hyvä perse),
ja risteilyllä pullon korkki aukaistaan.
Cheek oli gaalan kovin jätkä,
se oli gaalan viimeinen pätkä.
Nyt aika lukiossa jättää
 ja uudesta elämästä päättää.

Abeja tänään juhlitaan,
ipanoille karkkeja sataa,
laluun en enää palaa.
Tänään on abibileet, kaikki sileeks.

Meil on koossa hyvä jengi tänään,
nyt katseet kohti satamaan.
Ei oo välii, mitä muut ajattelee,
kerrankin päästään abiristeilylle.

Lassen kalju kiiltää ja Veskun pala paistaa
ei Jarikaan penkkareista yrittänyt laistaa.
Mc Marttila rap-battlessa muut peittoo
ja abit risteilyllä vetää aamuun asti keittoo.
Kun abit saliin sisään astuu
tyttöjen naamat varmasti estraadilla kastuu.
Abivideo opettajia herjaa ja nauru abigaalassa kattoon kajahtaa.

Abit tekee sen mitä tehtävä on
Abit menee koska mentävä on
Hei tää LaLu on ohi teilt jo hei!
Ei tänne ketään jää enää ei!
Timo anna mä meen, anna mä meen!
Oon kuullu tänään gaalas Jussin räppäämäs Sillanpäätä vastaan,
hetkeks meinas Mestarin ote mikist irtoo.
Ei vielä tänäänkään illalla ala abit jarruttaa,
ne ottaa Jarin, Kallen ja Vesan mukaan cruisaa:
Mitä helvettii ne ajattelee?
Abit on koukus vauhtiin, on kohtaloo et ne yrittää.
Lalu suonissa, yliopistot kutsuu niitten nimee
ja nää ykköset tääl toivoo ettei ne laval kutsuis mun nimee.
Mertsin tavoin valinnu nää tulevan tohtorin saappaat.
Voi tätä taakkaa, ah!
Tän koulun voi vetää monel taval,
välil tuntu ku ois tiedoton, koeviikkojen kovettama,
silti tänää abit veti gaalan kunnialla.
Tuntuu että Anun aina maasta poimittuu saa.
Ei näitä abeja mitkään ikin korvaa,
mut huomenna tulee ysiseiskojen vuoro yrittää.

Räppääjät: ÄI3.1 eli Tommi, Ellinoora, Julia, Emmi, Iiro, Mira, Pinja, Annika Julianna, Roosa, Aleksi, Anna, Aurora, Emmi, Jenna, Eveliina, Joonas, Iina, Tuomas, Tytti, Iisa ja Elisa